torstai 15. elokuuta 2013

Yhden illan saldo

Yhtenä sateisena iltana olin isojen poikien kanssa kotosalla, kun mieheni otti nuorimman metsäretkelle ja neiti viiletti kaverillaan, niin sain tehtyä nämä korit. Oli niin ihanaa, kun sai ihan rauhassa näitä puuhailla (on sitten jotain joulutorillekin ;))!! <3 Ja kun vettä satoi ihan reippaasti, niin itseäni ei houkuttanut se sadekeli, mutta nuorimmainen toivoi metsäretkeä eväiden kanssa ja isi sitten lähti ihan kahdestaan tällä kertaa. Neiti olisi halunnut matkaan mukaan, mutta tällä kertaa ei päässyt. Joskus on ihan mukavaa, kun saa viettää vaan yhden lapsen kanssa aikaa. Evääksi nuorimmainen kaivoi kaapista muutaman karkin ja tikkarin, jotka mahtuivat isin taskuun. Oli ollut heillä ihana metsäretki!! Isi ei ottanut edes puhelinta mukaan, vaan sai ihan rauhassa viettää nuorimman kanssa aikaa. Joskus se kännykän kotiin jättäminen on tosi hyvä juttu. Ei aina tarvitse olla tavoitettavissa!! :)
Ihanaa torstai-iltaa ja -yötä jokaiselle!! <3

2 kommenttia:

  1. Se on varmaan ihan hyvä että monilapsisessa perheessä jokainen saa välillä ihan omaa-aikaa yksistään vanhempien kanssa. <3
    Siellä on ihan selvästi jo joululahja talkoot aloiteltu. :)

    VastaaPoista
  2. On se ihan tosi ihanaa, kun välillä pystyy ottaa vaan yhden lapsen mukaansa. <3 Ne hetket tuntuu olevan lapsillekin tosi tärkeitä. Välillä pääsee ainoastaan yksi mukaan ruokakauppaan ja sekin riittää. :) Silloin on mukana olevan aina mahdollista saada jotain pientä hyvää, usein joku tikkari tai laku. Pääasia on se, että saa hetken jutella vaan yhden kanssa. :)
    Kyllähän niitä on tässä jo vähän mietittynä. ;) Ja täytyyhän se jo aloitella, jos meinaa jouluksi jotain saada aikaankin. Mutta niin ihanaa, kun tälle syksylle löytyy itsellekin omaa aikaa. <3 Kun harrastuksia ei ole joka illalle, ainoastaan kahdelle, niin ei tarvitse iltaisin olla koko aikaa kuskaamassa jonnekin. Niin hienosti tää syksy järjestyi!! <3

    VastaaPoista