torstai 22. elokuuta 2013

Niin syksyisen tuntuista


 Syksyinen fiilis tulee ja menee. ;) Välillä on niin kesäinen olotila, kun aurinko paistaa niin kauniisti ja lämmittää. Keli vaihtelee päivän aikana tosi paljon. Tänä aamuna satoi vettä, asteita n. 13. Iltapäivästä aurinko paistoi, asteita 20 ja tais olla vähän ylikin. Illasta reilusti alle 20, mutta kaunista. Tää on kyllä niin selkee syksyn merkki!! <3
Mä päätin, että kun syksy on usein niin tosi rankkaa aikaa ollut mulle ja pimeys on ollut jotenkin tosi haastavaa aikaa. Niin tänä syksynä mä ajattelen vaan kaikkia positiivisia juttuja. Yritän ainakin etsiä tästä syksystä ne parhaat puolet. Uskoisin omalla ajattelu tavalla jo pystyväni muuttaa tätä ankeaa syksyn aikaa. En tiedä, se nähtäväksi jää. Mutta sitä tässä ajan takaa, että ei anna koko aika sen pimeyden tuntua vaan huonolta jutulta. Yritän tehdä syksyn mittaan sellaisia kivoja asioita, mikä tuntuu hyvältä. Pakolliset jutut tottakai hoidetaan, mutta niitäkin mä olen yrittänyt nyt minimoida. Että saisi energiaa koko syksyyn.
Nyt iso juttu mulle on se, kun nuorimmainen on kerhossa kaksi kertaa viikossa, niin mä päätin ne aamut ottaa ihan itselleni. Joka toinen torstai on neidin fysioterapiaan kuskaaminen ja sieltä kouluun. Mutta tänäänkin menin mieheni toimistolle ja aloitin ompelemaan huopakankaasta hiiriä. En aio siivota, enkä aio tehdä kotitöitä sinä aikana. Vaan haluan miettiä, mitä mä tykkäisin tehdä. Luksusta on aika ihan itselle!! <3 Moneen vuoteen ei mulla sitä ole ollut. On pieni tottuminen siihen, mutta en usko sen olevan ongelma pitkällä tähtäimellä. ;)
Me ollaan mieheni kanssa nyt puhuttu tosi paljon siitä, että kun aikuiset voivat perheessä hyvin, niin lapsetkin voivat. Jos molemmat vanhemmat jaksavat, niin se on kaikkien etu. Ei auta, että vaan toinen vanhemmista jaksaa, molempien täytyy voida hyvin. Suuria ajatuksia, mutta toivon mukaan tänä syksynä tuo pystytään toteuttamaan, koska sen on molemmat hoksanneet. Viime keväänä jo tehtiin niin, että toinen vanhemmista sai nukkua yksin ja kokonaisen yön, kun oli pitkiä valvomisjaksoja. Uni on niin tosi tärkeä juttu, eikä ilman unta oikein tahdo jaksaa. Nyt arki-iltoina meillä mennään tosi aikaisin koko porukka jo nukkumaan. Myös me vanhemmat ollaan puol 11 lähes unessa. Tämä ei ole ollut meillä todellakaan tapana. ;) Voi jostain tuntua myöhäiseltä ajalta, mutta meille sopiva rytmi. Ei liikaa unta, mutta ei myöskään liian vähän. Siinäkin on aikamoinen tasapainoilu, mutta pikkuhiljaa siihenkin löytyy tasapaino. Kaksi vanhinta on jo sen verran isoja, että heillä ei se uni oikein kovin aikaisin tule. Toiseksi vanhin kyllä on nyt ainakin toistaiseki nukahtanut jo yhdeksän pintaan,  kun päivät pitenivät yläkouluun mennessä. Aluksi ennenkun tottuu, niin tuntuukin rankalta.
Mikä on teidän muiden suhtautuminen syksyyn? Entä jos hankalaa, niin millä saa mielen iloisemmaksi? Mä ite tykkään pimeän tullen käpertyä sohvalle torkkupeiton alle takkatulen loimutessa vieressä ja kynttilän liekkejä ihaillen. Kutoen tai lukien istua hetken aikaa ihan kuunnellen hiljaisuutta. Lehtien selaaminen, uusien ideoiden poimimista sieltä ja joidenkin toteuttamista. Tuoreet sämpylät saa aina hyvälle mielelle, ystävien tapaaminen, hyvissä ajoin aloitettu joulukirjojen/lehtien lukeminen, jouluun valmistautuminen, leipominen, perheen kanssa yhteiset hetket (mm. lautapelien pelaaminen porukalla, leffan katseleminen), seurakunnan tilaisuuksissa käyminen, kirpparikierros, musiikki. Siinä sellaisia asioita, mitkä saa mua hyvälle mielelle!! <3 Yritän etsiä arjen keskeltä niitä pieniä ilon aiheita, jotka kantaa paljon paremmin eteenpäin.

Oikein ihanaa loppu viikkoa ihan jokaiselle!! <3

P.s. Mä saan nauttia lauantai päivän, la-su yön ja vähän sunnuntaita ihan omasta seurastani. ;) Mieheni ottaa kaikki lapset ja lähtee isä-lapsi-leirille. Mulla on tiedossa Gilmore Girls sarjan tuijottamista, herkkuja ja käsitöitä, ehkä ystävien tapaamista. Mutta on ainakin aikaa ihan itselleni. Tämä on sellainen kerran vuodessa oleva tapahtuma, kun saan ihan yksin olla viikonlopun.

12 kommenttia:

  1. Luulen, että syksy sujuisi kaikilta paljon helpommin, jos hidastaisimme elämisen tahtia ihan niin kuin luontokin tekee. Olemmehan osa sitä ja joskus niin on toimittukin. Vaikka aika muuttuu, ihminen ei muutu. Nykyään on aivan liian kiire ja jatkuvasti ajatellaan eteenpäin menoa ja tuottavuutta! Pitää muistaa, että kaikella on aikansa :)

    Rentouttavaa omaa aikaa sinulle. Sitäkin me tarvitsemme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta joka sana!! Kyllä se syksy on sellaista aikaa, että ei jaksa niin paljoo, kun kesällä. Eikä ole tarvekaan. Kyllähän se tahdin hidastaminen olisi aika hyvä juttu!
      Kiitos paljon! :) Joskus se oma aika on ihan ihanaa.

      Poista
  2. Mä tykkään syksystä, sen raikkaudesta ja väreistä. Itselläni ehkä vaikuttaa se, että nukun parhaiten Hämärässä/pimeässä niin elokuun pimeät yöt tuntuvat kivoilta. :) Mä menen usein iltakymmenen jälkeen nukkumaan ja herään ennen seitsemää aamulla. Kissa ei aiemmin antanut mun nukkua rauhassa aamuisin, mutta kun sille on tullut ikävuosia lisää niin mäkin olen saanut aamuihin lisää uniaikaa. ;)

    Riittävä uni on tosi tärkeää. :)

    Mukavaa alkavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn värit on kyllä kauniita ja raikas ilma on ihanaa. Kyllähän sitä uni paljon paremmin tulee, kun ulkona on pimeetä. Lapsissakin sen huomaa. Ihanaa, kun oot saanut aamuun lisää uniaikaa. Se on kyllä ihanaa!! :)
      Kyllähän se on tosi tärkee juttu, niin paljon paremmin onnistuu kaikki hommat, kun on saanut riittävästi levättyä.

      Mukavaa alkavaa viikonloppua myös sinulle! :)

      Poista
  3. Kynttilöiden ja kutomisen lisäksi on ihana lähteä kameran kanssa ulos. Mä tykkään syksyn värikkyydestä ja raikkaudesta. Ja syksy on tosi lyhyt kuitenki kun aika jouluun menee niin nopeasti. Ja on syyslomakin lapsilla. Mulle se aika kesän jälkeen ennen ekoja liukkaita on ihan suosikkiaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihanaa, kun saa kuvata ja ikuistaa niitä kauniita värejä syksystä. Mä oon kans useampana syksynä kuvannut sitä väriloistoa. Totta tuokin, että on se syksy kuitenkin tosi lyhyt. Viime talvi/syksy oli vaan niin tosi pimeä, että nyt toivoo, ettei nyt ihan niin pimeetä tulisi.
      Syksyssä on kyllä ihanaa, kun saa valmistautua jouluun!! <3 Se on kyllä ihan sen pimeän syksyn pelastus ja meillä on myös kirjamessut siellä keskellä pimeyttä. Sekin on sellainen koko perheen odottama juttu. :)
      Kiitos viimeisestä!! <3

      Poista
  4. Syksyllä pitää aina ostaa syyskukat mökiltä kotiutumisen kunniaksi - kesäkukkia mulla ei ole kotonaan ollutkaan. Pitäisikö mun ottaa susta mallia ja kaivaa Gilmoren Girls-boksit esiin syksyn kunniaksi ;) Ne ovat niin rentouttavaa katseltavaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin nyt tällä viikolla juuri tuon krysanteemin, kesäkukat rupesi olemaan jo sen näköisiä, että eivät kauhean hyvä vointisia olleet. ;) Ei mullakaan kovinkaan montaa kesäkukkaa ollut. Ainoastaan kahdessa purkissa ja niissäkin sellaisia, mitä ei tarvinnut, kun vaan kastella. :D
      Suosittelen ehdottomasti Gilmore bokseja!! Niitä on niin ihanaa katsella!! <3 Mä oon aloittanut viime joulusta jo Gilmorejen katsomisen. Aloitin ihan ykkösestä ja pikkuhiljaa oon niitä kahlannut läpi, nyt olen seiskassa. Se sarja on niin hyväntuulinen, että sitä on kivaa seurata!! On muuten niitä todella harvoja ohjelmia, mitä mä oon katellut ihan telkkarista.

      Poista
  5. Niinhän se vain on lapset voi hyvin kun vanhemmat voi hyvin. <3

    Itse rakastan elokuuta ja syyskuuta. Luonnon värikkyys ja pimeät illat kiehtoo. Lokakuuta inhoan sillä silloin minulle on tapahtunut kaikki surulliset asiat elämän aikana. Marraskuu antaa toivoa joulusta. Eli alku syksyä rakastan ja puhkun energiaa kunnes lokakuussa vaivun talvihorrokseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!! <3
      Elokuu ja syyskuu eivät tosiaan ole mitenkään kauhean pimeitä vielä. Tai tänä vuonna ainakin on elokuu ollut niin tosi kaunis ja lämmin. <3 Siitä on saanut nauttia kyllä oikein kunnolla.
      Lokakuu on kyllä usein tosi pimeä, kun harvemmin lunta on silloin edes vielä. Onpa kurja kuulla tuosta lokakuustasi. Tähän lokakuuhun oikein paljon voimia. Onneksi nyt vielä saa nauttia auringosta ja kauniista luonnonväriloistosta.
      Marraskuu on kyllä jo niin lähellä joulua ja ihanaa jouluun valmistautumista ja odottamista. Se on aivan ihana kuukausi. <3

      Poista
  6. Kahdesta neljään -blogin kautta eksyin tänne ja taidan tulla toistenkin :D Syksyssä ei ole mitään muuta vikaa kuin sen takana kyyhöttävä talvi. Talvikin menettelee on vaan vähän turkasen pitkä. Paljon ulkona ja metsässä olemista, marjastamista ja sienestämistä (jos vaan hirvikärpäsiä ei ole riesaksia asti) niillä minä pärjään syksyn. Alkava pimentyminen on jotenkin nautinnollista ja se ihana joulun odotus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla, että olet löytänyt tiesi tänne blogiini!! :) Tervetuloa vaan vierailemaan!!
      Syksyn ja talven pimeys se on se kaikista pahinta, mutta nyt päätin ottaa erilaisen asenteen koko juttuun ja selvitä syksystä hyvin. Vähän mahdollisesti tuota omaakin aikaa ja käsillä tekeminen on mun ilahduttajat. Päivä kerrallaan eteenpäin, ettei yritäkään miettiä liikaa tulevaa.
      Syksyllä ulkona on kyllä tosi upea väriloisto! Mä tykkään kuvata kameralla tosi paljon, joten niitä värejä täytyy tallentaa kamerallekin. Joulun odotus on ihanaa! Se pelastaa koko syksyn!

      Poista