lauantai 10. elokuuta 2013

Viikon puuhia


Tästä alkoi meidän viikko.... Nuorimmainen on ruvennut vahingossa tekemään juttuja... Niinpä hän viime sunnuntaina kiipesi vahingossa meidän kenkähyllyyn, joka ei tietenkään ollut tarkoitettu tähän hommaan ja kenkähylly sitten tuli alas ihan kokonaan repäisten seinään kaameat reijät. Eikä tätä kenkähyllyä enään sinne seinään kiinni saa. Alkoi siis ihan pieni miettiminen, että mihin ihmeeseen mä tungen 6 ihmisen kengät, luistimet, monot, kumisaappaat ym. Kun eteinen on onnettoman pieni ja tuulikaappi noin mini, niin kyllä saikin sitten tehdä suursiivouksen ja järjestelyn. Huonekalut vaihtoivat paikkaa ja eteisen iso kaappi järkättiin täysin uudestaan, vaatehuoneeseen siirrettiin osa kamoista, joten sitäkin vähän siivoiltiin. Tykkään kyllä tosi paljon nykyisestä järjestelystä, mutta tälle viikolle en ehkä olisi tätä kaivannut. ;) Mutta onpahan tehtynä!!

 Siivous/raivaus hommaan meni useampi päivä, kun piti niin paljon hommia tehdä. Tiistaina sain kaikki viimeiset jutut laitettua paikoilleen. Tänään vielä vähän laitoin koristeita paikoilleen. Yksi ystäväni toi mulle tänään kimpun aivan ihania ruusuja. <3 Piristi niin ihanasti meidän päivää!!
 Keskiviikkona me käytiin isojen poikien kanssa katsomassa Monsterit university leffa ja mä tykkäsin siitä tosi paljon!! :) Oli oikein hauska kyllä!! Isoilla pojilla oli vanhimman ystävä matkassa mukana ja veljeni perheineen oli myös. Olimme siis vähän isommalla porukalla. Jos joku on nähnyt sen ensimmäisen Monsterit leffan, niin suosittelen tätä toistakin. Meidän porukan kesken toki tämä leffa jakoi mielipiteet, mutta tämä oli mun oma mielipide. Sen mä tahdon joululahjaksi, jos se ehtii tuleen dvd:lle. :)
 Käytiin me yhtenä päivänä yhden ystäväni ja hänen lasten kanssa puistoilemassa myös. Aika lähellä meitä on tosi kiva puisto ja siinä vieressä urheilukenttä. Siellä lapset tykkää käydä tosi paljon touhuamassa. Toiseksi vanhin käy siellä kentällä suht usein kavereiden kanssa. On sellainen kokoontumispaikka heille.
 Viikkoon mahtui myös vierailu ystäväni luona, jonne kyläilemään tuli myös toinen ystävä. <3 Ihanaa oli heitä molempia nähdä pitkästä aikaa. Sain myös aivan ihanaa persikka-rahkapiirakkaa maistaa. Reseptinkin sain, jota on tarkoitus huomiselle vielä leipoa.
Meidän suunnalla koulu alkoi jo perjantaina, mikä oli jo ihan odotettu juttu. Vanhin totesi tässä joku aika sitten, että ihan ok mennä kouluun. Mikä oli paljon se todettuna hänen suustaan. Ekana päivänä toki ei koulussa juuri mitään tehty, niinkun harvemmin. Toiseksi vanhin aloitti yläkoulun ja se on tietysti tosi jännittävää. Pientä kireyttä on ollut tällä viikolla hänen suunnallaan, mutta se kuuluu kyllä tähän muutokseen. Ja onhan se iso muutos!! Luokkajakoon hän ei ollut ihan täysin tyytyväinen, mutta onneksi kuitenkin kaksi tosi hyvää kaveria on siellä samalla luokalla. Poikani totesi ensimmäisen päivän jälkeen, että ihan kivaa oli. Onneksi sattui tosi kiva luokanvalvoja hänelle, niin eiköhän se koulukin siitä lähde sujumaan. Neidillä alkoi musiikkiluokka ja hän oli jo kauan sitten kassinsa pakannut matkaan valmiiksi. Hello Kitty kassi odotti valmiina ja uusi penaali oli hankittuna (vaikka hänelle sitä ei olisi tarvinnutkaan ostaa, mutta äiti löysi kaappien kätköistä useamman penaalin, niin Hello Kitty penaali lähti neidin mukana kouluun ;)). Kaikkien lasten ensimmäinen päivä oli sujunut hyvin ja ihan tyytyväisinä tuntuvat uuteen viikkonkin lähtevän. Ja tosi ihana niin!! <3
Eilen oltiin ilta seurakunnan perheleirillä. Yöksi emme jääneet, kun paikka on niin lähellä kotia. Ihanaa oli iltaa viettää nuotion äärellä makkaraa paistaen ja leiriolympialaisia touhuten. Muu porukka kävi uimassa ja saunomassa, paitsi mä katselin puuhaa ainoastaan rannalta. Paikka oli aivan ihana mihin pääsimme iltaa viettämään. Osa porukast jäi sinne yöksikin. Tänään aamusta meidän piti lähteä sinne koko porukan voimin, mutta oma räkätauti sekä neidin pieni lämpöily ja kurkkukipu+räkätauti aiheuttivat suunnitelman muutoksen. Mä jäin neidin kanssa kotiin huilailemaan. Mieheni oli sitten poikien kanssa päivää siellä viettämässä. Oli ollut tänäänkin mukavaa!! <3 Ihanaa, kun tämmöiset leiripäivät meille järjestettiin. Mukavaa oli ainakin meidän porukalla!! :)
Tänään iltapäivästä pojat vielä olivat saaneet yökyläkutsun ystävänsä synttäreille, joita yökylänäkin vietetään. Joten isot pojat ovat siellä ja me pienten kanssa kotona. Huomenna juhlitaan kahden nuorimman synttäreitä taudeista huolimatta. <3 Pienemmällä porukalla, mutta kun niitä juhlia on niin kovasti odotettu, niin kyllähän me jonkunlaiset juhlat järkkäämme. Osa porukasta uskaltautui tulla kylään taudeista huolimatta. Huomenna siis juhlat tiedossa ja mustikka-vanilja-kakku on kahden nuorimman toiveena, joten sellainen heille sitten tehdään!! :)
Viikkoon on siis mahtunut kaikenlaista... Ensimmäinen koulupäivä ja ensimmäinen flunssa... Toivon mukaan tämä jäisi viimeiseksi!! Näiden puuhien takia on tämä blogin päivitys jäänyt ihan kokonaan... Ens viikolla onkin sitten reumapoli käynti, allergologin luokse ajamme muutaman sata kilometriä, nuorimman neuvola, koulukuljettamiset, marjojen poimimista, ystäväperheen näkemistä ja neidin kummien näkemistä. Eli puuhakas viikko tiedossa ens viikollekin!! :) Sen jälkeen rupeekin sitten helpottamaan tämä meidän kiire. Arkea yritämme parhaan mukaan taivuttaa niin, että kaikki jaksaa ja saadaan hommat tehtyä.
Oikein ihanaa viikonloppua ihan jokaiselle!! <3

6 kommenttia:

  1. Mukavaa sunnuntaita! :)

    Joskus on hyvä tehdä tavaroiden uudelleenjärjestelyä, vaikka ensin tuntuu ettei järjestelystä tule mitään. ;)

    Synttärionnittelut! :) Ja toivottavasti lenssu paranee pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :)
      Kyllähän se uudelleen järjestäminen aina piristää. Ja onpahan taas laitettu pois ne tavarat, mitä ei todellakaan kukaan tartte. Se on aina hyvä juttu!!
      Eiköhän tämä flunssa tästä pikkuhiljaa helpota. :)
      Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!!

      Poista
  2. Teille sitä aina sattuu ja tapahtuu. No, meilläkin meni eteisen kaappi vaihtoon, vaikka piti vain pieni komero entisten lisäksi hommata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo nuorimmainen aina järkkää kaikkee pikku puuhaa. ;) Mutta eipähän tule aika pitkäksi. :D
      Uusi kaappi on usein niin paljon parempi vaihtoehto, kun saa sitten kaikista samanlaisia, näyttää omaan silmään paremmalta. :) Mutta onhan siinä aina paljon suurempi homma, kun purkaa vanhasta kaapista tavarat pois.

      Poista
  3. Mulla on alkamassa tee vaihto...

    VastaaPoista