lauantai 12. tammikuuta 2013

Haaste

Sain haasteen Mintun mietteet blogista. Kiitos paljon Minttu tästä haasteesta!! :)

Kiitä haasteen antajaa
Kerro kahdeksan asiaa itsestäsi
Vastaa haastajan kahdeksaan kysymykseen
Keksi kahdeksan uutta kysymystä

Haasta kolme bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa ja kerro heille haasteesta.

Tässä taas uudet kahdeksan asiaa minusta! :) Ainakin toivottavasti olisi eri juttuja, kun mitä aiemmin on ollut.

1. Tykkään vaihdella usein huonekalujen paikkoja! ;) Muu perhe ei ihan aina ole asiasta samaa mieltä...
2. Wiillä pelaaminen on tosi hauskaa, tykkään pelailla kaikista eniten Mario pelejä. Muutaman kerran kuukaudessa pidetään koko perheen yhteinen peli-ilta!
3. Ollaan menty mieheni kanssa tosi nuorina naimisiin. Itse olin 19-v ja mieheni 20-v.
4. Omistamme leffoja tosi paljon, vanhin sanoi laskeneensa, että ainakin 850. Tiedä sitten kuinka paikkansa pitävä, mutta kyllä niitä leffoja ihan reilusti on.
5. Olen käynyt viimeksi elokuvissa jotain aikuisten leffaa katsomassa joskus kauan sitten... Useampi vuosi takaperin. Tänä keväänä meinaamme mennä mieheni kanssa kahdestaan katsomaan jonkun aikuisten leffan, kun saimme joululahjaksi lippuja! Kotona kyllä leffoja tulee katseltua.
6. Olen ollut kotiäitinä melkein 14 vuotta, töissä ehdin yhdessä välissä kävästä vähän yli vuoden verran. 
7. Haluaisin oppia kutomaan lapasia. Ja erityisesti mua kiinnostaisi huovutettavat lapaset. Tämän mä kyllä haluan jossain vaiheessa opetella!
8. Moneen kertaan on jo tullut todettua, mutta Rakastan Joulun aikaa!! <3 Siinä on vaan se oma tunnelmansa ja ihanuutensa. Nyt jo on muutama joululahja ostettuna, jokunen tehtynä ja mietittynäkin on monta. ;)

1. Unelma jonka haluaisit toteuttaa? Mun unelma olis lähteä käymään joskus Amerikassa. :) Ja varsinkin nyt kun yksi ystävä sinne muutti. Saa nähdä, että toteutuuko tämä haave koskaan, mutta ainahan haaveilla voi!

2. SuosikkI tv-ohjelmasi? Mä katselen toooosi vähän telkkaria.... Ite oon ostanut Frendit dvd:tä sekä Gilmore Girlsejä. Ne on varmaankin ne lemppari ohjelmat! :)

3. Elokuva joka teki sinuun vaikutuksen? Mä katselen usein vaan sellaisia leffoja, joiden lopputuloksen lähes poikkeuksetta tietää. :D En osaa mainita kyllä yhtään sellasta leffaa, joka olis kauheesti vaikutuksen tehnyt... Tai no ajattelemisen aihetta antoi kyllä Risto Räppääjä ja Viileä Venla. :D Vaikka se onkin lastenleffa, niin siinä on paneuduttu siihen, kun joku jätetään leikkien ulkopuolelle. Sen leffan jälkeen kotona keskusteltiin pitkästi kiusaamisesta ja siitä kuinka tuntuu kurjalta, kun joku jätetään leikeistä ulkopuoliseksi.

4. Oletko aamuvirkku vai iltavirkku? Iltavirkku

5. Miten juot kahvisi mustana, maidolla vai juotko kahvia lainkaan? En juo kahvia ollenkaan

6. Pulla, keksi vai kakku? Hmmm.... Tää onkin vaikea.... Mä en ihan kauheesti välitä makeista herkuista, mutta ehkä mä näistä valkkaisin tuon pullan! :)

7. Mikä sai sinut liittymään blogini lukijaksi? Blogissa on elämän täyteisiä tekstejä, joita on tosi kiva lukea! :) Blogissa käydessä jää aina hyvä mieli. Myös ulkoasu on tosi kiva ja selkeä! :)

8. Paheesi tai paha tapasi? Ilta-yöpalan syöminen sängyssä... ;)

Itse laitan haasteen eteenpäin seuraaviin blogeihin




Tässä minun kysymykset

1. Osaatko soittaa jotakin soitinta (piano, kitara ym.)?
2. Mikä leivonnainen on sellainen, mitä tykkäät leipoa?
3. Paras katsomasi elokuva?
4. Tykkäätkö valokuvata?
5. Lempi vuodenaikasi?
6. Mikä on suosikki herkkusi?
7. Minkä kirjan olet viimeksi lukenut?
8. Jos saisit päättää. Asuisitko mieluummin maalla vai kaupungissa?

Kyllä olikin haastetta noissa kysymysten miettimisessä!! ;) Mutta selvisinpä siitäkin asiasta. Pitkä postaus, mutta silti piti vielä loppuun kuva lisätä!

Lämpimästi tervetuloa uudelle lukijalleni!!! <3 Oikein mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle!! <3

3 kommenttia:

  1. Kiitos :) Laitettu haaste eteenpäin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista sanoista vastauspuolella seiska kohdassa. :)
    Mukava lukea, että vierailusta jää hyvä mieli. Vaikka välillä haikeita juttuja kirjoitankin, niin perusmyönteinen elämänasenne näköjään säilyy.

    ps. Minä olen kanssa iltavirkku ja syön yöpalaa, koneen ääressä kun mies on mennyt nukkumaan. ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksin -täytyy istahtaa jonain iltana koneen ääreen ja laittaa haastetta eteenpäin! Aurinkoista pakkasviikkoa :)

    VastaaPoista