tiistai 23. elokuuta 2016

Vierailtiin Pohjanmaalla







Kävimme oman perheen voimin Pohjanmaalla. Mieheni vanhemmilla on mökki siellä, joka on mieheni isän lapsuudenkoti. Siellä nautimme oman perheen kanssa vaan oleilusta. Nuorimmainen poti kesäflunssaa ja olimme vain paikoillamme, alkuperäinen suunnitelma oli että nähtäisiin kahta ystäväperhettä, mutta sairastamiset aina muuttavat niitä suunnitelmia. Pelattiin tosi paljon lautapelejä ja nukuttiin. Nautittiin ihanista maisemista ja hiljaisuudesta. Sateenropinaa kuunneltiin ja herkuteltiin. Tehtiin juuri niitä asioita mistä olimme haaveilleet ennen loman alkua. Tämä oli meidän ensimmäinen lomareissu ja lähdettiin heti miehen ja minun viimeisen työpäivän jälkeen sinne ajelemaan. Tuntui olevan koko porukalle tarpeen paikoillaan oleminen. Kesäkuun aikana kun olimme koko perhe saman katon alla ainoastaan kaksi yötä, kun jokaisella oli ne omat menonsa. Kyllä oli ihanaa ladata akkuja!! <3

2 kommenttia:

  1. Ihanat maisemat siellä on ollut. Pienikin breikki normikuvioista tekee aina hyvää.
    Kivaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me niin nautittiin, kun sai vaan olla!! <3 Kesällä on mukavaa vähän päästä jonnekin käymään, kun talvi ollaan tässä kotosalla suurimmalta osin.
      Oikein mukavaa tiistai-iltaa myös sinulle!!

      Poista