sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kesäkuun loppua

Turun reissu onnistuneesti takana! :) Saatiin viettää ihana kesäinen päivä Turussa sukulaisten luona ja lääkärissäkin poikettiin. Päästiin käymään myös keskiaikamarkkinoilla. Itse en ole koskaan sellaisilla käynytkään, joten kokemus oli hieno. Kyllä oli kaikkea ihanaa katseltavaa. Otin kuvia vanhempieni kameralla, joten siksi mulla ei ole nyt vielä kuvia, laitan kyllä niitäkin nähtäväksi, kunhan saan ne purettua omalle koneelleni. Lapsetkin viihtyivät markkinoilla tosi hienosti. Kerrankin löytyi sellaisia herkkuja, joita saatiin tuoda ihan kotiin asti!!! :) Siis mahtavaa!! Marmeladeissa ei ollut mitään ylimääräistä, vaan ainoastaan hedelmämehua, sokeria ja muutama muu aines. Vanhin ei näistä välitä ollenkaan, joten kolme nuorinta sai valita omat marmeladit. Toiseksi vanhin otti Neidon mansikka marmeladeja, neiti Ritarin vadelma marmeladeja ja nuorin Muinaisen pedon päärynä marmeladeja. Muutama karkki on vielä jäljellä, mutta hyvin ovat maistuneet. ;)
Lääkäristäkin saatiin tosi hienoja uutisia!! Yksi lääke saadaan jättää kokonaan pois, toivon mukaan sitä ei enään tarvita ollenkaan!! Kolme vuotta on neiti sitä hengitellyt, mutta nyt kokeillaan ilman. Niin ihanaa!! Nenäsumute sitten jouduttiin ottamaan käyttöön, kun nenänlimakalvot niin turvoksissa, että yritetään niitä saada vähän parempaan kuntoon. Oon ihmetellyt meidän neidin mustia silmänalusia ja sellaista vetämättömyyttä välillä (vaikka ei ole kouluakaan), lääkäri sanoi, että jos noin turvoksissa limakalvot, niin vaikuttaa yöuneen ja silmäalusenväri muuttuu sekä silmien ympäriltäkin voi väri muuttua, kun ilma ei kulje. Ja silmien ongelmat johtuvat myös tuosta tukkoisuudesta, silmätippoja tiputellaan myös. Eli huolettomana saamme aloittaa kesälomaa. :)

Itselläni on vielä huominen töitä, keskiviikkona työkkärissä käynti ja perjantaina viimeinen kurssipäivä. :) Sen jälkeen onkin LOMA!!! <3 Niin ihanaa!! Toki ens viikolle on tosi paljon tekemistä, mutta kyllä se tästä. Mieheni aloittaa keskiviikkona loman, niin päästään tekemään koko porukan voimin reissu Tampereelle. Vanhimmalle käydään ostamassa vihdoin ja viimein farkut. Yritetään myös vähän jotain vaatekauppoja kierrellä josko aleista löytyisi, mitä puuttuu. Varsinkin noita kenkiä tässä mietin, että niitä tarvitsis löytyä. Toiseksi vanhimmalla on tasan yhdet kengät... Tarvittaisiin kyllä toiset, mutta niiden pitäisi olla sen verran tukevat, että uskaltautuis ostamaan. Tennareista hän kyllä nyt tällä hetkellä haaveilee.... Niissäkin on olemassa sellaisia, joissa kantapää tukeva. Eiköhän jostain jotain löydy!! :) Neidille täytyis ostaa enempikin kaikenlaisia vaatteita, kun lähes kaikki on jäänyt pieneksi.
Täytyy tähän vielä lopuksi kertoa, että työkokeilu paikasta mulle tarjottiin elokuulle kolmen viikon pätkä töitä!!!! :) Olen tosi onnellinen tästä mahdollisuudesta!!!! Jokainen pienikin pätkä on tosi hieno juttu. Näin iloisissa merkeissä siis alkaa meidän loman vietto!! <3

Oikein ihanaa sunnuntaita ihan jokaiselle!! <3

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Puoli vuotta jouluun



Pitihän nyt tännekin puolelle vähän joulusta mainita.... :P Enempi tekstiä aiheesta löydät TÄÄLTÄ. Mä oon aina ehtiessäni istahtanut ja kutonut. <3 Voi että on ollut niin ihanaa!! Vähän turhan harvoin vaan on siihen ollut mahdollisuutta. Onneksi kohta alkaa loma ja silloin toivon mukaan ehdin!! Ainakin kaikki automatkat voi kutoa.

Oma työharjoitteluni loppuu muutaman päivän päästä, sen jälkeen vielä yksi työkkärireissu ja yksi kurssipäivä ja munkin loma voi alkaa. Ihanaa!! <3 Vaikka kyllä mä oon ihan tosi paljon tykännyt töissäkin olla. On ollut mukavaa olla tekemisissä aikuisten ihmisten kanssa, niin paljon ollut lasten kanssa kotona, että ihan tervetullutta vaihtelua. Syksy on sitten taas oma lukunsa ja katsotaan kuinka se menee. Mutta uskon, että kaikki varmasti järjestyy!! :)

Kesäloma suunnitelmia tehty ja nyt päiviäkin jo lukkoon lyöty. TOIVON mukaan kelit sen verran paranis, että me päästäis testaamaan telttailua. Mä oon siitä jo pitkään haaveillut, muu väki ei oo ollut yhtä innokas... Nyt sain sitten suurimman osan porukasta innostumaan ja jos ei vettä sada, eikä ole mikään älyttömän kylmä, niin meinataan testata. Makuupusseja kun löytyy kaikille ja fleecevilttiä lisäksi sekä yksi teltta. Yksi teltta saadaan lainaan nuorimman kummeilta. Saa nähdä kuinka meidän käy, jos sinne asti päästään. :D Mutta sen uskon, että reissusta tulee ikimuistoinen, mutta kuinka ikimuistoinen, niin sen sitten aika näyttää. Kovasti mä toivon, että me päästäisiin toteuttamaan tämä haave!!
Torstaina tiedossa Turun reissu ja taidetaan poiketa keskiaika markkinoilla samalla. Joten kivaa taas tiedossa lääkärireissulle. Vaikka tää lääkärireissu ei ole koskaan tylsä/turha. Aina todella tarpeellinen ja aina saan neuvoja.

Nyt oikein mukavaa loppuviikkoa ihan jokaiselle!! <3 Aurinkoista mieltä, vaikka ulkona ei niin aurinkoista olisikaan!! <3

perjantai 20. kesäkuuta 2014

torstai 19. kesäkuuta 2014

Haaste Mintulta


Lämmin kiitos Mintulle haasteesta!! <3 Nyt on vapaa ilta, niin tartuin heti haasteeseen. :)

11 asiaa minusta
1. Kesällä on ihanaa katsella talvileffoja
2. Jouluihminen voi lukea kesälläkin Jouluihminen kirjaa :D
3. Paras askartelulehti on Taika, jota tykkään tosi paljon lukea
4. Katselen aina syksyisin Sinulle on postia leffaa ja usein nukahdan sen ääreen ;)
5. En välitä istuskella auringossa, viihdyn enempi varjossa
6. Olen oppinut pitämään huolta myös itsestäni, mitä en ole aiemmin osannut
7. Ilman salmiakkia mä en meinaa pärjätä yhtään päivää
8. Inhoan ikkunanpesua
9. Omistan ainakin 10 fleecevilttiä ja paaaaljon villasukkia :D
10. Saatiin joululahjaksi kaikki Friendit, nyt niistä katseltu 8 seasonia järjestyksessä. Tykkään sarjasta!!
11. Tykkään opetella uusia juttuja, varsinkin kaikkea käsitöihin liittyvää ;)

Kysymykset toistaa itseään, mutta on kiva kuulla tiettyihin juttuihin aina muiden vastauksia. ;) Tässä mun kysymykset:

1. Kesä vai talvi, miksi?
2. Paras piirretty leffa?
3. Minkälaisia kirjoja tykkäät lukea?
4. Oletko jouluihminen? (Sori, jouluihmisen täytyy tämä kysyä vaikka keskellä kesääkin :P)
5. Sisustusvärisi?
6. Mitä olet harrastanut lapsena? Jatkuuko harrastus edelleen?
7. Lemppari sarjakuvahahmo?
8. Oletko käsityöihminen?
9. Pidätkö saunomisesta ja uimisesta?
10. Lomailisitko mieluummin pohjoisessa vai etelässä?
11. Paras loman vietto paikka Suomessa?

Mintun kysymykset mulle ja mun vastaukset. :)

1. Kaipaatko 80-lukua?
Salmiakkijauhetta!!!! Sellaista, mikä oikeesti maistuu hyvältä ja salmiakilta sekä niitä grillikiskoja, mistä ostettiin ranskalaisia ja irtokarkkeja. Sekä Iines mehujäätä (vadelman makuinen mehujää, missä päässä suklaata)!!! Nam!! <3 Jotain siis kuitenkin, vaikka ensin ajattelin, että en mitään. ;)
2. Toivotko salaa, että neonvärit tekisivät paluun?
Neonvärejä on nyt ollutkin jo vaatteissa, meillä ainakin neiti osti itselleen neonpunaiset shortsit. :) En mä enään jaksaisi samoja värejä, tykkään, että on muitakin värejä, kun neonvärejä niin hankala yhdistää mihinkään.
3. Kaipaatko 90-lukua?
Jokaisessa ajassa on kyllä jotain hyvää!! :) En sinänsä jäänyt kaipaamaan mitään erityistä tästä ajasta, tai en ainakaan nyt muista. Saattaahan niitäkin olla.
4. Toivotko salaa, että nappiverkkarit tekisivät paluun?
KYLLÄ!!! :D Nää oli mun ihan lempparivaate.
5. Tyhmin tekosi nuoruudessasi?
En mä mitään suuren suuria tyhmyyksiä ole tehnyt... Enkä osaa tähän mitään sen enempää mainita. Eikä sitä nyt mitenkään fiksusti ole aina tullut oltua, mutta tämä jääköön nyt näin. :)
6. Mitä muuttaisit nyky yhteiskunnassa ja miksi?
Terveydenhuollon!! Niin isoja puutteita siinä on. Vähän ihmisiä ja aina kiire, eikä apua meinaa saada. Sekä koulusysteemin, muuten toimiva, mutta ei ole todellakaan kenenkään edun mukaista, että koulunkäynnin ohjaajia ei saada, kun niitä tarvitaan. Ja muitakin epäkohtia toki siinä on. Myös ennalta ehkäisevä perhetyö olisi tarpeen saada toimivaksi, että oikeesti väsyneet perheet saisi apuja. Vanhusten huollon puoli on ihan onnettomalla mallilla. Onhan näitä, mitä täällä haluais muuttaa.... Voi kun joskus herättäisiin sellaisiin oikeesti tarpeellisiin juttuihin!!!
7. Onko lapsuutesi haaveet toteutuneet?
Montakin haavetta on toteutunut!! <3
8. Mistä vielä haaveilet?
Mä haaveilen omasta pienestä puutarha pläntistä, jossa olisi mahdollisuus kasvattaa perunoita, yrttejä, kasviksia ym. syötävää.
9. Ikuisuus kysymys pulla vai keksi?
Pulla <3
10. Eilinen vai huominen, miksi?
Huominen, eilistä ei voi enään muuttaa, eikä ole tarvekaan. Huomiseen pystyy paljon itse vaikuttamaan. Parasta on elää tässä hetkessä.
11. Keksi mulle kysymys.
Mä heitän nyt sulle oman kysymyksesi takaisin. ;) Oli mun mielestä vaan niin hyvä, että siksi palautin sulle. Mitä itse muuttaisit nyky yhteiskunnassa ja miksi?

Mä en haasta nyt ketään, mutta tän saa ottaa mukaansa ihan kuka haluaa!! :) Jos nappaat matkaasi, niin laita viestiä kommentteihin.

Oikein ihanaa juhannusta ihan jokaiselle!! <3

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Arvontaa Mintun blogissa


Olisi aivan ihana arvonta Mintun blogissa!! <3 Itse kävin siellä osallistumassa. Mä olen neidille noita uudenlaisia hiuslenksuja miettinyt jo useamman kerran ostaa, mutta en ole raaskinut ja mietin aina, että mahtaako ne pysyä hiuksissa kunnolla. Mutta Minttu on päässyt niitä testaamaan ja todennut hyväksi. :) Eli invisbobble hiuslenksut, niistä voit lukea enempikin Mintun blogista.
Sinne blogiin pääset täältä: Mintun blogiin.
Muitakin tekstejä kannattaa käydä kurkkimassa!! <3 Kauniisti kirjoitettua tekstiä myös elämän vaikeistakin jutuista.

Juhlat juhlittuna


Saimme viettää eilen todella ikimuistoisen päivän!! <3 Vanhimmalla oli ollut mahtava rippileiri. Ja sen kyllä vaistos jo silloin perheiden päivässä. Henki oli aivan mahtava! Haikealla mielellä me saatiin vanhin kotiin lähtemään.
Kirkossa oli liikuttavia hetkiä paljonkin. <3 Musiikki on sellainen, mikä itselleni niin tosi tärkeä ja se tuo aina tunteet pintaan. Mutta niin tuntui olevan muillekin tunteellinen hetki. Leiriläiset eivät pystyneet edes kaikki laulamaan, kun niin iso haikeus oli erotessa. Kaunis hetki oli kirkossa ja kirkko itsessäänkin tosi kaunis. Kummit pääsivät siunaamaan leiriläisen, joka oli aivan ihana hetki. Oli lapsellemme tosi tärkeä hetki, hän moneen kertaan kysyi, että onko nyt varmasti molemmat kummit tietoisia, että mitä tehdään. Pappien puheet olivat suunnattu nuorille ja oli meille aikuisillekin tosi mukavaa kuultavaa.
Kirkon jälkeen saivat rippikoulutodistukset kirkon ulkopuolella, siinä kohtaa sääkin oli kaunista. Mieheni kuvas videokameralla kirkossa ja siitä ulkopuoleltakin sai kuvaa. Jää kaikille leiriläisille tosi kiva muisto, kun on videolle otettu se. Muutamia kuvia saatiin otettua kirkolla. Kirkko on tosi kauniilla paikalla ja suoraan järvimaisema, kun astuu ulos kirkosta. Liikutuksesta huolimatta saimme otettua leiriläisestä kuvia ja toivon mukaan muutama kuva olisi onnistunutkin.
Kirkolta lähdimme ajelemaan kohti seurakuntataloa, jossa yksi ystäväperheemme oli tullut meitä auttamaan. Ihana juttu!! <3 Lippu oli nostettu salkoon ja pääsimme syömään samantien. Kirkossa olleet vieraat saivat ruuan, muille oli tarjolla kahvia, makeita ja suolaisia leivonnaisia. Suolaisia leivonnaisia ei juuri jäänytkään, mutta makeita kyllä. Huomenna meille on vielä muutama ystäväperhe tulossa käymään ja juhlitaan kolmea ripille päässyttä. Kahden ystäväperheen lapset olivat myös samalla leirillä meidän vanhimman kanssa.
Ohjelma aloitettiin mieheni lyhyellä puheella ja itse luin netistä löydetyn kauniin tekstin. Kahville käytiin siitä sitten samantien. Kahvin jälkeen oli yksi yhteislaulu, katseltiin valokuvasarja vanhimmasta vauvasta tähän hetkeen ja vaari piti puheen päivänsankarille. Sen jälkeen saimme kuulla yhden vanhimman lempibiiseistä tällä hetkellä. Saimme juhliin mukaan kyseisen bändin basistin ja hän esitti sen yllätyksenä vanhimmalle. Kummisetä pääsi myös pitämään tosi ihanan puheen kummilapselleen. Oli ihanaa, kun hän suostui puhumaan! Lämmin kiitos kummisedälle myös tätä kautta. <3 Saimme kuulla myös yhden ystävämme ex tempore puheen. Muutama yhteislaulu ja kahvia. Siinä meidän näköinen ihana juhla!!! <3 Ja pääasia oli, että vanhin oli itse tyytyväinen!! Lämmin kiitos ihan jokaiselle mukana olleelle ja meidän vanhinta muistaneelle. <3 Päivä oli meille kaikille ikimuistoinen!!
Illasta me saatiin vielä meille kotiin isoset laulamaan. <3 Oli tosi kaunis ja lämpöinen hetki meillä kotona. Vanhin sai valita yhden laulun, jonka he esittivät ja leirin ohjaaja piti pienen puheen. Oli ihanaa kuulla, että vanhin oli ollut se, joka oli saanut leiriporukan yhteen nopeasti. Kuulemma aiemmin ei ollut näin nopeasti lähtenyt leiri liikkeelle. Nyt oli jo toisena päivänä niin tapahtunut ja kaikki olivat päässeet siihen mukaan. Tätä leiriä aiemmin ei oltu pelattu koristakaan, vaan jalkkista ja sählyä. Meidän vanhin oli innostanut kaikki muutkin mukaan korismatsiin ja haastanut siellä monia. Oma pallo piti saada sinne mukaan ja sellainen me vietiin hänelle perheiden päivään. :)
En mä osaa edes kirjoittaa kaikkea, mitä päivämme oli ja toi tullessaan!! <3 Päivä oli todella ikimuistoinen, huikea ja tunteikas. <3
Nyt lähdemme juhlistamaan kolmen ystäväperheen ripille päässeitä. <3 Ihanaa sunnuntaita ihan jokaiselle!! <3

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Rippileiri- ja juhlajuttuja


On ollut kyllä oikein kesäisiä kelejä!! <3 Niistä on lapset päässeet nauttimaan ihan kunnolla. On käyty uimassa joka ilta. Tai siis minä en ui, mutta lapset tykkää. ;) Mä en välitä sinne kylmään veteen mennä. Mutta lapsilla on hauskaa!!

Vanhin on ollut rippileirillä jo viikon ja joka ilta on poika soittanut sieltä meille. On ollut ihanaa kuulla kuinka innoissaan hän on ollut. Leirillä on ollut ihan tosi hauskaa!! Ovat kyllä touhunneet ihan aamusta iltaan, silti virtaa riittää vielä klo 22 jälkeen soittaa meille kotiin. Eilen oltiin häntä siellä tervehtimässä ja voi kuinka ihanaa oli nähdä. <3 Pääsimme jumalanpalvelukseen osallistumaan, pojan leiri lauloi siellä, niin kaunista oli kuunnella sitä. Kun jo siinä kohtaa oltiin tippalinssissä, niin miten ihmeessä sitä selviää ens lauantaista. ;) Leirillä oli tosi hyvä henki ja leirin ohjaajat sanoivat, että leiri oli käynnistynyt paljon nopeammin, kun yleensä. Laitan tuohon loppuun vielä linkin, mistä pääsee kuuntelemaan kaunista laulua, minkä leiriläiset meille lauloivat.
Tässä kohtaa sitä huomaa, että lapset kasvaa ja nopeasti. Leiriltä kotiin ajaessa tajusin itsekin, että ei nuo vanhimmat lapset tässä enään kovin kauaa ole. Pian kutsuu armeija ja opiskelut. Niin pienessä ajassa on tapahtunut vanhimmassa iso kasvu. Hänen kanssaan on käyty pitkiä keskusteluita monista asioista. Viikossa on tapahtunut aivan huikea kasvu. Lapseni pohtii ja keskustelee. Samaan aikaan tässä on itsellä myös kasvua tapahtunut. Sitä on tajunnut, että perheessämme on pian aikuisia enempikin. Niinhän se menee, että kyllä ne lapset kasvattaa meitä aikuisia tosi paljon.

Rippijuhla valmistelut ovat hyvällä mallilla ja perjantaina mennään koristelemaan juhlapaikka ja lauantaina klo 10 alkaa konfirmaatio. Kahden ystäväperheen lapset ovat samaisella leirillä, saamme siis olla mukana juhlistamassa myös heitä. Sunnuntaina juhlitaan lisää, kun kolmen muunkin ystäväperheen lapset pääsevät ripille. Yhtä juhlaa siis koko viikonloppu!! :)

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa ihan jokaiselle!! <3


Suklaakakku (gluteeniton ja laktoositon)


Tämmöisellä ohjeella tein suklaakakku kokeilun, mutta mun kakusta ei tullut ihan niin herkullisen näköinen, kun tuolla linkissä oleva kakku on. :P Mutta kuulemma hyvää se oli. Tarkoitus oli tehdä koeversio vanhimman rippijuhliin, mutta en nyt sitten tiedä, että uskallanko tehdäkään, kun kakkuvuoka ja taikina ei oikein ollut sovussa keskenään.... ;) Tässä linkki ohjeeseen, jos joku haluaa testata, laitoin tähän vaan aineet, että mitä kakkuun tulee. Hiukan muuttaen ohjetta mä tein tämän, niinkun yleensä aina mä teen jotain muutoksia. Se ei ollut syynä nyt kurjan näköiseen kakkuun, vaan liian pieni kakkupohja ja liian nopea tahti. Jos joku kokeilee, niin kannattaa ihan ehdottomasti tehdä tuon ohjeen mukaan eli antaa riittävän kauan jäähtyä ja olla jääkaapissa. :)

Kotiliesi gluteeniton ja laktoositon suklaakakku
MÄÄRÄAINES
KAKKUPOHJA
75 glaktoositonta tummaa suklaata
3kananmunaa
1 ¼ dlsokeria
1 ¼ dlperunajauhoja
3 rklkaakaojauhetta
2 tlleivinjauhetta
1 tlvaniljasokeria
KOSTUTUS
1 dlvaniljasokerilla makeutettua laktoositonta maitoa
KAKKUVUOKAAN
 laktoositonta voita
 gluteenittomia korppujauhoja
VÄLIIN
noin 2 ½ dlaprikoosihilloa
TÄYTE
3liivatelehteä
1 prk (2,5 dl)vaahtoutuvaa laktoositonta suklaakermaa (Valio)
1 prk (250 g)laktoositonta maitorahkaa
2 tlvaniljasokeria
1 rklvettä
KUORRUTUS
1 dllaktoositonta kuohukermaa
150 glaktoositonta tummaa suklaata
1 tllaktoositonta voita
PINNALLE
 laktoositonta tummaa suklaata

Herkkuvaihto


Osallistuin Mintun järjestämään herkkuvaihtoon!! <3 Näin ihana yllätys tuli tänään meidän postilaatikkoon. Juuri mun lemppari suklaata ja salmiakkia. Salmiakki ei voi olla koskaan pahaa. :P Olipas mukava piristys arjen keskelle!! Sain myös aivan ihanan sydämen. <3 Se löysi paikkansa meidän ikkunan vierestä heti. Alakuva ei anna oikeutta kauniille koristeelle. Kiitos!!

Lämmin kiitos Outi ihanasta paketista!! <3