sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Lyhyet kuulumiset


Meillä on tässä pari viikkoa mennyt ihan sairastaen vaan, siksi täällä blogissa on ollut vähän hiljaiseloa. Nuorimmainen aloitti sairastamisen sinä perjantaina, kun meillä alkoi hiihtoloma eli reilu kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen ei ollakaan terveenä oltu.. Kiersi sitten läpi ihan koko porukan. Mieheni oli viimeinen ja poti koko tämän viikon, itse pääsin ihan muutaman päivän pienellä flunssalla. Nyt vasta rupee olemaan mieheni kunnossa. Kahdelle on jo haettu lääkekuurit poskiontelotulehduksiin ja huomenna varataan seuraavaa lääkäriaikaa. Neitikin valittelee poskionteloita. Perinteitä vaalien ja kaikki suunnitelmat heitettiin roskikseen hiihtoloman suhteen. :D Eipä meillä suuria ollutkaan, mutta ne pienetkin nyt meni ohi suun. Sen korvikkeena meillä leivottiin, katseltiin leffoja, pelailtiin lautapelejä niiden kanssa, jotka jaksoivat. Mikään ruoka ei maistunut juurikaan, joten sipsejä, ranskalaisia ja limskaa oli ruokalistalla ja vähän jätskiä. Pakko oli vaan jotain saada menemään alas, eikä nämäkään olis mennyt alas, vaan vähän houkuttelemalla sitten sain. Kyllä siis oli todella kipeenä porukka. Nuorimmaiselle nousi eilen kuume ja tänään haettiin hänellekin sitten lääkekuuri. Jospa tää nyt olis sitten taas tässä hetkeksi aikaa!! :)

Perjantaina me käytiin osan porukan kanssa Saila Seurujärven ja Lasse Heikkilän konsertissa. Oli kyllä niin kaunista musiikkia. <3 Mä en itse ole koskaan kuullut Saila Seurujärveä livenä, ainoastaan cd:ltä kuunnellut ja tykkään kovasti. Hän tulee Lapista ja myös musiikki on sellaista missä on kovasti lapin vaikutteita. Oli ihana aloittaa viikonloppu siitä!!
Tänään olikin sitten meidän kuoron juhlakonsertti. Olen joskus monta vuotta sitten laulanut eräässä kuorossa ja nyt oli juhlavuosi ja sen kunniaksi kuoronjohtaja keräsi ihmisiä projektiin mukaan. Meitä oli sellaisia ihmisiä, jotka olemme olleet alkuaikoina mukana ja sitten osa oli sellaisia, jotka ovat tulleet ihan nyt vasta mukaan kuoroon. Tosi kiva projekti ja antoi kyllä vähän potkua herätellä uudelleen henkiin oma kuoroharrastukseni. Meinaan mennä porukkaan mukaan taas. Musiikki on niin tärkeä juttu itselleni, niinkun olen jo monta kertaa kirjoittanutkin.
Tästä on hyvä aloittaa viikko ja eiköhän me saada porukka jo terveeksikin!! :) Ens viikonloppu meneekin sitten ihan hulinassa, mutta kivaa meillä on tiedossa. Lähdetään koko perhe lastenleirille. Työntäyteinen viikko alkaa siis täällä, kun viimeisiä leirivalmisteluita tehdään ja sitten yritetään tätä normiarkeakin täällä pyörittää. :)

Ihanaa alkavaa viikkoa ihan jokaiselle!! <3


6 kommenttia:

  1. Voi miten kurjaa tuo sairastelu lomalla.
    Aurinkoista viikkoa teille ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se tietty kivaa ole... Hyvää on se, että ei jää kouluhommissa jälkeen. Jos nyt jotain hyvää tästä täytyy väkisin kaivaa.
      Kiitos Outi!! <3

      Poista
  2. Koittakaahan parantua siellä! Mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :) Täällä sitä podetaan edelleen, mutta kyllä se kesään mennessä taas helpottaa. ;)
      Mukavaa Pääsiäisen aikaa sinulle!!

      Poista
  3. Hauskoja leiri hetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora!! <3
      Meillä oli tosi huippu leiri taas!! Lapset nauttii niin tosi paljon ja me aikuiset sitten siinä sivussa. ;)

      Poista