tiistai 8. tammikuuta 2013

Uusi vuosi :)

Uusi vuosi ja uudet paikat huonekaluilla! :D Me tehtiin olohuoneen yhteen nurkkaan neidille ja nuorimmalle oma pieni värittely/piirtely/askartelu nurkkaus. Se onkin ollut tosi kovassa käytössä! Kaksi nuorinta on tykännyt tosi paljon siellä piirrellä. Myös muovailuvahat on sinne pulpettiin sujautettu. Nurkka on niin tosi pimeä, niin halusin sinne laittaa lampunkin. Näkee näin pimeinäkin iltoina siellä puuhailla.
Saa nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Ainakin jotain vähän isompia muutoksia. Vanhin täyttää vuoden päästä 15, joten rupee rippikoulu jutut olemaan pian ajankohtaisia. Tiettyihin paikkoihin on haku jo syksyllä. Sitä siis kesämmällä sitten ruvetaan miettimään, että mihin suuntaan sitten hän haluaa muutaman kaverinsa kanssa mennä. Iso juttu on kyllä tuo rippikoulu.
Toiseksi vanhin aloittaa yläkoulun syksyllä. Sitten meillä jo kaksi yläkoululaista!! Ihan hassua ajatella. Niin ne lapset vaan kasvaa... Hänellä on haaveena päästä viestintäluokalle. Jos sinne pääsee, niin koulumatka pitenee entisestään. Onneksi sen verran lähellä kuitenkin, että syksyllä ja loppu keväällä pääsee pyörällä. Aika näyttää, että kuinka tuossa hommassa käy. Pääsykokeet on tässä kevään aikana. Hänellä joka tapauksessa iso muutos tulossa. Varsinkin, kun nyt alakoulussa on ollut ihan muutama opettaja vaan. Sama opettaja on ollut heillä ykkösestä-kutoseen. Ihan muutamassa aineessa on vaan ollut toinen opettaja.
Neiti hakee musiikkiluokalle, jonka pääsykokeet on kanssa nyt kevään aikana. Saa nähdä kuinka siinä käy! :) Kovasti olisi toiveissa, että sinne pääsisi, kun musiikin teoriaakin olisi ihan hyvä hiukan opetella. Se tulisi sitten siinä samalla, kun koulussa käy. Hänen koulunsa vaihtuisi myös siinä samalla.
Nuorimmainen vielä tässä kotosalla äidin kanssa! :) Itse vaan huomasin, että vuoden päästä tammikuussa on hänen ilmoittaminen ESKARIIN!!! Ihan ihmeellistä ajatella, että meidän pieni lähtee eskariin vajaan kahden vuoden päästä.
Tässä nyt muutamia juttuja, mitä meillä mahtuu tähän vuoteen!! Eikä ole mitään ihan pieniä... Mutta tokihan ovat kivoja juttuja. Lapset odottaa niitä tosi kovasti! :)
Mitä muiden vuoden alkuun kuuluu?

Mukavaa tiistaita kaikille!!! <3

4 kommenttia:

  1. Vuosi on alkanut hyvin rauhallisesti. Tammikuu on sellainen pysähtynyt kuukausi.

    Sinulle on haaste blogissani. Käyppä kurkkaamassa ja toteuta, jos ehdit. :)

    VastaaPoista
  2. Toi on kyllä niin totta, että tammikuu on yleensä sellainen tosi rauhallinen kuukausi! :) Toisaalta ihan mukava niin, kun jouluna on puuhaa ihan reilusti. Toki ihania juttuja pääsee silloin kyllä puuhailemaan!

    Kiitos haasteesta, kyllä mä sen vastaan otan!! :D Yritän nyt viikonlopun aikana keksiä vasta kysymykset. Noita muita juttuja tuossa nyt kyllä keksiikin, mutta kysymykset tuottaa hiukan enempi miettimistä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kysymyksiin jumahdin minäkin ja sen kyllä huomaa. Ovat aika yksinkertaisia. :) Paria parempaa lukuunottamatta. Kahvimuki kädessä keksin ja sen kyllä huomaa. ;)

      Poista
  3. Oli vaan niin kylmä alkuvuosi, että mua ei meinannu saada ulos kiskomallakaan. Kuka sitä nyt -20 asteen pakkasessa viihtyy? En mä ainakaan, en sitten yhtään!

    VastaaPoista