tiistai 5. elokuuta 2014

20 faktaa minusta


Lämmin kiitos Mintulle haasteesta!! <3 Pääsen kertomaan itsestäni 20 faktaa. Osa voi ollakin jo tuttuja juttuja, mutta katotaan mitä tähän saan aikaiseksi. :D

1. Tykkään tosi paljon lastenkirjoista, joissa kauniita kuvia. Sorrun liian usein ostamaan niitä.... ;) Toki meillä luetaan tosi paljon, että ei ne koskaan hukkaan mene. :D
2. Haaveilen omasta mökistä, toivoisin asian joskus toteutuvan.
3. Olen lapsesta asti tykännyt hoitaa lapsia. TET-harjoittelunkin ysillä tein päiväkodissa.
4. Olen pohtinut nyt tosi paljon opiskelemaan lähtöä. Vihdoinkin olen löytänyt alan, joka kiinnostaisi kovasti. Koulunkäynninohjaajan homma vaikuttaisi tosi kivalta.
5. Tykkään tosi paljon leipomisesta.

6. Maisema valokuvaaminen on sellaista, josta tykkään. Valokuvaus ylipäätään on ihanaa, mutta maisemat eivät liiku, niin niitä on helpompi kuvata. ;)
7. Perheen kanssa yhdessä tekemisestä nautin paljon. Sunnuntai yritetty pitää arjen keskellä sellaisena, että tehdään porukalla jotain yhdessä ja syödään myös yhdessä. Arjen hulinoissa kun ei välttämättä ole kaikki yhtä aikaa ruokapöydän äärellä.
8. Kuten tooooosi monta kertaa olenkin kertonut, niin rakastan joulun aikaa!! <3 Jouluntunnelma, joulun valmistelut, yhdessäolo läheisten kanssa ym. Ihana rauhoittumisen hetki kiireen keskellä.
9. Ostan joululahjoja ympäri vuoden, kun jollekin sopiva sattuu kohdalleen. Itse teen myös jonkun verran lahjoja, eikä niitä voi aloittaa kuukautta ennen. ;D
10. Seurakuntayhteys ja seurakunnassa käyminen on tärkeä juttu minulle. Se antaa voimia tämän arjen keskelle tosi paljon.

11. Musiikilla on iso osa meidän elämää. Musiikki myös sellainen, josta saa hyvää mieltä.
12. Olen vähän turhankin perusteellinen muutamissa jutuissa. En millään viitsisi aloittaa siivoamista, koska haluaisin joka paikan siivota.... Kun saa yhden paikan siivottua, niin huomaa muiden paikkojen sotkut niin paljon helpommin. ;)
13. Olen tosi laiska viikkaamaan pyykkejä.... :( Mulla roikkuu liian usein iso kasa puhtaita vaatteita kasassa odottamassa kaappiin pääsyä. Se vaan on niin tylsää hommaa, että se jää aina viimeiseksi jutuksi... Täytyis kyllä tässä asiassa parantaa tapansa!!
14-15. En halua hankkia älypuhelinta! Teinit täällä pitää mua tosi vanhanaikaisena, mummollakin on älypuhelin. ;) Mulle riittää, että mä saan puhelut puhuttua ja tekstarit lähetettyä. Muita toimintoja mun puhelimessa ei tartte olla!! Sitä paitsi mä löysin aivan mahtavan hienon puhelimen, pinkin värisen (eikä ollut edes kallis)!! On muuten yli kymmeneen vuoteen ensimmäinen uusi puhelin. Tähän mennessä mun puhelimet ovat olleet muiden vanhoja. Mun puhelimet kun ei tahdo edes kauaa kestää.... Ne putoilee koko ajan lattialle ja akut ja kaikki leviää sinne...

16. Mä inhoan ihan tosi paljon ikkunoiden pesua!!! Onneksi tänä vuonna toiseksi vanhin sen teki. <3
17. Olen itsekseni nyt aikuisena opiskellut pianon soittoa. Kävin pienenä piano tunneilla, mutta innostukseni ei silloin vielä ollut niin kova. Halusin mieluummin opetella klarinetin soiton... Näin jälkikäteen harmittaa kyllä!!
18. Haaveilen reissusta Lontooseen. Oon siitä haaveillut jo tosi kauan, monia vuosia!!
19. En tykkää yhtään siitä, että arvostellaan toisten tekemiä ratkaisuja. Jokainen tekee omat päätöksensä sen hetkiseen ajankohtaan sopivimpana!! Eikä kukaan muu elä sitä arkea muualla, kun omassa kodissaan.
20. Rehellisyys on sellainen, mikä on todella tärkeä juttu!! En kestä yhtään sellaista valhetta ja kaksinaamaisuutta.

Tässä nyt asioita minusta!! :D Aika paljonkin sitä tähän kaikenlaisia juttuja tulikin mainittua... Suurin osa taitaa olla sellaisia, joita olen tänne jo kirjoitellut. Mutta tulipahan nyt uudelleen.

Itse en varsinaisesti haasta ketään, mutta jos Sari, Rasat ja rakkautta blogista innostuu tekemään tämän. :) Kaikki saavat napata tämän haasteen mukaansa, jotak haluaa!! Jos otat mukaasi, niin ilmoittele. On mukavaa käydä lukemassa muiden fakta tietoja.

Oikein mukavaa alkanutta elokuuta ihan jokaiselle!! <3


6 kommenttia:

  1. Kiva kun teit tämän. Hyvät ja perusteelliset faktat kirjoitit! :)
    Mä en tykkää mökkeilystä yhtään, mutta rakastan pyykkien viikkausta. Se on niin mieltä rauhoittavaa puuhaa. ;)
    Samoin kuin sinä minäkään en aio ostaa älypuhelinta ja haluaisin matkustaa Lontooseen tai Englantiin nyt ylipäätänä, jos ulkomaille sais lähteä. Pianoa tahtoisin osata soittaa, mutta ei meidän taloon sellaista edes tällä hetkellä mahdu. Tyydyn sähköurkuihin.
    Ihanaa elokuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli ainakin tekstiä!! :D Ihan huomaamatta sitä vaan syntyi... Tuo pyykkienviikkaus on vaan sellaista, että mä en vaan saa aikaiseksi sitä aloittamista, sitten kun iso kasa, niin vasta saan aloitettua.... Täytyis vähän skarpata siinä hommassa!!
      Lontoo on sellainen kaupunki, jonne mä oon haaveillut lähteväni jo monia vuosia.... Notting Hill leffan kuvauspaikatkin kiinnostavat. Ne vanhat talot on niin kauniita. <3
      Mä sain äidiltäni pianon, enkä siitä aio luopua. Tykkään kovasti!! Hiukan on ollut sovittelemista, että se meillekin mahtuu, mutta sopu sijaa antaa. ;)
      Ihanaa elokuuta myös sinne!! <3

      Poista
  2. Pakko lisätä vielä kun unohtui äsken... Lastenkirjat ne ovat ihania ja tunnustan ihan itselleni niitä alesta välillä ostavani. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh!! :D Mä ostin niitä kans jo silloin, kun ei ollut lapsia. ;) Ne kuvat niissä kirjoissa on niin ihania!! Suunnittelen, että teen postauksia vielä muutamista kirjoista. Onko Mimmi Lehmä kirjat sulle tuttuja? Nekin on ihan hauskoja. :)

      Poista
    2. Kyllä Mimmi lehmä on tuttu. Lapset pyysivät päiväkodissa aina lukemaan Mimmi lehmää. <3

      Poista
    3. Kiva kuulla! :) Ne on mun mielestä kans aika hauskoja. Lapsille näitäkin kirjoja on luettu useammankin kerran. :D

      Poista