keskiviikko 29. elokuuta 2018

Aika lailla tasan vuosi sitten







Aika tasan vuosi sitten olen viimeksi tänne kirjoitellut. Eipä voi taas muuta sanoa, kun että aika kuluu vauhdilla... Paljon on vuodessa taas tapahtunut. Eikä mitään ihan pikkujuttuja. :D

Itse valmistuin keväällä koulunkäynninohjaajaksi ja juhlistin muutaman ystävän kanssa päivääni. Meillä oli todella kiva luokka ja muutaman kanssa on tässä kesän aikana pidetty yhteyttäkin. Työllistyin nyt heti koulujen alettua ja hetken aikaa olen ehtinyt olla työelämässäkin. Eipä ole moneen vuoteen ollutkaan tämmöistä tilannetta meillä. ;) Mieheni sai toimistotilat tuosta vähän matkan päästä, eikä tee töitä kotoa käsin enään. Vanhimman valmistujaisia juhlittiin keväällä myös . <3 Hänellä on edessä asevelvollisuus ja pohdinnassa nyt, että aloittaako tammikuussa vai heinäkuussa. Kutsunnat kahdella vanhimmalla on nyt lokakuussa. Toiseksi vanhin aloitti viimeisen vuoden ammattikoulussa ja ens keväänä juhlimme hänen valmistujaisia.  Neiti aloitti kahdeksannen luokan ja ensi kesänä on rippijuhlat hänellä. Nuorin meni nelosluokalle ja ihana opettaja jatkaa heillä. On niin tärkeää, että kahden nuorimman opettajien kanssa hommat sujuu, koska on paljon asioita mitä tarvitsee jutella ja vaaditaan koulultakin joustavuutta.

Näin asioiden kuuluukin mennä, mutta kun katsoo taaksepäin, niin aika on niin lyhyt. Onneksi me vanhemmat ei vanheta yhtä nopeasti. ;D ;D Näin ne vuodet vierii ja lapset kasvaa... Tuntuu ihan hassulta, että nyt ollaan tämmöisessä elämäntilanteessa! Minulla alkaa olemaan omaa aikaa ja mahdollista jopa harrastaa kodin ulkopuolellakin. Mieheni kanssa päästään välillä ihan kahdestaan illaksi pois, kun isot vahtii pienempiä. Vielä muutama vuosi sitten ei tämä ollut mahdollista. Haaveilen tässä josko päästäisiin mieheni kanssa kahdestaan ihan joku reissukin tekemään. Mutta haaveita pitää olla ja katsotaan milloin se sitten toteutuu. Näin se on syksyn arki aloitettu. Uusia haasteita, mutta kivoja ja mielenkiintoisia.

Oikein mukavaa alkanutta syksyä kaikille!! <3

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun teillä on asiat hyvin. <3
    Ihanaa syksyä teillekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu pitkästä aikaa sille, että palaset loksahtelee kohdilleen ja jokainen löytää oman paikkansa. :)
      Ihanaa syksyä myös teille! <3

      Poista
  2. Onnea työpaikasta! Kaikkea kivaa on sielläkin tapahtunut. Meillä suurin muutos on ollut tyttären omaan kotiin muuttaminen ja pojan ysi luokan aloitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! :) Sijaisuus se on, mutta mä niin nautin, kun on mielekästä puuhaa päiviin. Lasten kanssa touhuaminen on huippua!
      Onpas teilläkin suuria muutoksia! Kyllä lapsen omilleen muuttaminen on iso juttu. Meillä on vasta puhuttu, mutta vielä ei ole kumpikaan isoista pojista muuttanut. Katsotaan missä kohtaa on sitten ajankohtaista. :)

      Poista