torstai 15. elokuuta 2013

Ihmeitä täynnä olevat kaksi päivää


Mä mietin meidän syksyä jo tuossa kesän lopulla, että mitähän tästä oikein mahtaa tullakaan.. Niin paljon isoja muuttujia tässä koko paletissa oli.
Käytiin keskiviikkona neidin kanssa reumapolilla ja saatiin tosi hyviä uutisia ja muutama ei niin hyvä. Mutta niin mahtavan hieno juttu oli se, että me saadaan koko vuodeksi koulutaksi!! Siis niin hieno juttu!! En olis ikinä voinut edes kuvitella näin hienoa juttua. Meille kun vaan luvattiin keväällä bussikyyti ja se ei meidän neidin kanssa olisi onnistunut. Reumalääkäri kirjoitti lääkärintodistuksen, jonka avulla me saadaan se taksikyyti. Tukipohjalliset saadaan myös sairaalan kautta, mikä oli kans tosi ihana juttu. Ja kun noista on ollut jo aiemmin puhetta, niin nyt helpotti kuulla, että ne saadaan. Ens viikolle aika jo noihin tilattu.
Mä olen niin tosi ylpeä mun reippaasta tytöstä!! <3 Neiti antoi taas pistää paikkarina kortisonin nilkkaan. Nilkasta löytyi siis tulehdus.. Se ei ollut kiva juttu, mutta ei hämmästyttänytkään, koska koko kesä mennyt kipujen kanssa. Nyt toivon mukaan saadaan helpotus tähän, ei ole kivaa elää kivun kanssa. Myös pieni mietityttävä juttu, kun tarttee ruveta kokeilemaan nyt reumalääkettä. Täytyyhän se kokeilla, koska tulehduksia niin usein ja maha ei tahdo kestää enään tulehduskipulääkkeitä. Toivottavasti saadaan reumalääkkestä apu ja tulehdukset saadaan kuriin!!
Sitten torstaina mentiin nuorimman kanssa kerhoon tutustumaan. Meille oli keväällä annettu paikka iltapäiväkerhosta, joka olisi ollut aika hankala järjestää. Nuorimmainen kun ei välttämättä sinne kerhoon olisi ollut menossa, kun isommat on kotona jo. Mutta niin kääntyi sekin juttu!! <3 Meille olikin jotenkin ihmeellisesti järjestynyt aamupäiväkerhopaikka. Tää on meille tosi iso juttu!! <3
Näin mahtavasti meistä on pidetty huolta nyt syksyn alkuun!! <3 Mä niin kauhulla odotin, kun mulla olisi ollut sellainen minuuttiaikataulu koko syksyksi. Nyt ehdin tekemään kotona kaikki kotihommat!! Nyt me lähdetään syksyyn tosi iloisella ja kiitollisella mielellä. Niin ihana juttu!! <3

Oikein ihanaa viikonloppua ihan jokaiselle!! <3

4 kommenttia:

  1. Asioilla on tapana järjestyä kuin ihmeenkaupalla välillä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu järjestyvän!! <3 Oon kyllä niin iloinen tästä!! <3

      Poista
  2. Olipas kivoja hyviä uutisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin ihania uutisia!! <3 Kyllä meistä vaan huolta pidetään!!

      Poista