sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Viikon kuulumisia

Viikko taas vierähtänyt!! ;) Viime sunnuntaina juhlittiin vanhimman synttäreitä. Sain kuin sainkin vadelma sacher-kakun onnistumaan. Hyvin kakku teki kauppansa! :) Vanhin oli tosi iloinen juhlistaan, sehän se pääasia aina onkin, että päivänsankari tykkää. Muutaman kakkukuvan tähän laitan. En muistanut ottaa kakusta kuvaa, kun se oli kokonainen, mutta osittain syödystä sitten. :D





Suklaamuffinsseja

Viikkoon mahtui paljon kaikkea puuhaa. Pitkästä aikaa olin enkuntunneilla, kun ensin mieheni oli jenkeissä viikon ja lapset sen sairasti koko viikon ja sit seuraavan viikon opettaja oli lomailemassa. Huomas kyllä, että oli niin pitkä tauko ollut, kun puhuminen ei niin helposti käynytkään... Kyllä sen äkkiä unohtaa. Onneksi myös nopeesti palaa mieleenkin!! :)

Päästiin nuorimman kanssa satutunnillekin tällä viikolla!! :) Sammakko satuja kirjastontäti luki ja nuorimmainen oli aivan innoissaan! :D Se on niin kiva, kun joka kerta sieltä saa mukaan jonkun värityskuvan satuihin liittyen. Tällä kertaa sitten saatiin kaksikin kuvaa sammakoista. Niistä tulee aina niin hienoja, kun ne saavat väriä. Nuorimmainen tykkää tosi paljon värittää, neiti niin innokas, niin nuorinkin sitten hänen kanssaan usein värittelee. Vaikka täytyy sanoa, että mä tykkään siitä hommasta kyllä itekin!! ;D

Toiseksi vanhin oli keskiviikkona koululla maalaamassa katuharjoja, kun alkavan viikon torstaina heillä on koululla kierrätysmarkkinat. Viime vuonna jo maalattiin katuharjoja ja ne meni hyvin kaikki kaupaksi. Ne oli kyllä tosi hienoja! Itekin silloin yhden ostin. Viime vuotinen vielä suht hyvässä kunnossa, joten katotaan ostetaanko sellaista tänä vuonna. Toiseksi vanhin kyllä kovasti toivoo, että taas uusi harja meillekin tulisi. On kiva, kun on tuollaisia yhteisiä puuhailtoja vanhemmille ja lapsille. Tällä kertaa meiltä vaan ei valitettavasti vanhemmista kumpikaan päässyt, kun meni enkuntuntien kanssa päällekkäin. No lähes kaikissa muissa talkoissa ja markkinoilla me ollaankin kyllä oltu mukana. Heidän luokka kerää rahaa leirikouluun, jonne vuoden päästä olis sitten tarkoitus lähteä. Mun mielestä on tosi kivaa, kun kouluaikaan kuuluu markkinat. Oppilaat itse tekevät sinne myytäviä ja itse aikuisten valvoessa myyvät. Jokaisella oppilaalla on aina oma myyntivuoro. Sellasta kivaa puuhaa koko koulun kanssa myös. Niitä markkinoita aina odotetaan ihan innolla! :) Tänä ja viime vuonna ne on olleet näin keväällä ja jokaisella luokalla on ollut myös oma kirpparipöytä. Hyvin on tavarat kauppansa tehneet. Kiva kerätä rahaa myös noita retkiä varten. Vanhimmalla on tiedossa myös yökoulu siihen markkinoiden päälle. Kyllä on sitä odotettu ja paljon! :) Ihan kiva, kun opettaja sellaisen viitsii heille järjestää.

Tänään oli pihaan ilmestynyt pikkuruisia lumiukkoja :)

Tämä kahden nuorimmaisen tekemä
 Torstai-iltana meillä oli kahden seurakunnan yhteinen lastenilta!! :) Illassa oli 6 erilaista kanavaa, joista jokainen lapsi sai valita oman puuhan. Pääsi kokeilemaan rumpujen, kitaran ja syntikan soittamista, käsillä tekemistä (tällä kertaa huovutettiin munia ja istutettiin rairuohoja), graffitin opettelua, improteatteria, tanssia ja taikatemppujen tekemistä. Ja välillä joku ehti välipalallakin käydä herkuttelemassa. Opetusta oli myös lapsille ja ylistyshetki sekä kilpailuja. Ilta sujui tosi hyvin ja kaikki lapset näyttivät viihtyneen hyvin. Oli hiukan ongelmaa saada omia lapsia kohti kotia, kun kavereiden kanssa on paljon kivempaa! ;) Onneksi kevään aikana meillä on vielä kaksi iltaa!

Tämä viikonloppu onkin sitten otettu ihan rauhallisissa merkeissä. Vähän kaappeja tyhjennettiin, kun täältä meiltä päin lähtee huomenna kuorma kohti Pietaria, niin saatiin lastenvaatteita, aikuistenvaatteita, leluja, astioita, mattoja ym. sinne laitettua mukaan. Mukavaahan se on kaappeihin aina vähän edes saada lisätilaa! ;D Kun eipä sitä säilytystilaa niin hirmuisia määriä ole. Nyt kyllä selkeesti hyllyt tyhjeni, kun sinne iso kasa kaikkea vietiin. Ja tietää, että menee kyllä hyvään tarkoitukseen ja varmasti perille.

Päästiin me tänä viikonloppuna juhlimaan yhden ihanaisen kummitytön synttäreitäkin!! <3 Tai osa porukasta pääsi. Toiseksi nuorimmalla jotain epämääräistä olotilaa, he olivat mieheni kanssa ensiavussa sillä aikaa, kun me juhlittiin... Ison kasan verikokeita huomenna aamusta otetaan. Verenpaine oli tosi alhaalla, potilas ei ollut yhtään pahoillaan, kun annettiin pussillinen salmiakkia syötäväksi. ;) Oli itselle niin piristävää, kun pääsin ystäviä pitkästä aikaa tervehtimään!! <3 Lapsetkin viihtyivät siellä. Hyvin sujui synttärit siellä ja oli kivaa!! <3

Nyt uuteen viikkoon, joka on hiukan erilainen, kun mieheni on torstain ja perjantain töissä toisella paikkakunnalla. Ja siitä eteenpäin joka viikko torstain ja perjantain. Ainakin juhannukseen saakka. Eli erilainen arki koittaa meille sitten taas. Mutta onneksi kaksi päivää menee nopeesti ja onpahan hän samassa maassa, joten yhteydenpito on hiukan helpompaa. Ihana kevätaurinko antaa kyllä voimia kovasti!! <3

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!! <3

5 kommenttia:

  1. Pietarin kohdalla heräsi mielenkiinto tosi suureksi! Tiedätkö, minne päin sinne niitä viedään? Itekin piti pääsiäisenä lähteä, mutta ei saatu tarpeeksi lähtijöitä, niin reissuperuuntui Koitamme lokakuulle saada matkaa järjestymään.
    Siunattua viikkoa :)

    VastaaPoista
  2. Nam mikä kakku! :)
    Teillä niin kaikenlaista puuhaa ollut. Nuo koulun markkinat kuulostaa kyllä kivalle. Se on mukava että lapset saavat itse osallistua kaikkeen. :)

    Iloista viikon alkua!

    VastaaPoista
  3. Herkulliselta näyttää teidän vadelmainen kakku :) Ja mukava että synttärit onnistuivat!Voimia arkeen -sen aina huomaa jos toinen vanhemmista on työreissulla! Mutta kaikesta onneksi selviää! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon piristävistä kommenteista!!! <3

    Mimmi: Tosi kurja kuulla, että et päässytkään lähtemään!! :( Mä en osaa sen enempää sanoa tuosta Pietarin keräyksestä, mutta voin ystävältäni asiasta kysästä! Hän aina laittaa mulle viestiä, kun se keräys on ja tietää enempi asista. Jos laitat mulle vaikka viestiä tuonne sähköpostiin, niin voin sinne vastailla. :) Siunattua viikkoa myös teille!!

    Hanna: Kiitos!! :) Mä tykkään ite myös noista koulun markkinoista ja kun oppilaat pääsee ite tekemään ja itse myymään, niin on tosi kiva juttu. Siinä oppii samalla tuntemaan muidenkin oppilaiden vanhempia.

    MaxinMami: Kiitos!! :) Kyllä sen tosiaan huomaa, kun toinen puuttuu... Pitää aina yrittää edellisinä päivinä hakea kaikki mahdollinen, ettei tartte niin moneen kauppaan juosta. Meillä kun ei tästä lähimmästä kaupasta saa läheskään kaikkia ruokia, mitä tarvitaan. Onneksi yleensä kaksi kauppaa riittää! :) Pienemmästä kaupasta pääsee aina niin paljon nopeemmin ulos, että harvemmin viitsii isoon kauppaan lähteä. Me ollaan annettu palautetta tuohon meidän lähikauppaan, että ihanaa, kun on niin paljon kaikkia allergiaruokia tarjolla. Kaurajuomat ja riisijuomat löytyy siitä ja Vatajan nakit ym. Onneksi näitä jo suht monessa kaupassa nykyään onkin! :)

    Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille teille!! <3

    VastaaPoista
  5. Ai koulun markkinat. Kuulostaapa jännältä. Teillä taitaakin olla allergiat vähän eri sorttia kuin mulla, mulla kun on vaan toi kananmuna, mutta se onkin sitten aivan ehdoton. Elimistä ei kestä yhtään.

    VastaaPoista