tiistai 27. toukokuuta 2014

Pitkästä aikaa kuulumisia


Menneet kaksi viikkoa ovat olleet täynnä touhua ja tohinaa!! :D Miehelläni oli oma toimisto tuossa kävelymatkan päässä kotoa, nyt päädyttiin siihen, että tyhjennetään se ja raivataan kotiin pieni työnurkkaus. Kun haluaa yhden jutun tehdä, niin sehän tarkoittaa, että sitten täytyy raivata ja raivata. ;) Kun jonkun siirtää, niin sitten toinen ja toinen ja toinen..... Kaikissa huoneissa siirretty kaikki huonekalut uusiin paikkoihin ja kaikki tavarat läpi käytynä. Ihan niinkuin olisi muuttanut!! :D Myös ulkovarastosta lähti kaikki roskat kaatikselle ja sinne pääsee jopa sisälle. :D Mutta nyt saadaan nauttia. Josko seuraava projekti olisi sellainen, että saisi ne siemenet sinne maahan. ;)

Toiseksi vanhin on ollut koko kevään näytelmä projektissa mukana ja päästiin seuraamaan hänen näytelmäänsä. Kyllä voi äiti olla ylpeä lapsestaan!! <3 Ja tottakai ihan kaikista muistakin!! <3 Itse en olisi 13-vuotiaana kyllä mennyt mihinkään näyttelemään. Ei olisi käynyt mielessäkään. Rohkea on poika ja pitkät vuorosanat osasi ulkoa. Oli niin kiva olla katsomassa!! <3 Mä kävin katsomassa ensi-illan, mieheni vanhimman kanssa yhden näytöksen ja mä menin vielä toiseenkin näytökseen neidin kanssa, kun oli kiva toinenkin kerta se katsoa. ;) Sain otettua myös ison kasan kuvia toisessa näytöksessäni, koska ensi-illassa loppui akku.... :( Kyllä harmitti!!!! Mutta onneksi nyt sentään saatiin otettua. Jää tosi kiva muisto niistä!!

Nuorimmainen auttamassa ulkovaraston siivouksessa
Vanhimmalla oli tet-harjoittelua toissa viikolla 3 päivää ja oli kylpylässä, joten saimme sitten sinne kylpylään koko perhe lahjakortin, joka piti käyttää kuun loppuun mennessä. Siellä kävimme eilen polskuttelemassa, joka oli jo kolmas kerta kuukauden sisään. Ollaan saatu yksi lahjakortti aiemminkin ja viime viikolla oli reumayhdistyksen tapaaminen kylpylässä. Nyt on polskuteltu sitten oikein urakalla!! :)

Tykkimäellä kävi mieheni kolmen lapsen kanssa ja kahden lainalapsen. Heillä oli tosi kiva reissu ollut!! Ja miksei olisi, aurinko paistoi ja oli ollut tosi sopivan lämpöistä. Lapset nauttii tämmöisistä tosi paljon. Mä jäin meidän toiseksi vanhimman kanssa kotiin, kun hänellä oli se esiintyminen ja sitten oli ihan puolikuntoinen, kun juuri oli kipeenä ollut.


Nuorimman kerhossa oli kevätkirkko viime sunnuntaina, jossa olimme koko perheen voimin. Haikein mielin siellä olimme, koska 11 vuoden kerhoilu urakka oli siinä. Nuorimmainen lähtee eskariin syksystä ja alkaa ihan uudet kuviot. Tänään pääsi vielä eskariin menevien retkelle ja oli ollut niin tosi kiva reissu. <3 Ihana juttu!! Ihania muistoja näistä jää aina!!

Rippijuhla asiat on hyvällä mallilla, vielä kun keksin tarjottavat loppuun saakka, niin hyvä on!! Tilasin netistä kertakäyttö pöytäliinat, vähän violetteja koristeita ja kukkakimpun tilasin. Vaatteet on nyt kaikille hankittuna!! Onpahan iso, iso stressi poissa. Ensi maanantaina sitten lähtee vanhin leireilemään. Jännittävää kyllä!! Toivottavasti kaikki hyvin sujuu!!


Tänään oli aikamoinen päivä, kun neidillä punktoitiin ekaa kertaa leukanivelet. Meidän reumalääkäri antoi lapsillemme diagnoosin kipuherkät lapset. Sanoin, että eivät todellakaan ole, koska itse hakevat kylmäpussia yöllä pakastimesta, kun kipua on paljon!! Ja yhtään ei valiteta, vaikka kipua olisi missä. Ainoa, mistä neiti on itkenyt, niin nuo leukanivelet, joita on podettu jo kaksi kuukautta. Tänään sitten mieheni oli neidin kanssa sairaalalla ja suupolin lääkäri tekee nuo hommat. Lääkäri oli joutunut lisäämään neidille nukutusainetta ja särkylääkettä kesken toimenpiteen, koska tyttö oli hypännyt taaksepäin unissaan. Tuskin kukaan tuolla lailla toimisi, jos siellä ei oikeesti mitään kipua olisi!!!! Kyllä niin suututtaa tuon reumalääkärin kommentit/arvioinnit. Hän ei olisi vieläkään sitä punktiota tehnyt. Mä niin kovasti odotan, että meidän oma reumalääkäri palaisi töihin ja mä saisin ihan inhimillistä kohtelua!! Harmittaa vaan tosi paljon, kun koulusta poissaoloja on ollut niin kovin, kovin paljon. Ja ihan turhan takia... :( Syksystä ehkä sitten uudet kuviot, aika näyttää.

Oma työkokeiluni alkoi eilen ja on ollut kyllä tosi kivaa!! :) Paljon tietty uusia asioita, mutta työ itsessään kivaa. Työkaverit ovat myös tosi mukavia. Seuraavan kuukauden siis työelämässä ja ehkä mahdollisesti syyskuussa lisää. Mutta sen sitten aika näyttää!! Nyt mennään kuukausi ja heinäkuun alussa vielä työkkärin kurssin viimeinen päivä. Sit nautitaan heinäkuussa lomasta ja elokuussa juostaan sairaalajuttuja, neuvolajuttuja ym. Tiedossa jo, mutta niistä ei oteta stressiä!! :D Ne menee ihan omalla painollaan. Nyt taas tuli romaani kirjoitettua....

Oikein mukavia toukokuun viimeisiä päiviä kaikille!! <3 Kohta juhlitaan ylioppilaita ja aloitetaan kesälomaa!! <3

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun kesä on vielä kaikkine iloineen edessä. <3
    Teillä ei kyllä tekemisen puutetta ole ollut. Toivottavasti kesällä sairastelutkin vähän vähenisi ja pääsisitte kunnolla lomailemaan sekä rentoutumaan ennen syksyn koetuksia.
    Mukavaa toukokuun loppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa, kun kesä on vielä edessä!! <3 Toivottavasti kelit ovat sellaisia, että päästään paljon uimaan. Se kun lapsista on niin tosi kivaa!!
      Ei oo ehtinyt tylsää tulla.... ;) Mutta nyt on ihanaa, kun sain kaikki kamat paikoilleen, eikä tartte sitä miettiä. Saadaan nauttia kesästä!! Hiukan lämpösempää keliä kyllä toivoisin... Mutta ehkä niitäkin päiviä taas tulee. Kyllä mä uskon, että me päästään nauttimaan kesästä!! <3 Joka vuosi ollaan kesällä oltu terveenä ja saatu nauttia.
      Kiitos, samoin!! <3 Oikein ihanaa toukokuun loppua!!

      Poista