keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Maaliskuun puoliväli





Vihdoin täällä!! :) Muuttopuuhat onnellisesti ohi ja nyt saadaan nauttia uudesta ihanasta kodista. <3 Kuukausi meni sairastellen ja muuttaen. Itse toki sairastelin juuri sen pahimman muuttohetken, mutta onneksi ihanat ystävät ja sukulaiset auttoivat, että tavarat löysivät paikoilleen. Ja kyllä mä itsekin tavaroita paikoilleen laittelin. Samalla söin kaksi lääkekuuria ja nyt onneksi olotila hyvä. :)

Mä otan enempi kuvia muualta sitten, kunhan saadaan vielä meidän sohvasänky ostettua, kun nyt meidän sänky vie aika ison olkkarista. :D Mutta sopu sijaa antaa. Perjantaina mieheni ajelee Ikeaan ja käy hakemassa meille sohvasängyn sekä yhden kaapin eteiseen, että saadaan kengät siihen. Sitten onkin ihan valmista. Sen jälkeen voi esitellä muutakin, kun keittiön osaa. ;)

Tää uusi koti on kaikinpuolin aivan ihana. <3 Kauppaan, kirjastoon, postiin ym. pääsee kävellen, mikä on kiva juttu. Mä kun en oikein tuosta parkkeeraamisesta niin välitä, niin nyt mun ei tarvitse ottaa autoa vaivoikseni. Ja tuleepahan samalla vähän tuota hyötyliikuntaa. Toki isot kauppaostokset täytyy tehdä auton kanssa, mutta paljon pystyy kävellen hoitaa. Eikä tarvitse koko aikaa olla taksina, vaan lapsetkin pääsee kävellen tai pyörällä. Neiti tässä kävi ystävänsä kanssa kirpputoreja kiertämässä ja kirjastossa. Niin näytti nauttivan hänkin!!

Uudessa kodissa on paljon sellaisia meidän elämää helpottavia juttuja, kuten se, että tämä on yhdessä tasossa. Kylppäri on reilun kokoinen ja sieltä on ovi ulos, kesällä saa pyykit ulos kuivumaan. Asunto on päätyasunto, joka on tämmöisellä porukalla aika ihana. ;) Keittiössä on kaappitilaa tosi paljon ja sain astiat nätisti kaappiin. Ensimmäistä kertaa meillä on laskutilaa ja keittiön pöydillä pystyy leipomaan kunnolla. Mieheni ja neidin haavekin toteutetaan jossain kohtaa ja ostetaan yleiskone. Mä itse kyllä tykkään ihan tuosta sähkövatkaimesta, mutta he ovat haaveilleet yleiskoneesta ja tänne sellainen mahtuu hyvin. :) Kahdella nuorimmalla on yhteinen huone ja siellä mahtuvat hyvin leikkimäänkin. Nuorimmalla on olkkarissa arkku, joka on täynnä legoja (arkku on meidän sohvapöytänä) ja kun neidillä on kaveria, niin hän saa leikkiä olkkarissa. Vähän vuoropäivinä niitä kavereita onkin täällä ollut ja välillä kyläilty kavereiden luona.

Oikein aurinkoista keskiviikkoa ihan jokaiselle!! <3

8 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta asunnolta. Osorankin jo lisää kuvia sieltä ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää on niin ihana!! <3 En yhtään kaipaa vanhaan kotiin. On muuten toinen asunto minun ja mieheni avioliiton aikana, jossa oikeesti tykkään asua. Tuntuu nuo lapsetkin jo ihan viihtyvän ja ovat asettuneet kodiksi. :)

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! :) Uutta kotia on mukava sisustaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :) Oon niin samaa mieltä, että uutta kotia on ihana sisustaa. Oon paljon löytänyt kirppiksiltä meille uusia juttuja koristamaan kotia. Ihan kauheesti en koristeita ole ostanut, mutta jotain kuitenkin. Löysin sohvan, keittiön ruokailuryhmän, toiseksi vanhimman kirjoituspöydän ym. torin kautta. Niin iloinen näistä!! <3

      Poista
  3. Täytyy yrittää ens kesänä tulla katsomaan teidän uutta kotia. Sinne Koiramäkeen, kun pitäis päästä. ;)
    ps. Pistäs uutta osoitetta laittaen, jos vielä yhteyttä haluat pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa!! :)
      Mä en myöskään ole päässyt Koiramäellä käymään... Ehkä sekin vielä joku kerta toteutuu. Kohta mä saan mennä sinne ihan yksikseni, kun ketään muuta ei kiinnosta. ;)

      Poista
  4. Mukava kuulla kuulumisia - onnea uuteen kotiin <3 Mä sain joululahjaksi Hercules-yleiskoneen - kovin olen tykännyt :) Joskus vielä, jos saa raastin- ja tehosekoitin-osat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! <3
      Kyllä tuo yleiskone on tosi ihana juttu. Siitä nyt on tosi pitkään täällä meillä puhuttu ja nyt kohta taitaa olla sen toteuttamisen aika. Katotaan sitten, että milloin. :)

      Poista