keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Elokuun retkiviikonloppu









Elokuun yhtenä viikonloppuna mieheni oli neidin kanssa Seitsemisissä retkellä. Kivaa tekemistä sairaala arjen vastapainoksi on uusi projekti, joka on käynnistetty viime keväänä. He järjestivät tämmöisen kivan retkipäivän. Meidän neiti on todella innokas metsässä liikkuja ja hän nautti ajatuksesta lähteä isin kanssa ihan kahdestaan. Oli todella kiva, kun pääsivät ja menivät! Heillä oli ollut todella kiva päivä.

Mieheni ja neidin ollessa Seitsemisissä, me nuorimman ja nuorimman kummitädin kanssa suunnattiin Helsinkiin. Nuorimmalla ja kummitädillään on yhteinen harrastus, PokemonGo. Kuulemma Suomenlinnassa on paljon hyviä Pokemon paikkoja, niin lähdimme sitten niitä metsästämään. ;) Paljon sieltä löytyikin niitä, mutta saatiin nauttia myös aivan ihanasta Suomenlinnan reissusta. Itse en ole koskaan siellä käynytkään. Lautalla sinne meneminen oli nuorimman mielestä jo tosi kivaa ja kun reissussa oltiin bussilla, niin päivä oli huippu kiva. Syötiin kallioilla eväitä ja nautittiin ihanasta merimaisemasta. Sääkin oli tosi kaunis eikä sateesta ollut tietoakaan. Tullessa Kampin suuntaan kävimme vielä Kankurin tuvassa vähän joulufiilistelyä tekemässä. Ihana tunnelma, kun joululaulut soi. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti