lauantai 5. maaliskuuta 2016

Itse tehtyjä pipoja



Mä oon niin innostunut ompeeen pipoja. :) Aamupäivän ompelukurssi on ollut todella mieleinen ja todella hyödyllinen mulle. Sanoinkin juuri viime kerralla, että olen käsityökahvilassa ja tuolla ompelussa oppinut tosi paljon uutta, mitä en olisi itsekseni saanut tehtyä. Haaveillut olen, mutta kotona itsekseen ei vaan ole saanut aikaiseksi oikein mitään uutta... Nyt kun on joku, joka kädestä pitäen neuvoo ja ohjaa, niin on kyllä kivaa!! Oon oppinut tekemään kaavat vanhoista, pieneksi jääneistä housuista. Meillä kun nuorimmalle niin hankalaa niitä housuja on kaupasta löytää. Nyt on sopiva kaava, jolla tuli todella hyvän malliset housut. Eikä tämä piponkaan tekeminen todellakaan vaikeeta ollut... Joskus sitä vaan tarttee sen pienen eteenpäin tuuppauksen, että saan jotain tehtyä. :)

Ensi viikolla on taas tiedossa ompelua ja kutomista. Oon tässä pohtinut ja miettinyt, että tekisinkö mä seuraavalla ompelukerralla itselleni ja neidille hameet mitä on pitänyt aloittaa jo kauan sitten vai jatkanko pipotehtailua. :D Näitä pipoja oon antanut monta jo eteenpäin, itselläni ja neidillä on tuollaiset violetit tähtipipot (kolme tähtipipoa lähtee muualle), nuorimmalla on haipipo (toinen menee synttärilahjaksi). Neidillä on myös tuo turkoosipohjainen kettupipo (yksi lähtee yllärinä erääseen perheeseen, vähän piristystä tuomaan lapselle) ja nuorimmalla futispipo (kaksi on vielä löytämättä omistajaa). Traktoripipoista yksi lähti jo yhteen ystäväperheeseen ja kaksi menee synttärilahjaksi. Omiin tarpeisiin jo pipoja on monta, mutta toisaalta, kun on erivärisiä takkeja, niin on kiva olla sävy sävyyn pipokin. Pesuunkin joutavat paremmin, kun niitä on useampia. Nämä ovat paksuudeltaan niin todella sopivia keväämmällä ja syksyllä, vaikka kyllä kaksi nuorinta on jo nyt niitä päähän laittanut. Katotaan mitä mihin mä nyt sitten päädyn. Ja kun siellä ompelussa on teollisuussaumuri, niin sillä on ihanaa hurautella pipoja, ei mee kauaa aikaa yhdessä. ;)

Oikein ihanaa launtaita kaikille!! <3

8 kommenttia:

  1. Mukavaa lauantaita. Tosi hienoja pipoja olet tehnyt!

    VastaaPoista
  2. Mä olen ommellut tasan yhden hienon pipon itselleni. Näitä olisi kyllä kiva tehtailla. Etsin viime Kierrätyskeskus reissulla trikookankaita, mutta oli tainnut olla toinen ompelija penkomassa ennen minua, kun kaikki hyvät kankaat oli jo menneet.
    Ihanaa viikonloppua pipotehtaalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä pipoja on niin helppo tehdä. :D Sekin innostaa, kun saa jotain ihan oikeesti valmiiksi. Mä meinaan jossain kohtaa, kunhan mä kerkiän, niin käydä taas kangaskaupassa ja hakea lisää kankaita. Tänään ompelin 3 pipoa, kun en ehtinyt enempää, olin ompelukurssilla ainoastaan pienen hetken. Mutta kivaa se on. <3
      Mua niin harmittaa, että meiltä lopetettiin tuo kierrätyskeskus. :( Sieltä teki tosi paljon hyviä ja edullisia löytöjä. Ei tarvinnut koskaan lähteä tyhjin käsin pois.
      Ihanaa loppuviikkoa!! <3

      Poista
  3. Kivoja pipoja oot tehnyt. :)
    Mukavaa lauantaita sinne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Näitä on nyt valmistunut oikein sarjatyönä. :D Meillä on ompelukertoja enään kaksi tälle keväälle, taitaa nekin mennä pipopuuhissa.
      Mukavaa loppuviikkoa teille!! <3

      Poista
  4. Ihania pipoja! Ja miten kivoja kuoseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! <3
      Huomenna taas pääsen pipoja ompelemaan. Se on niin kivaa, kun saa jotain ihan valmiiksi saakka. :) Tänään kävin taas vähän kankaita ostamassa. ;)

      Poista