maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kesäisiä juttuja


Lauantaina me vietettiin aikaa rannalla neidin kummien kanssa. Samalta rannalta löytyi myös muita ystäviä!! <3 Oli ihanaa hetken aikaa vaan olla. Meillä oli oikein eväätkin mukana matkassa. 2 tuntia meni ihan hujauksessa... En huomannut ajan kulua ollenkaan! :) Joskus on kyllä ihanaa, kun ajantaju menee, eikä ole kiirettä mihinkään. Saimme siis nauttia ihanasta kesäkelistä! :) Meidän vanhin sitten oli uimassa siellä muiden kanssa vähän kauempana ja oli jalallaan astunut betoni korokkeen päälle, siellä oli sitten ahven purassu häntä jalkaan... Niinpä!! Meidän perheessä vaan sattuu ja tapahtuu. ;) Ihan kauhean isolla todennäköisyydellä nuo kalat kun ei edes pure, mutta onpahan sekin sitten koettu. Jos ei olisi ollut jäykkäkouristus rokote voimassa, niin se olis pitänyt käydä uusimassa. Yhtä kokemusta rikkaampia siis ollaan taas! :D

Sunnuntaina mä pääsin paikallisille käsityömarkkinoille myymään. Oli tosi kaunis keli ja ihmisiä jonkun verran liikkeellä, ei mitään ihan mahdotonta määrää, mutta jonkun verran kuitenkin. Myyntiäkin oli hyvin! :) Paikka kun ei maksanut mitään, niin eipä sitä olis mitään menettänyt, vaikka ei olis saanut mitään myytyä. Mä nautin siitä tosi paljon, kun sain olla hetken aikaa ihan itsekseni ja jutella aikuisten ihmisten kanssa. Ihmiset tällä kertaa jäivät välillä jopa jutteleen, mikä on mulle tosi uusi kokemus! ;) Niin usein ihmiset vaan menee pöydän ohi sanomatta mitään. Mutta nyt monet jäivät juttelemaan siihen, eikä kellään tuntunut olevan kiire mihinkään. Oli kiva kokemus ja ens kuussa on toinen päivä, johon varasin pöydän myös! :) Illasta saimme vielä veljeni perheineen kyläileen ja saatiin nauttia ihanista grilliherkuista. Eli tosi kiva viikonloppu meillä takana!! <3

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa ihan jokaiselle!! <3

6 kommenttia:

  1. Kesä ja rannalla olo lasten kanssa - mikäs sen mukavampaa! Mulla, kun lapset oli pienempiä, oli tapana pakata reilusti evästä kassiin ja kylmälaukkuun, pakata lapset ja lelut, ja mennä ( lähes koko ) päiväksi rannalle. Siellä viihyivät hyvin ja tekemistä riitti. Oi niitä aikoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!! :)
      Meidän nuorinkin on jo sen verran iso, että ihan koko aikaa ei tartte perässä kulkea, vaan saa itsekin istahtaa rannalla. Niin nautittavaa!! Senkin takia tietty itsekin nautin tuosta hetkestä tosi paljon. Mulla oli kutimet mukana, niin niitäkin vähän tuli kilkuteltua. ;) Lapset nautti, kun oli kans nuo eväät mukana. Tämän kesän ensimmäinen piknik uinti. Mutta kyllä me toistekin sinne mennään vielä! :) Kyllä niitä kesän lämpöisiä kelejä vielä ehtii tulla. Onneksi ollaan vasta kesäkuun alkupuolella! :)

      Poista
  2. Kesäpäivää on ihana viettää ulkona ja veden ääressä. :) Ja kun on hyvää seuraa ja herkulliset eväät niin aika rientää niin ettei huomaakaan. :)

    Vai ahvenkin saattaa haukata - kaikkea voi tapahtua. ;)

    Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on totta, että on ihanaa viettää päivää ulkosalla!! :) Ja eväät ne pelastaa ihan kaikki tapahtumat. Ulos kun pääsee syömään, niin se on hienoo. Takapihalle on lapset kantaneet välipaloja, kun se maistuu kuulemma siellä paremmalta, kun keittiön pöydän ääressä. :D Mikäs siinä!! Kesä tuo tämänkin mahdollisuuden.

      Mieheni kävi sukeltamassa siellä betoni juttujen vieressä ja sanoi, että siellä se ahven reviiriään puolusti. Oli ollut harvinaisen iso. Mutta joo, ei ole hauki ainoa, joka voi purra. ;)

      Kiitos paljon!! :) Samoin sinne!! :)

      Poista
  3. Myyjäisissä on varmasti mukava olla, kun tapaa muita ihmisiä. Kesäisin vieraatkin ihmiset on rennompia ja tulevat helpommin juttusille kuin talvella. :) Sellaista ihme kansaa me suomalaiset olemme, että kolme kuukautta vuodessa hieman enemmän avaudutaan ja sit vetäydytään syksyn tullen kuoreemme mököttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on niin mukavaa, kun välillä on tuollaista aikuista seuraa! ;D
      Se on kyllä tosi jännä juttu, että kesällä ihmiset tulee enempi jutteleen. Tietty varmaan sekin vaikuttaa, ettei oo niin kylmä.. Mutta jos torille lähtee, niin ite ainakin pukee enempi päälle ja tarkenee vähän pidemmänkin aikaa. Mutta niinhän se menee, että ei tuossa pihallakaan talvella juurikaan ketään nää.. Hyvä, jos naapureihin törmää ja kuitenkin rivarissa asustellaan!

      Poista