sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kesälomareissu osa 4

 Tiistaina meillä oli tarkoitus oleilla vaan mökillä ja käydä Uusikaarlepyyssä Topeliuksen lapsuudenkodissa. Oli kyllä ihana paikka se lapsuuden koti. Siellä oli tallessa myös leluja. Ne oli kyllä tosi kivan näköisiä. Mun omasta mielestä kaikkein kivoimpia oli pienoismallit taloista. Topeliuksen lapsuuden kodista oli tehty myös pienoismalli. Meidän toiseksi vanhin sitten rupesi jo suunnittelemaan, että josko hän rupeis jotain pienoismalleja taloista, linnoista ym. tekemään. Mä tykkäisin itsekin sellaisesta! :) Olis kyllä tosi mielenkiintoista puuhaa. Ehkä me vielä joskus sellainen paikka keksitään, missä vois tämän haaveen toteuttaa. Mutta siihen saakka me vaan haaveillaan ja mietitään mitä kaikkea olis kiva tehdä. Se talo oli tosi suuri ja siellä oli mielenkiintoisia asioita, mitä kaikkea siellä on ollut. Jossain vaiheessa tämä perhe oli majoittanut kodittomia sinne taloonsa. Se on sellainen asia, mikä on jäänyt mieleen tosi hyvinkin. Ja sitten siellä oli sellaisen pienen kelkan vieressä teksti, että se oli Topeliuksen ensimmäinen kelkka ja se on jossain lastensadussakin. Nyt vaan en enään muista, että missä.
 Mielenkiintoista oli siis lukea niitä. Yläkerrassa oli esillä sellaisia paperisia ukkoja, jotka oli sotilaita. Niillä on ennen siellä leikitty. Viereisessä talossa oli huone, missä lapset saivat kokeilla kangaspuilla maton kutomista. Se oli kyllä aika hauskaa! :) Nuorimmaisenkin piti kokeilla, vaikka jalat ei kyllä sinne polkimille yltänytkään, mutta sehän ei tahtia haitannut. Pääasia, että pääsi vähän paukuttamaan niillä. Isommat jo osasivat hiukan mattoa kutoakin. Se olis sellaista puuhaa myös, mistä itse tykkäisin. Monta vuotta sitten koulussa me päästiin kutomaan poppanaa, mutta mä en silloin halunnut ottaa niin isoa hommaa, että olisin mattoa kutonut. Haaveissa sekin.... Viime syksynä mä toteutin yhden pitkäaikaisen haaveeni ja tänä keväänä toisen, joten josko tulevana syksynä sitten jonkun kolmannen. Ja kyllähän niitä haaveita pitää olla!! :D

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!!! <3



1 kommentti:

  1. Ai waude, mikä reissu! Mäkin olen kutonut ihan oikeita mattoja ja poppanoita, mutta se pöly tahtoo mennä henkeen ja luhalla lyöminen ottaa hartioihin, niin ei enää jaksa. Se pingotin on muuten tosi terävä, tai siis ne piikit, jotka painetaan siihen kudottavaan kiinni.

    VastaaPoista