torstai 23. toukokuuta 2013

Viikon kuulumisia

Yhdet villasukat valmiina, yhdet aloitettuna ja yksi tuubihuivi päättelyä ja yhdistämistä vaille valmis
On vietetty täällä blogissa hiukan hiljaisempaa aikaa, kun oma aikani ja energiani on mennyt neidin hoitoon/kuljettamiseen... Hänellä viime viikon loppupuolella turpos jalkapöytä ja varpaan nivel. Sen kanssa on nyt painittu hetken aikaa, mutta nyt näyttää jo paremmalta! :) Ihanaa!! <3
Meidän omasta terveyskeskuksesta emme saaneet viikonloppuna edes keppejä lainaan, vaikka kävely ei sujunut. Olisimme saattanut saada lääkärin lähetteellä ne kepit, mutta jonoa oli 2 tuntia lääkäriin ja kun ei ollut edes täysin varmaa koko juttu, niin emme lähteneet edes yrittämään. Maanantaina käytiin sairaalalta hakemassa kepit, että liikkuminen sujuisi edes jollain tavalla. Tiistaina neiti oli koulussa ja sieltä kun haettiin hänet, niin koko jalkapöytä/päkiä/varpaat oli ihan turvoksissa. Soitto reumapolille ja sielä sitten antoivat eiliselle päivälle akuuttiajan. Lääkäri ultras jalan ja sanoi, että ei siellä ole mitään tulehdusta, mutta kun tyttö on noin kipeen näköinen, niin ehdotti  meille paikallishoitoa yhteen niveleen (heitti muute kihdin mahdollisuudenkin... :/ Onko kellään kokemusta tuosta?). Eli puudutuksessa laitettava kortisoni. Kyllä neitiä jännitti asia tosi paljon! Itkuhan siinä ensin tuli, mutta yhteistuumin sitten päädyttiin siihen, että kokeillaan. Kun ei se nukutuskaan mikään kiva juttu ole ja toisekseen ne ajat olis mennyt tosi pitkälle. Kävimme neidin kanssa kahvilassa istuskelemassa ja herkuttelemassa, niin ei tarvinnut ihan koko aikaa asiaa miettiä. Tunnin odottamisen jälkeen sitten mentiin ja lääkäri rupesi valmistelemaan toimenpidettä. Lääkäri sanoi, että jos sinusta vähänkin tuntuu, että et haluakaan tätä, niin hän lopettaa heti! Mutta eipä tarvinnut lopettaa kesken. Saatiin laitettua jalkaan kortisoni!! Lääkäri totesi siinä lähtiessä, että saat olla tosi ylpeä tyttärestäsi!! Ja niin mä olenkin!!! <3 Kyllä oli tosi reipas!! Tämä toimenpide on sellainen, jota ei siis tehdä kenellekään väkisin, vaan lapsen omasta halusta. Ja jos lapsi sanoo, että hän ei halua, niin sitten nämä tehdään nukutuksessa. Olen iloinen, että meidän neiti suostui, koska tosiaan saimme sen avun samantien!! Jalka on ollut niin tosi kipee, että öitä on valvottu ja kun meidän neiti ei todellakaan herkästi valita, niin sen jalan on tarvinnut olla tosi kipeä. Tänään kuulemma tuntuu jalka jo paremmalta!! <3 Huominen vielä huilaillaan kotosalla ja ens viikolla sitten vasta kouluun. Palkinnoksi tästä neiti halusi hakea ranskalaisia Mc Donaldsista ja niinhän me herkuteltiin sitten vielä toiseen kertaan!! :D
Lauantaina meillä on lasten serkun häät, hän on myös meidän toiseksi vanhimman kummitäti. Niitä saamme siis juhlistaa nyt ja sunnuntaina on nuorimmaisen kevätkirkko ja kerhosta alkaa sitten loma. Tämä kevät on mennyt nuorimman kanssa jo aika hyvin!! :) On pääsääntöisesti mennyt tosi mielellään kerhoon. Tosi kiva niin!! :) Eikä meillä enään ole, kun yksi vuosi kerhoilua... Niin ne lapset vaan kasvaa. ;) Ensi tammikuussa siis ilmoitan meidän nuorimman eskariin. Tuntuu kyllä ihan hassulta ajatukselta. Mutta onneksi nyt vielä vuosi saadaan olla ihan rauhassa ja kerhoilla. Kohta päästään nauttimaan lasten kesälomasta ja sitten heinäkuussa mieheni kunnon kesälomasta. Hänellä kun on ihan oikea kesäloma ollut viimeksi vuonna 2007. Kyllä meinaan on ihana juttu, kun on ihan oikeasti LOMAA!!! :) Varmasti auttaa talvea taas jaksamaan paljon paremmin.
Oikein ihanaa torstaista päivää ihan jokaiselle!! <3

4 kommenttia:

  1. Kyllä teidän neidille soisi jo parempia vointeja, mutta täytyy ajatella että hänestä kasvaa varmasti vahva persoona näiden koettelemusten myötä. <3

    Minäkin odotan teidän kesälomaa. ;)

    Mukavaa torstaita, vaikka täällä tulee kyllä taivaantäydeltä vettä, mutta saapahan sisällä siivottua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä myös uskon, että neidistä kasvaa kyllä jotain, mitä me ei vielä edes tiedetä. :) Itse myös jo toivoisin, että olo helpottaisi. Onneksi tänään on sanonut, että jalka ei ole niin kipeä!! <3 Niin ihanaa!! Pidän ihan varmuuden vuoksi huomisen vielä pois koulusta. En halua ottaa riskiä, että kipeytyisi uudelleen. Mieluummin nyt ihan rauhassa ja sit kerralla kuntoon.
      Mä odotan myös kesälomaa!!! :D Suunnitelmatkin on hyvät!! ;)
      Täällä kans vettä välillä sadellut, mutta ei ihan koko päivää. Mä sain kans ison pyykkivuoren viikattua, joten jotain hyvääkin tästä sateesta on. Ja muutenkin täällä sisällä oon nyt saanut tehtyä hommia, kun eipä sitä paljoo viiti kauniilla kelillä sisätiloissa olla. Ja neidin seurana on tämä päivä mennyt. Hänenkin kannaltaan on tosi kiva, kun ei ole kaunis ilma! :)
      Oikein mukavaa torstai-iltaa myös sinulle!! <3

      Poista
  2. Muuten todella nätit ja kivan väriset villasukat kuvassa. :)

    VastaaPoista