sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kesäistä viikonloppua

Kyllä nyt on saatu nauttia ihanista keleistä!! <3 Hiukan ehkä jo vettä tännepäin kaivattaisiin, kun hiekka  pölisee niin hirmuisesti ja siitepölyt jonkun verran vaivaa... Mutta onhan se ihanaa, kun ei tartte pukea päälleen kun vähän vaatteita ja saa mennä ulos-sisään koko aika. Meille laitettiin nyt takapihan ovelle vesiämpäri ja pyyhe viereen, jotta saa varpaat siinä pestä ennen sisälle tuloa. Meidän nuorimmaisen varpaat kun on ihan kauniin ruskeat. ;) Mutta onpahan ainakin puuhailtu ulkosalla.

Torstain kevätjuhlat saatiin juhittua tosi kauniissa kesäkelissä. Muisteltiin yhden ystäväperheen kanssa viime vuoden keliä, jolloin oltiin pukeuduttu fleecepaitaan ja takkiin. ;) Tänä vuonna sai pukea kesäiset vaatteet. Juhla oli tosi haikea... Huomasi kyllä, että kuka vanhemmista oli kutosluokkalaisten vanhempi. ;) Kyyneleet näyttivät vallanneen monen vanhemman silmäkulman... Kaunista ja haikeaa. Mun mielestä niin ihana tapa on tuo, kun kakkosluokkalaiset aina kukittaa kutosluokkalaiset ja laulavat On laiva valmiina lähtöön-laulun. Kävimme kiittämässä toiseksi vanhimman opettajaa, joka on jaksanut kaikki kuusi vuotta heidän kanssaan olla. Niin hyvin on kaikki sujunut!! Nyt sitten toiseksi vanhin on ansaitulla kesälomalla niinkun kaikki muutkin koululaiset!! :)

Perjantaina käytiin yhden ystäväperheen luona grillailemassa ja päätettiin siitä tehdä tapa. :) Niin hauskaa meillä oli. Juhlistettiin koulujen loppumista siinä samalla. Oli ihanaa istua ihan rauhassa ja jutella. Miehet tekivät ruuan ja me saatiin naisten kesken vaan nauttia herkuista. Kiva niin!! :) Kyllä ystävien tapaamisen jälkeen on niin hyvä mieli itselläkin. Ystävät ovat tosi tärkeitä!! <3 Heidän kanssaan saa jakaa sekä surut että ilot. <3

Lauantai aamuna sitten suuntasimme neidin kevätjuhlaan ja todistusten jakoon. Neiti soitti ihan ensimmäisenä juhlassa ja tosi hienosti sujuikin. :) Jopa rehtori tuli kehumaan, kuinka kauniisti ja hienosti soitti. Kyllä oli neiti tosi iloisella mielellä siitäkin!! :) Myös uudessa koulussa jaetaan kiva kaveri palkinto, mikä on mun mielestä tosi ihana tapa. Raha stipendejä jaetaan ainoastaan kutosluokkalaisille. On paljon mukavampaa tuollainen kiva kaveri maininta, kun se, että aina vuodesta toiseen palkitaan samat oppilaat hyvistä arvosanoista. Vai mitä on muut mieltä tästä? Neiti ehti tuossa uudella luokalla olla vähän yli 2 kuukautta ja silti luokkakaverit äänestivät meidän neidin kivoimmaksi kaveriksi!!!! <3 Siis niin hienoa!!! <3 Itestä tuntui tosi hyvältä, kun vuosi ja kevät on ollut tosi rankka. Toki myös neiti oli tosi iloinen tuosta tunnustuksestaan. Kyllähän siinäkin kohtaa tämän äidin silmäkulmaan kyynel vierähti... En vaan olisi voinut uskoa, että näin pienellä ajalla ehtii luokkakaverit meidän neitiin tutustua, että hänet äänestävät.

Vanhimman kevätjuhlaan me ei enään saatu mennä. Eikä siinä mitään! :) Ysiluokka kun loppuu, niin siinä kohtaa meinaan sitten mennä hänenkin juhlaansa katsomaan. Vanhimman kevätjuhla oli samaan aikaan, kun neidin, joten siinä mielessä oli ihan helpottavaa, kun enään yläkoulun juhlaan ei mennä. Toiseksi vanhimman todistusten jako sattui myös samaan kellon aikaan. Kolme tapahtumaa alkoi 10 min. sisällä. Tosi hienot todistukset saivat ihan jokainen!!! <3 Saa kyllä nämä vanhemmat olla tosi ylpeitä lapsistaan. Voin kertoa, että mun todistus ei ole ikinä ollut niin hyvä, kun mitä mun lasten on. Joskus miettii, että mistähän meille on näin fiksuja lapsia tullutkaan. ;) Itse he ovat hommansa tehneet, ei ole kyllä tarvinnut pakottaa ketään kovastikaan lukemaan. Toiseksi vanhinta vähän on tarvinnut pienempänä pakottaa lukemaan, kun lukeminen oli aluksi hiukan takkusta. Mutta nyt jo sujuu tosi hyvin! ;D Taru sormusten herrasta kirjaa juuri tällä hetkellä lukee. Vanhin on senkin jo lukenut... Nyt siis lapset ansaitulla LOMALLA!! :)

Ens viikolle olis tiedossa ikkunan pesua vanhimman toimesta (hiukan täytyy häntä siinä auttaa). Vanhin kysyi, että maksatko mulle äiti siitä, jos pesen ikkunat. Ja mielellänihän minä siitä maksan. Yhdessähän sitä täytyy tehdä, mutta mun mielestä on tosi kivaa, kun hän itse sen ehdotti! Toiseksi vanhin haluaa kanssa tienata vähän taskurahaa tai Särkän rannekkeeseen rahan. Hänen kanssaan on sovittu auton pesemisestä sekä parvekkeen pesusta. Tiedossa on myös kaikille lapsille kaappien siivousta jossain vaiheessa. Nyt kesällä on EHKÄ enempi aikaa siihen... Kun joku päivä on sadekeliä, niin silloinhan tuollaisia hommia voi mietiskellä. Muuten nautitaan kesästä ja lomasta!! :)

Mä päivittelen tänne tasasen epäsäännöllisesti kesän aikana... Kun ihan varmasti tuo ulkoilma vie voiton tästä koneajasta. ;) Niinkun nytkin on oleiltu ulkona ja nautittu olosta. Ihan pakolliset hommat on sisällä käyty tekemässä. Sisällä ehditään sitten aikaa viettää, kun on sadekelejä.

Oikein ihania kesäpäiviä ihan jokaiselle!! <3

Tässä vielä linkki youtubeen (oli näitä muitakin sovituksia ja laulajia samasta laulusta):
On laiva valmiina lähtöön

4 kommenttia:

  1. Se on niin huoletonta tuo kesä-elämä. Ei kiire mihinkään ja kulkeminen todella vapaata ja helppoa. :)
    Ihania kesäpäiviä, ilman huolen häiviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niin totta!!! :) Ihanaa on, kun ei ole minuuttiaikataulua. On ihan kiva, kun välillä on vähän ohjelmaa, mutta sellainen minuuttiaikataulu ei oo kivaa. Ollaan nautittu kyllä ihan jokaisesta päivästä!! :)
      Ihania kesäpäiviä myös teille!! <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Sanna!! <3
      Aurinkoisia kesäpäiviä myös sinulle!! <3

      Poista