sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Mitä käsilaukkuni sisältää?


Löysin Nooran Together in Wonderland blogista postauksen missä Noora esitteli käsilaukkunsa sisältöä. Pitkään tätä pyörittelin mielessäni ja ajattelin samanlaisen tehdä. Mun käsilaukusta voi löytyä mitä vaan, sitä paitsi ajatuksissani on ollut pitkään jo se, että siivoan sen kaikesta ylimääräisestä... Sinne kun aina kertyy kuitteja ja muita lääkäristä saatuja lappuja. Näiden kaikkien lisäksi mun käsilaukusta löytyi poliaikojen lappuja ym. Niitä en kuvannut, koska niissä on lasten henkilötunnuksia.
Käsilaukun sain tässä vähän ennen joulua yhdeltä ystävältäni. <3 Tykästyin siihen kovasti!! En omista kovinkaan montaa erilaista, joten tämä oli kiva yllätys. Usein talvisin mulla on sellainen Marimekon musta käsilaukku (siinä ei vaan ole noita pikkutaskuja juurikaan) ja kesällä sitten valkoinen tai muuten vaalea. Siinä kohtaa kun vaihtaa käsilaukkua, niin tulee siivottua, mutta ei ole yhtään paha juttu vaikka sen tekis välissäkin. ;) Apinalelun meinasin irrottaa pois, mutta siitäkin saatiin pieni kina aikaiseksi, että kuka sen saa, niin jäi sitten tuohon paikoilleen. ;D


Pieni meikkipussi jossa kaikkea tarpeellista, mm. allergialääkkeitä, särkylääkkeitä, huulirasvaa, laastareita, kynsilakka, huulikiilto ym. Tänä talvena lisäsin käsilaukkuuni käsirasvan, kun kädet olleet niin huonossa kunnossa. Huulirasvana meillä on Eucerin, josta tykkään tosi paljon.


Tämmöinen kasa kaikkea epämääräistä löytyi laukun pohjalta ja sivutaskusta.... Sairaalan vuoronumeroita, Ikean ja Mc Donaldsin suolapusseja...


Kirjanmerkki, särkylääkkeitä, bussikortti ja viime reumapolireissulta saatu esite uudesta särkylääkkeestä, joka on raemuotoinen. Pyysin sen esitteen nuorinta varten.


Pieni pakkaus, jossa on neula, lankaa, nappi... Tämä sellainen mitä joskus on hotellista mukaan otettu. Lompakko nyt kulkee toki mukana myös ja kasa kyniä.


Turvalabrojen ohjeet, jotka myöskin viime polireissulta sain, neidin lisämunuaiskuoren vajaatoiminnan lappu (tämä on sellainen mikä pitäisi olla aina mukana, jos sattuu jotain äkillistä, niin täytyy antaa lääkärille), särkylääkelappu ja resepti (tämä sellainen resepti mikä kulkee aina mukana). Turvalabrojen ohjetta ei ehkä käsilaukussa tarttis kantaa. ;)


Br-lelujen keräilyvihkoja, toinen on täynnä, toinen vajaa. Nämä kerätään ensin molemmat täyteen ennenkun voidaan käyttää, tulee tappelu kahdella nuorimmalla jos vaan toinen saa. ;) Osotekirja ja Maata näkyvissä festareiden esite.


Äidin käsilaukkuun kuuluu ensiapupakkaus, jos yllättäen päätetäänkin mennä jonnekin missä on niin tylsää nuorimman mielestä tai nälkä yllättää. ;D Pikkukirjoja ja eväitä. Suklaa on kyllä äidin. ;) Mulla pitää aina olla suklaa ja salmiakki mukana, jos verensokerit laskee liian matalle, niin on apu sitten lähellä.

Aika paljon siis mahtuu tuohon pieneen käsilaukkuun ja vielä on tilaa vaikka kuinka paljon... Sinne mahtuu tarvittaessa sitten hanskoja, pipoja, ostoksia ym. Ihan kaikista pienintä mallia se ei ole, mutta ei myöskään mikään jättisuuri! Juuri sopivan kokoinen omiin tarpeisiini. Ja kun sivutaskujen pieniin taskuihin laittaa kaiken sälän, niin iso tasku pysyy siistinä, ainakin joskus. :)

Mukavaa sunnuntaita kaikille!! <3

10 kommenttia:

  1. Nää on kivoja. Kaikkea sitä sinne laukkuun laittaakin.
    Mun samanmoisen jutun voit käydä lukemassa

    http://outislifee.blogspot.fi/2015/03/laukkuni-sisalto.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä hauskoja!! :) No niinpä... Sitten joskus ihmettelee, että kun joku juttu on kadonnut. Saattaa löytyä käsilaukun pohjalta. ;)
      Kiitos linkistä!! Kävinkin lukemassa sen!! :)

      Poista
  2. Hih, mun täytys varmaan tehdä versio mitä taskusi sisältää, kun en laukkua käytä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin olis muuten aika hyvä!! :D :D Mun takintaskuista löytyy kans vaikka mitä... Nyt vähän aika sitten kyllä tyhjensin takkien taskuja ja kyllä niihin mahtuu paljon kamaa. ;D

      Poista
  3. Kiva, kun säkin teit tämän postauksen! Paljon mahtui tavaraa kyllä laukkuun! Mulla on muuten nuo samat Marimekon kukkarot kuin sulla, mutta toi pilkullinen on mulla vihreä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli niin hauska, että oli ihan pakko kans ottaa osaa!! :D Joten kiitos vaan vinkistä.
      Tykkään tosi paljon noista Marimekon kukkaroista. Mulla on meikkipussinakin sellainen ja sitten on vielä pari muuta. ;)

      Poista
  4. Hauska postaus kyllä!

    VastaaPoista
  5. Nämä ovat kivoja postauksia. Kaikkea sitä saakin laukkuun mahtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todellakin ihmettelin, että mitä kaikkea siellä voikaan olla!! :D Mutta nyt on kiva, kun on siisti laukku taas hetken aikaa. ;)

      Poista