torstai 16. toukokuuta 2013

Kesäistä viikkoa

Kyllä ollaan saatu nauttia ihanista kesäpäivistä!! <3 Muutamia hiukan viileämpiäkin kelejä tässä on ollut, mutta ulkona ollaan lähes asuttu. :) Nuorimmaista ei saa sisälle millään, mikä tietty on kiva, että viihtyy ulkona. Syömään me ollaan vielä tultu sisälle, mutta kyllä se varmaankin jossain vaiheessa muuttuu koko homma terassin pöydälle. Kesä on ihanaa aikaa, mutta taas sen muistaa, että koko aika joku on lähdössä jonnekin suuntaan ja pitäis jonnekin päästä. Onneksi suurimpaan osaan paikoista pääsee pyörillä. Ainoa juttu tässä on se, että muistais kuka on missäkin! :D Kännykkä on kyllä niin hyvä keksintö tässä kohtaa. Eilen illasta mieheni ja kaksi vanhinta kasasivat trampan pihaan ja tänään on kyllä sitten siellä viihdytty. On siis ulkona jotain kivaa tekemistä, muutakin kun säbän peluu. ;) Myös kaksi tuollaista kukka istutusta oon saanut aikaiseksi. Siinä ne mun ainoat kukat ovatkin, kun meillä on kaikki paikat pelikenttänä, niin eipä viitsi kovasti noita kukkaistutuksia sinne laittaa.

Tänään nuorimmaisella oli yksi kaveri kylässä aamupäivän ja hänen kanssaan malttoi nuorimmainenkin olla sisällä hetken ja rakennettiin Playmobileista ritarilinna ja maatila. Löydettiin oikein ohjeet näihin, niin piti tietty rakentaa ja ottaa kuvatkin. Heillä oli tosi kivat leikit yhdessä. Kyllä äitikin pääsi leikkimään. ;) Kivaa meillä oli kyllä!! Playmobilit on tällä hetkellä meillä niin in, että niillä leikitään lähes joka päivä. Toinen kova juttu on tietty legot. Nuorimmainenkin osaa tosi hienoja juttuja rakennella legoista. Pientä taistelua välillä käydään kyllä nuorimman ja toiseksi vanhimman kanssa, kun nuorimmainen haluaisi noita legoja, joita veljellä on... Nyt ollaan ratkaistu asia niin, että nuorimmalla on omat legot. Toki hänellä ei sitten kuitenkaan ole niitä parhaita legoja! ;) Ja välillä käy leikkimässä nuorimmainen toiseksi vanhimman huoneessa... No, nyt kun on kaunista keliä, niin eipä sitä sisätiloissa juurikaan olla.

Mä kävin itse eilen yhdessä aivan ihanassa kangaskaupassa. Matkaan mukaan lähti vähän collegekangasta, viskoosikangasta ja trikoo kankaita paria erilaista. Kun jossain vaiheessa se sadekeli tulee, niin kaivan omeplukoneet esiin. Neidille on tarkoitus tehdä trikoomekko sekä muutamat collegehousut tuohon pihaan. Nuorimmalle löydettiin niin hienoa junakangasta, että siitä olisi tarkoitus hänelle ommella t-paita. Se kangas on vaan niin hienoa hänen mielestä, että vähän jäin miettimään, että pitäskö tehdä pitkähihainen... Katotaan! :) Ja nähtäväksi jää, että mitä niistä sitten loppujen lopuksi tulee! :D Nyt oon saanut tuossa pihakeinussa kutoa ja nauttia siitä. Ihanaa on ollut sekin!! <3

Nopeasti tämä viikko on tässä mennyt ja siksi nämä postauksetkin ovat vähän jääneet. Meidän netin kanssa on ollut tosi isoja ongelmia (vaihteeksi.....) ja bloggeri ei oikein ole antanut kirjautua.... En kyllä tiedä, että mistä ihmeestä se johtuu. Siksi on kommentoinnitkin jääneet muiden blogeihin. Mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa taas rupee sujumaan! :)

Oikein aurinkoista ja ihanaa loppuviikkoa ihan jokaiselle!! <3

6 kommenttia:

  1. Bloggeri kränää täälläkin... meinasi jo mennä hermo!

    Nyt alkaa olla jo niin kesäistä, että haaveilin lavatansseista, mäntysuovalla pestyistä hiuksista ja kukkamekoista. on tämä vaan ihanaa aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan meinaa hermot mennä, kun ei tahdo pelittää millään.... :/ Sen takia ei ole paljoo täällä viittinyt ollakaan. Onneksi nyt tänään on toiminut edes jollain tavalla! :)
      Kyllä oli tänään niin tosi kesäistä jo!!! :) Nuorimmainen oli hauska, kun sanottiin, että voi olla jopa ilman sukkia. Hän moneen kertaan varmisteli, että voinko mä oikeesti ottaa nää sukat pois. :D Eipä se mikään ihme olekaan, kun juuri joku päivä hän kaivoi jopa hanskat käteen. Mutta samaa mieltä, että ihanaa aikaa on!! <3

      Poista
  2. Näillä keleillä onkin ihanaa nauttia ulkoilusta ja pihalla on lapsilla kivasti tilaa pelata ja leikkiä. :)

    Nuorimmaisella on hienoja rakennelmia! :)

    Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on tosi ihanaa, kun saa ulkoilla!! :) Meillä oli neidillä nuo d-vitamiini pitoisuudet tosi alhaiset, niin nyt saa ulkoilla ihan niin paljon kun vaan jaksaa.

      Nuorimmainen on meillä sellainen, joka tykkää tosi paljon noita rakennelmia tehdä. Toiseksi vanhimman kanssa he usein yhdessä rakentelevatkin. Ja kiva niin! :)

      Kiitos paljon!! :)

      Poista
  3. Mukavaa kun pojilla on yhteiset leikit ja touhut, vaikka ikäeroa löytyykin. Pääsee nuorimmainen ainakin vielä mukaan. :)
    Kesä on kyllä niin ihanan vapaata ja rentoa aikaa. Kyllä siitä taas talven jälkeen osaa nauttia, kun ei tarvitse ulos lähtiessä tumpata niin paljon päälle. Kengät ja takki vaan ja eikun menoksi. :)
    Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua teidän perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on tosi mukavaa, kun löytyy yhteistä puuhaa pojilla!! :) Nuorimmainen kun kuvittelee olevansa yhtä iso, kun isot pojat... ;D Hänen paras kaverinsa on kuulemma meidän vanhimman paras ystävä. Ovat välillä kahdestaan olleetkin hänen luonaan. Asuvat ihan lähellä meitä, mutta on ihanaa, kun isot veljet ottaa pikkuveljen mukaansa! <3
      On kyllä niin ihanaa, kun ei tartte pukea kauheesti päälle!!! Niin helppoa on lähteä mihin tahansa. Nautin kyllä siitä ihan tosi paljon!! <3
      Kiitos paljon!! <3 Samoin sinne teille!! <3

      Poista