lauantai 10. tammikuuta 2015

Suklaakortti





Ystäväni vinkkas mulle näin ihanan idean!! <3 Pitkään tätä asiaa hauduttelin mielessäni ja pohdin, että kuinka mä onnistun.... Mutta kyllä mä jollain tavalla onnistuin!! :) Vähän hakusessa, mutta oikean mallinen tää kuitenkin on. Ostin vaan vähän turhan vähän yksivärisiä papereita, joten mulla on neljä sellaista puolivalmista odottamassa. :D Täytyy yrittää ens viikolla ehtiä joku päivä käymään uudelleen paperikaupassa. Yritän päästä kahteen kauppaan käymään. Tämä koko on tehty ainoastaan Fazerin suklaalevyjen kokoisille suklaille, mutta muuttamalla kokoa saa tehtyä muillekin sopivan kokoisen kortin.

Paras ohje löytyy: ME PIIPERTÄJÄT BLOGISTA

Netissä näitä ohjeita on tosi paljon joka puolella, mutta itse tykkäsin tuosta ohjeesta eniten, koska on niin tosi selkeä. Näitä ajattelin tehdä ystävänpäiväksi muutaman ja sitten meinaan ensi jouluksi myös tehdä. Tuohon sisällä olevaan tyhjään kohtaan ajattelin laittaa runon tai sitten pienen taskun, jonne voi sujauttaa vaikka lahjakortin. Neidin kanssa tuossa suunniteltiin, että hän voi viedä vaikka synttärilahjaksi kavereilleen ja laitetaan tuonne sisälle vielä lisäksi vaikka Makuunin lahjakortti tai leffalippu. Saa kivan lahjan sitten kaverille! :) Eli monta, monta käyttötarkoitusta jo löydettiin tälle idealle.

Oikein mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle!! <3

4 kommenttia: