maanantai 5. elokuuta 2013

Seikkailua Muumimaailmassa

Viime perjantaina me tehtiin pieni jako kahden perheen kesken!! :) Meidän perheestä minä ja kaksi nuorinta lähdimme Muumimaailmaan. Ystäväperheestämme meidän seuraksi lähti ystäväni ja hänen tyttö. Meidän neidit ovat tosi hyviä ystäviä keskenään, joten hyvä jako näin. Mieheni jäi isojen poikien sekä ystäväperheen miesten kanssa viettämään äijäiltaa.
Me ei aamusta ihan hirmuisen aikaisin matkaan lähdetty, jotta lapset jaksaisivat paremmin siellä touhuta ja olla. Eikä ollut yhtään huono päätös! :) Ajomatkaa meillä kun muutama tunti sinne oli.. Matkat kyllä sujui tosi hyvin! Ei ollut mitään ongelmia siinä, satu cd:tä kuunneltiin mennen-tullen.
Perille kun päästiin niin tokihan heti ensimmäisenä piti etsiä vessa sekä ruokapaikka. :D Oltiin etukäteen jo katsottu, että siellä on allergisillekin oma ruoka. Mikä oli hämmästyttävän ihana juttu!! Meidän lapset saivat syödä lihapullia, perunamuusia, riisiä, salaattia, kurkkua ja vesimelonia. Voi että sitä riemua, kun sai seisovasta pöydästä itse niitä hakea ja syödä niin paljon kun vaan jaksoi!!! <3 Siis niin hieno juttu. Voin kyllä lämpimästi suositella tuota seisovaa pöytää muillekin! Samassa oli siis sellainen pöytä, missä oli ihan "normi"ruokaa. Eli jokainen sai vatsansa täyteen.

Ruuan jälkeen lapsilla olikin jo kova kiire katselemaan!! :) Meidän nuorimmainen vielä vähän pelkäs niitä hahmoja, mutta ihan hyvin niistä selvittiin. Ja onhan ne tietty aika isoja noin pienen rinnalla. Käytiin kurkkaamassa hattivatteja heidän luolassaan, samoin mörköä. Mörköä nuorimmainen ei kyllä pelännyt yhtään. Nähtiin siellä rannassa myös joutsen perhe, siinäkin riitti pienemmälle ihmeteltävää. Päästiin myös labyrintti hienosti läpi, tosin me tultiin yhtä kohtaa liian aikaisin ulos, mutta mitäs pienistä. :D
Muumipapan laivaa käytiin myös katsomassa, siellä sitten riitti puuhaa. Lapset kävivät laskemassa putkiliukumäestä sekä saatiin kaikille hienot rannekorut ja pieniä laivoja kävivät uittamassa. Uittaminen oli kyllä hyvä juttu, kun muuten oli niin tosi kuuma! Laivalta kiivettiin ylös katsomaan Hosulin taloa ja olihan sinne jotain uuttakin tullut. Siellä oli sellainen paikka, missä sai riippukeinussa huilata. Tosi hyvä idea!! Osa porukasta siellä ihan nukkuikin. Meidän nuorimmainen sanoi haluavansa sinne myös köllöttelemään, melkein hän sinne nukahtikin... Jaksoi sitten taas paljon paremmin kiertää, kun hiukan aikaa huilaili!! Olihan siinä pienelle kävelemistä, kun koko päivä kierrettiin.
Meidän neidin kanssa sovittiin, että hän saa sieltä valita synttärilahjan. Oli niin onnellinen, kun sai ihan itse sen valita. Harvemmin meillä näin tehdäänkään, mutta ajattelin, että tuolla se voisi olla ihan kiva juttu. Hänen matkaansa lähti sellainen Muumi salkku sekä Muumi kiiltokuvia. :) Eli tosi kivoja juttuja. Yritin ehdottaa lisäksi kiiltokuvakansiota, kun kaksi aiempaa rupeaa olemaan täynnä. Hän ei sitä valkannut ja kotona hiukan harmitteli. Sanoin sitten, että kyllähän sitä jotain kansioita täältäkin suunnalta löytyy. :)
Kiva oli meidän retkipäivä!! <3 Myös miehillä oli ollut tosi kivaa. Mieheni oli töissä ensin ihan normitunnit ja sitten he lähtivät minigolfaamaan, grillasivat porukalla ja katselivat leffaa. Meidän molempien miehet tykkäävät tosi paljon tehdä ruokaa ja varsinkin grilliruokaa, niin olivat tosi onnellisen näköisiä, kun me palattiin reissultamme kotiin. Meidän isot pojat eivät koskaan aiemmin ole olleet minigolfaamassa, olivat tykänneet siitä tosi paljon!! Eli menemme joku toinenkin kerta sitten. Ja kivaahan se onkin porukalla. Itse olen kerran käynyt ja tykkäsin kyllä tosi paljon. Vaikka tulos ei välttämättä paras mahdollinen ollutkaan, mutta pääasia oli että oli kivaa!! :) Oma mieheni ja ystäväni mies ovat käyneet myös useammalla ruokakurssilla ja nyt syksystä jo katselivat uusia kursseja. Ihan kiva niin!! Ja kun ne on vaan yhden illan kursseja, niin ei sidokaan liikaa.
Nyt uuteen viikkoon sitten!! :) Perjantaina alkaa meidän suunnalla jo koulu ja sitä ennen tässä vähän yritetään saada paikkoa kuntoon. Nuorimmainen järkkäs eilen pikku yllärin tänne meille, joten puuhaa riittää (siitä sitten myöhemmin)... ;) Isovanhemmat ja kummit ovat sunnuntaina tulossa juhlistamaan kahta nuorinta ja pe-la yö ollaan seurakunnan leirillä. Isot pojat menevät vielä la-su yöksi ystävänsä kaverisynttäreille. Viikkoon mahtuu myös yksi nuorten ilta sekä oman bändimme harjoitukset. Leipomista ja siivousta myös tiedossa... Joten muutama homma tälle viikolle on. ;) Onneksi on kivaa puuhaa!!
Nyt me otamme hetken aikaa rennosti ja lähdemme yhden ystäväni ja hänen lasten kanssa uimarannalle. Huilaamme hiukan ja sitten jaksaakin paljon paremmin touhuta!!
Oikein ihanaa alkanutta viikkoa ihan jokaiselle!! <3

6 kommenttia:

  1. Toinen kirjoitus muumimaailmasta saman päivän aikana seuraamistani blogeista. Taitaa olla lapsiperheiden yks kesän suosituimmista kohteista. :)
    Oishan tuolla kiva käydä itekkin, vaan mistä tenava mukaan matkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska yhteen sattuma!! :)
      Mutta kyllähän se toki niin on, että moni siellä on tänäkin kesänä käynyt. Neiti rupee olemaan jo niin iso, että hänen kanssaan ei sinne kyllä enään oikein ole kannattavaa lähteä. Nuorimman kanssa vielä voiskin. Tosin hän totes, että mä haluan Väskiin. ;)
      Jos me joku kerta vielä sinne lähdetään, niin tervetuloa mukaan!! :) Onhan se ihan näkemisen arvoinen paikka. Tykkään itekin tosi paljon! Ja tuo allergiaruoka oli ihan mielettömän hieno juttu.

      Poista
    2. Täytyy ajoittaa tuleminen niin sitten joskus, että pääsen teidän kanssa muumimaailmaan. :) Kauan siitä teiltä ajaa Naantaliin?
      ps. Blogissani on sulle haaste. ;)

      Poista
    3. No kyllä vaan!! :)
      Meiltä ajaa sellaisen pari tuntia, ehkä vähän yli taidettiin mennä. Mutta oli hauskaa! :)
      Kiitos haasteesta, käyn kurkkaamassa sitä!! :)

      Poista
  2. Ihanaa viikkoa -mekin käytiin kesällä Muumeja moikkaamasa, yksi parhaista reissukohteista kesällä -Naantali on muutenkin niin kaunis paikka! Kesä on kyllä sellaista aikaa, että tätä kun saisi purkkiin niin saisi nauttia pimeinä syksyiltoina! Onneksi on roppakaupalla kuvia ja mukavia kokemuksia mitä muistella -ensi kesää odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa viikkoa myös teille!! <3
      Mä tykkään ite myös tuosta Muumimaailmasta, mutta kyllähän se Naantali tosiaan on tosi kaunis kaupunki. Tällä kertaa meillä oli siellä Muumiparkissa auto, niin emme kävelleet ja ihailleet kaupunkia. Yleensä aina sen Muumien jälkeen ollaan kävelty kaupungilla vielä.
      Kyllä tämän kesän kauneuden ja valon vois tosiaan jonnekin purkkiin napata mukaan. :) Kun on pimeetä ja kauhea loska, niin tätä on kyllä ihana siinä kohtaa muistella. Oon kyllä iloinen, kun tänä kesänä on ihan oikeesti ollut valoa ja lämpöä. Varmasti paremmin sen ens syksynkin jaksaa, kun on tankattuna valoa.
      Mä oon räpsinyt myös paljon kuvia ja ihan varmasti niitä tulee katseltua syksyn pimeinä iltoina. <3

      Poista