tiistai 20. elokuuta 2013

Syksy


 Niin se syksy sieltä pikkuhiljaa tulee... Huomaa, että aamuisin on jo hiukan viileämpää, että takkeja saa kaivaa päällensä. Iltapäivästä sitten tarkenee t-paidallakin. Koululaiset meinaa tuskastua äitiin, joka pakottaa aamuisin kaivamaan jonkun pitkähihaisen matkaan. Mutta eipä sitä 15 asteen lämmössä viitsi päästää ihan t-paidassakaan kouluun. Neiti toki taksilla menee, mutta eipä sinnekään viitsi ihan niin pienissä vaatteissa laittaa. Juuri tänä aamuna kävimme äänekkään keskustelun, että miksi ihmeessä pitää pitkähihainen laittaa.


Hiljalleen rupeen itsekin siirtymään tuonne toiseen blogiini kirjoittelemaan. Tänne tulen ihan varmasti kirjoittamaan, mutta enempi sitten sinne puolelle. Rupee jo olemaan ajatuksia, että mitä sitä tekisi joulutorille myytäväksi. Ja joululahjoihin niitä ideoita tässä ollut jo pitkin vuotta. Nopeasti kesä vierähti ja kevät, kun taas ollaan syksyssä. ;D Täällä jo lumen tulosta on kyselty... Ei nyt ihan niin pitkällä kuitenkaan vielä olla. :D Hiihtokelejä meidän neiti tässä on kysellyt, mutta hetken saa niitä odottaa vielä.
Tervetuloa kurkkimaan myös toiseen blogiini, sinne pääset TÄÄLTÄ.

Oikein ihania syksyisiä päiviä kaikille!! <3

4 kommenttia:

  1. Tosi hienoja, tarkkoja kuvia :)
    Meillä ihan sama etenkin kuopuksella, että aamusta kylmä ja iltapäivästä kuuma... No kivahan se on että vielä lämmintäkin, mutta vaikea aamupukeutumisen kannalta.
    Kylläpä oot ajoissa joulun suhteen, mutta niinhän sä oot aina :) No on mullakin jo listalla muutamille lahjaideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!! <3
      Kyllä se vääntö niistä vaatteista on aamuisin aika tylsää... Pitäis selvitä reippaasti kohti koulua, mutta aika menee ihan turhiin juttuihin. Samaa mieltä oon siitä, että on ihanaa, kun on lämmintä!! Ja valosaa!! Syksy ei tunnu läheskään niin pitkältä, kun lämpöä ja valoa riittää vieläkin.
      Niinhän mä vähän oon. ;D Kyllä mä tänne nyt vielä kirjoittelen, mutta kun lähden taas mukaan tuohon Salainen neuleystävä ja Salainen jouluystävä, niin vaihdoin asetukset niin, että näkyy tuo Keltaisen talon joulunodotusta nimimerkkinä. Ne postaukset kun tuun kuitenkin tekemään tuonne joulublogin puolelle, ettei mee sekaisin koko juttu itselläni.
      Mulla on kans ideoita jo jouluun liittyen. Niitä tässä yritän pikkuhiljaa tässä ruveta työstämään, niin ei tulisi kiire. Viime vuonna oli niin ihanaa, kun ei tarvinnut edellisenä yönä tehdä viimeistelyjä joulutorille. :D

      Poista
  2. Perässä tullaan kirjoitit kumpaan blogiin vaan ja kyllä nyt jo vähän jouluttaa saa. :)
    Ihanaa elokuista viikkoa ja auringon paistetta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!! :) Kyllä vähän jo tarttee ruveta jouluttaan. Se joulun aika on niin kovin, kovin lyhyt, että on ihanaa päästä jo hyvissä ajoin nauttimaan siitä tunnelmasta.

      Ihanaa viikkoa myös sinulle!! <3

      Poista