tiistai 9. helmikuuta 2016

Toinen uusi lelu







Kun mä sain uuden lelun, niin pitihän miehenikin saada oma. ;) Meillä kun ei välttämättä mene nämä asiat ihan niinkun monissa muissa perheissä... Mä olin haaveillut uudesta kamerasta jo monta vuotta, mieheni monitoimikoneesta. Meillä ei ole koskaan ollut monitoimikonetta ja aina on siitä puhuttu, mutta kun ovat aika arvokkaita, niin jäänyt ostamatta.
Nyt tässä muutama viikko sitten löytyi Kenwoodin kone, joka oli poistomyynnissä (alle puoleen hintaan), koska tulee uudenmallinen kone. No, meitä ei todellakaan haitannut, vaikka ei uusimman mallinen olekaan. ;) Niinpä sitten miehenikin sai suuren haaveensa toteutettua. Ja on ollut kyllä kovasti käytössä ja todella hyvä!! Useamman kerran on tehty sämpylöitä, viime lauantaina tehtiin pizzapohjat tuolla ja mä leivoin pullia viime viikolla. Kyllähän se oli helppo pyörittää litran taikina tuolla koneella, aiemmin kun oon aina tehnyt ne pullat ihan käsin.
Ostin myös Ikeasta tuollaisen leivonta alustan, joka oli äärettömän kätevä!! Lähti pullataikinat todella helposti irti!! Pyörittelin 3 litraa pullataikinaa ja tein yhden satsin Runebergin torttuja. Ehkä tässä innostuu useamminkin tuota pullataikinaa tekemään, kun ei tartte käsin vatkailla. ;) Pitihän sitä vähän laskiaispullia tehdä porukalle ja kanelipullia. Toiseksi vanhin tykkää kanelipullista tosi paljon! Hän kysyikin koulusta tullessaan, että miksi mä olin leiponut, totesin hänelle, että siksi kun halusin ilahduttaa heitä. <3
(Ei ollut mikään maksettu mainos koneen suhteen, eikä alustan, vaan ovat molemmat meillä todettu äärettömän hyviksi!!)

Mä olen lähes kaikki gluteenittomien leivonnaisten ym. ohjeet hakenut Pörden Keittiössä blogista, koska niillä ohjeilla onnistuu aina! En viitsi kovinkaan monia kokeiluja tehdä, ettei tartte hukkaan heitellä. Tässä ohje millä tein gluteenittomat pullat (pullataikina):

Gluteeniton pullataikina

5 dl maitoa (meillä käytössä kaurajuoma)
2 tl psylliumia (kuvassa vihreä pussi)
50 g tuoretta hiivaa
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 tl suolaa
2 tl kardemummaa
n. 14 dl Semperin fin mix gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
(tässä ei ole edes vehnätärkkelystä)
150g sulatettua margariinia tai voita

Voiteluun kananmunaa jota ohennettu hiukan vedellä

Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja sekoita. Lisää psyllium joukkoon ja anna hetken aikaa turvota.
Sekoita munat, sokeri, suola ja kardemumma.
Lisää jauhoja pikkuhiljaa ensin käsinvatkaten ja sen jälkeen hyvin alustaen joko käsin tai koneella. (Mä itse tein kokonaan koneella)
Lisää lopuksi sulatettu margariini tai voisula ja alusta taikina hyvin.
Leivo pullat ja kohota kaksinkertaiseksi.
Voitele vatkatulla kananmunalla jossa on vähän kylmää vettä seassa, sillä silloin se levittyy hyvin siihen pullien päälle. Ripottele päälle raesokeria (tai mantelilastuja tai mantelirouhetta).
Paista 225 asteessa kunnes pullat ovat kauniin kullanruskeita.
Meidän uunilla taisin paistaa jonkun 12 minuuttia.

Mukavaa laskiaistiistai-iltaa kaikille!! <3

6 kommenttia:

  1. Hyvä maku toisiks vanhimmalla. Mäkin tykkään eniten kanelipullista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä kans niistä tykkään kaikista eniten!! <3 Ne on vaan niin hyviä!! Kun siirryin gluteenittomalle ruokavaliolle, niin mä jäin kaipaamaan kunnon kanelipullia, mutta tuolla reseptillä ne maistuu ihan oikealle pullalle. Nam!! <3

      Poista
  2. Meilläkin on mies haaveillut monitoimikoneesta! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muuallakin on tämä sama juttu!! :D Harvemmin nää jutut näin päin menee, että mies haluaa monitoimikoneen ja nainen kameran. Mutta pääasia, että on jotain omia mielenkiinnon kohteita. Se on kyllä tärkeä juttu!!

      Poista
  3. Voi vitsit, yleiskone olis niin kätevä. Ehkä meillekkin vielä joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt voi sanoa, että on kyllä kätevä. Mutta haaveissa tää oli varmaan yli 10 vuotta miehellä... Joskus haaveet toteutuu. Jospa teilläkin vielä joku päivä!! <3

      Poista