torstai 23. tammikuuta 2014

Torstaista pakkaspäivää


Viikko taas melkein lopullaan... :) Meidän viikko on tuonut taas tullessaan sellaisia yllätyksiä, joita ei nyt välttämättä olisi toivonutkaan. Mä kirjoittelen tänne näitä meidän juttuja, että itse muistan koska on mitäkin tapahtunut.

Maanantai meillä sujui ihan rauhallisissa merkeissä, neidin kanteletunti ja vähän leipomista. Illasta vaan neiti rupes sanomaan, että hänellä on tikku varpaassa, yritin etsiä, mutta en löytänyt. Tosin huomasin siinä, että päkiä oli ihan turvoksissa... Eipä siinä sitten auttanut muu, kun huilata ilta ja soitto seuraavana aamuna reumapolille. Tiistaina olikin sitten sellainen hulinapäivä, että illasta ei tarvinnut unta hakea... ;) Aamusta siis soitto reumapolille, josta annettiin aika sitten heti seuraavalle päivälle eli eiliselle keskiviikolle, pyydettiin varautumaan myös siihen, että kortisonipiikkiä saatetaan joutua käyttämään. Siitähän täällä taas riemu repesi neidillä, kun kuuli, että joutuu kepeillä käveleen... No, yritin vähän ajatusmaailmaa suhteuttaa, että veli meni pyörätuolilla yli kuukauden, hän joutuisi tässä tapauksessa pahimmillaan käyttämään keppejä kaksi päivää. ;) Äidin selitys yritys oli ihan täysin turha. :D Kepit on niin typerät ja sillä hyvä. Yhden yksipuolisen sopimuksen tein neidin kanssa, että fysioterapeutille ei ruveta rähjään ja rähiseen typeristä kepeistä niinkun viime kerralla....
Tiistaina juoksin hoidettavia asioita apteekki, kaupat ym. VIHDOIN sain ostettua meidän talouteen ehjän KANNELLISEN uunivuoan ja kaksi leipävuokaa. Piti kyllä ihan varta vasten lähteä kauppaan ja hakemaan ne, kun ei ikinä muuten muista, eikä olleet edes kalliita.... Illasta piti mieheni mennä toiseksi vanhimman kanssa valinnaisaineiltaan, mutta puoli tuntia ennen lähtöä suunnitelmat menikin ihan uusiksi... Vanhin oli tosi kipeän oloinen, mutta syyksi selvisi sitten vaan se, että verensokerit oli laskenut liian matalalle. Emme silti uskaltaneet jättää yksin kotiin. Mieheni sitten toimi kuskina. :D Nuorimmainen yhden kaverinsa luo leikkimään, minä ja toiseksi vanhin koululle ja neiti yhdelle ystävälleen myös. Sitten mieheni tuli kotiin katsomaan, että vanhimmalla kaikki hyvin ja kierros uudelleen. :D Ilta selkeytti toiseksi vanhimman valinnaisaineita niin paljon, että hän innostui tosi paljon venäjänkielestä. Laittoi kakkosvaihtoehdoksi, joten luulisin hänen sen saavan. Aika moni muu juttu olikin jo selvillä. Hienoa on se, että vaihtoehtoja on paljon, mutta toisaalta valintojakin täytyy tehdä paljon! 8 tuntia valinnaisaineita nyt sitten valittuna ja 8 tuntia varavalintoja.

Eilinen päivä oli kans ihan samanlainen, kun tiistai... Aamupäivä meni pyykätessä ja siivotessa. Iltapäivästä neidin haku koulusta ja nokka kohti vanhempiani ensin, että nuorimmainen jäi sinne hoitoon ja neidin kanssa sairaalalle. Siellä sitten löytyi syy, nilkassa vähän nestettä... Joten ei muuta kun kylmäpussilla vähän aikaa hautomista ja sen jälkeen kortisonipiikki laitettiin. Neiti oli niin toooosi reipas taas!! <3 Kolmas kerta jo, kun antoi näin sen tehdä. Kaikki lapset eivät siis anna tehdä hereillä ollessa noita paikkareita, joten neiti on tosi reipas, kun näin antaa tehdä. Sairaalareissuista ollaan yritetty tehdä "kivoja". Tällä kertaa ostin neidille pienen pienen legopussin ja joka kerta täytyy käydä sairaalan kahviossa hakemassa suklaarusinoita. Ihanaa, kun sielläkin on niitä maidottomia versioita!! :) Sen jälkeen nuorimmainen hakemaan mummon ja papan luota ja kotiin. Toiseksi vanhimman fysioterapiaan kuljettaminen sujui hiukan mutkien kautta, mutta onneksi poika sinne sitten saatiin (fysioterapeutti oli teipannut jalat, että kävely sujuisi paremmin). Sen jälkeen ruokaa suuhun ja neidin kanssa musiikkiluokkien infoiltaan (siellä siis esiteltiin tuleville kolmosille musiikkiluokan toimintaa). Mieheni ja kaksi poikaa sählyyn, yksi jäi kotiin katselemaan leffaa (sai palkinnoksi, kun siivosi huoneensa ;)). Siinähänsä se eilinen päivä menikin.

Tämä päivä muotoutui uudelleen, kun vanhimmalle piti varata lääkäriaika poskionteloita varten... Tulehdus sielläkin. Eli lääkäriin, nuorin kerhosta, neiti koulusta, apteekki, kauppa. Siinähän se iltapäivä menikin. :D MUTTA tänään illasta en liiku mihinkään!! Mun kaverina illasta on langat ja puikot!!!! ;) Näin mä ainakin nyt aamusta haaveilen!! Huomenna aamusta meillä onkin nuorimman kanssa eskariin tutustuminen. Jännittävä aamu siis tiedossa! :)

Mun on pitänyt jo monesti kysyä, että käykö täällä kurkkimassa ketään, joiden lapsilla olisi reumaa, astmaa tai allergioita? Muutaman tiedän ja uskon, että tiedätte keitä tarkoitan, mutta löytyykö muita? Olisi niin kiva kuulla kommenteissa, jos sellaisia löytyy. Unohtamatta ketään teitä ihania vakikävijöitäni!! <3 Ihanaa, kun jaksatte täällä käydä piipahtamassa ja päivääni piristämässä. Kiva vaan olisi kuulla, jos joku muu painii samanlaisten asioiden kanssa.

Nyt pyykinpesukone päälle ja touhuilemaan, että ehdin koululaiset hakea ja kuljettaa!! :)
Oikein ihanaa torstai päivää kaikille!! <3

2 kommenttia:

  1. Teillä ei kyllä kahta samanlaista päivää ole ja elätte hetkessä. Aivan kuin blogin otsikko kertoo Elämää hetkessä. Onneksi niitä hyviäkin hetkiä sekaan mahtuu eikä pelkkää epäonnea.

    Voimia ja mukavampaa loppuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niinpä!! :D Kyllä mä silloin aluksi tätä blogin nimeä mietinkin ja totesin jo silloin, että tää on kyllä meidän perheen blogille oikein hyvä nimi. ;)
      Kyllä mahtuu kaikkea ihanaa ja kivaakin meidän elämään!! <3 Ja paljon!! Kun on oppinut huomaamaan ne pienet elämän ilot, niin ne auttaa tosi paljon jaksamaan eteenpäin. Ja mun mielestä on ihanaa, kun keväällä on tiedossa ihania juttuja!! <3 Niitä täällä odotellaan jo niin kovasti... Ensimmäinen meidän juttu on retki Turkuun, liputkin jo hankittuna. Kahden nuorimman kanssa retkeillään, mikä on tosi ihana juttu. Mieheni ja isot pojat kuulemma pitää silloin leffaillan. Joten hyvältä vaikuttaa kaikkien kohdalla! :)

      Kiitos!! <3 Oikein ihanaa loppuviikkoa myös teille!! <3

      Poista