keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Muutto ajatuksia


Kovasti on täällä ajatukset jo muutossa!! :) Tasan kuukauden päästä me ollaan uudessa kodissa!! <3 Odotan sitä kyllä tosi kovasti jo. Ihanaa, kun ei tartte rappusia miettiä. Nytkin yksi lapsista kulkenut keppien kanssa, niin kyllähän se helpottaa, kun saa olla yhdessä tasossa.

Oon käynyt läpi kaikki alakeraan kaapit, lukuunottamatta keittiön jääkaappien yläpuolella olevia kaappeja. Ne ei onneksi ole isot. Yläkerrassa on käyty läpi kaikki muut huoneet, paitsi neidin tavarat. Ne vielä odottaa ja mun omat vaatteet. Laatikoita on ruvettu haalimaan kasaan ja tänään jo ensimmäisiä pakattukin. Senkin ja pienen lipaston laatikot sain kaikki jo pakattua. Helmikuulle tuli vähän päiviä, että pakkaaminen/raivaaminen ei onnistu, niin siksi on pakko aloittaa näin hyvissä ajoin, että ei tartte sitten miettiä, että missä välissä pakkaisi.

Kahdelle vanhimmalle on saatu hankittua uudet sängyt ja facebookin kirpparilta on löytynyt mm. yöpöytä pojille. Vielä on hakusessa työpöytä vanhimmalle, eiköhän sekin jostain löydy. Ihanaa, kun saa kierrättää!! :) Itsekin olen laittanut paljon kaikkia meidän tavaroita kiertoon. Myynyt, vaihtanut ja antanut. Huonekaluja tässä vielä pohdin, että mitä otetaan mukaan ja mitä laitetaan pois. Ainakaan montaa huonekalua mukaan ei lähde. Siellä kun oli lämmin varasto ja keittiössä on tosi paljon kaappitilaa verrattuna tähän nykyiseen.

Torin kautta löytyi meille keittiön pöytä ja tuolit. Sattuivat olemaan tässä ihan lähellä meitä, joten helppo hakeakin. Jalkalampun ostin myös torin kautta. Kiva saada vähän uutta kotiin. Verhot tilattiin ihan uudet kaikkien lasten huoneisiin ja isoille pojille myös matot. Sattuivat olemaan alennuksessa, joten niillekään ei hintaa jännyt juuri mitään. Ikeassa meen piipahtamaan joku päivä, että saan haettua isoille pojille pöytälamput. Heillä kun ei ole ollut mitään pieniä lamppuja. Lukulamput löytyy, mutta kiva saada pöydällekin lamppu.

Blogi päivittyy varmaankin aika harvakseltaan, mutta yritän täällä käydä aina piipahtelemassa välillä!! :) Sitten muuton jälkeen on taas ihan eri tavalla aikaa.

Oikein mukavaa keskiviikkoa jokaiselle piipahtajalle!! <3

4 kommenttia:

  1. Teillähän on hommat jo hyvällä mallilla. Hyvää loppuviikkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt jo on hyvällä mallilla!! :) Vielä riittää puuhaa, mutta kyllä tästä muuttamaan päästään sen ajan tullen. ;) Mukavaa tätä viikkoa sinne!! <3

      Poista
  2. Mitäs niille mun antamille verhoille käy...

    VastaaPoista