maanantai 1. kesäkuuta 2015

Juhlia


On päästy juhlimaan nyt oikein urakalla!! :) Viime viikon tiistaina oli meidän eskarilaisen juhla. Kyllä tunteita nostattava oli hetki!! <3 Meidän nuorinkin on nyt seuraavaksi koululainen. Kyllähän sitä tässä koko aika miettii, että mihin ihmeeseen se aika on oikein mennyt. ;) Eskarista saivat todistuksen, jossa luki:

"Tahdon käydä koulua, elää, leikkiä,
syödä, olla sylissä, nähdä pilviä.
Tahdon uimaan oppia, itse lukemaan,
yhdistellä sanoja, tuuleen laulamaan.

Tahdon kasvaa, hyppiä yli kivien,
tervehtiä tähtiä läpi unien.
Tahdon piirtää huomisen, toiveet värittää.
Antaa leikkikaverin leijaa lennättää.

Tahdon esikoululle laulaa näkemiin,
tarinamme iloiset jäävät sydämiin.
Luotan uusiin taitoihin, kouluun tähyän.
Ekaluokkalaisena opin enemmän."
san. Pirkko Arola

Mun mielestä aivan ihanat sanat tuossa laulussa. Oli vielä kertosäekin. Mulle ihan uusi laulu, mutta ihastuin tosi paljon!! Youtubesta en tätä löytänyt, mutta laitan linkin toiseen lauluun eli SANKARIHOMMIA. On kans tosi kiva!! Jos et ole vielä kuullut, niin suosittelen. Siinä on hauskat sanat. :)


Tänä vuonna emme vieneet ollenkaan perinteisiä ylioppilaskortteja, vaan vietiin suklaakortit lahjojen lisäksi. :) Nuo kaksi ylintä ovat siis ylioppilaille tarkoitetut kortit ja sininen majakkakortti oli vanhimman opettajalle. Neiti vei omalle opettajalleen tuon enkelisuklaakortin ja luokan avustajalle tuon vihreän puukortin.


Tämän paketin vei neiti omalle opettajalleen. Kanteleopelle on kans samanlainen hartiahuivi, mutta erivärinen. :) Näistä huiveista iso kiitos kuuluu äidilleni!! <3 On niin mukavaa, kun voi viedä jotain omatekemää. Neidin opettaja tuntuu kovasti arvostavan sellaisia. Tämän vuoden jälkeen opettaja ansaitsi erityiskiitokset!! <3 On niin ison homman tehnyt meidän neidin kanssa, ei ole ollut mikään kaikista helpoin vuosi... Mutta lopussa kiitos seisoo!! :)


Viime lauantaina menin vanhimman juhlaan koululle ja näkemään hänen viimeisen kevätjuhlan. <3 Hiukan tuntui olevan haikeutta ilmassa siellä. Onhan se tietty, kun lähdetään tutusta ja turvallisesta koulusta jokainen omiin suuntiin. Mieheni oli samaan aikaan neidin kevätjuhlassa viereisellä koululla nuorimman kanssa. Toiseksi vanhin oli itsekseen omassa juhlassa ja sen jälkeen hän kävi munkit ja limskat syömässä kaverinsa kanssa. :) Itse ehdin juuri juosta neidin todistusten jakoon (onneksi on koulut lähekkäin!!), neidin todistuksen jakoa tosin en ehtinyt nähdä, mutta ehdin sanoa opettajalle kiitokset ja toivottaa hyvää kesälomaa ja syksyä. Hän kun jää vuorotteluvapaalle syksyksi. Näiden juhlien jälkeen sitten suunnattiin kahden serkkuni lasten ylioppilasjuhliin.
Serkkuni on muuttanut aivan ihanaan uuteen kotiin. <3 Niin kaunista oli niin ulkona kuin sisälläkin. Saatiin kauniissa maisemissa juhlia. Onneksi oli kaunis ilma ulkonakin. Me oltiin koko perheen voimin siellä, tosin pojat pelasivat jalkapalloa siinä pihassa. Nuorin onneksi säilytti pukunsa ehjänä. ;) Ens viikolla olisi vielä käyttöä sille, niin ihan kiva näin. Hän kun halusi myös oman puvun, kun isillä ja veljilläkin on... Onneksi tein edullisen löydön ja sain hankittua hänellekin oman puvun. ;)


Meidän vuodessa on ollut haasteita ihan reippaasti. Emme ole tämmöistä vuotta vielä koskaan aiemmin kokeneet. Kaikesta huolimatta meidän lapset ovat suoriutuneet koulussakin todella hyvin!! <3 Olin niin hämmästynyt ihan jokaisen todistuksesta!! Vaikka se ei olekaan mikään mittari, vaan arvot ovat ihan muualla meidän perheessä, niin tulevaisuutta ajatellen hyvä juttu. Jokainen lapsista oli nostanut numeroita. Olemme niin ylpeitä ihan jokaisesta lapsestamme!! <3 Kivuista ja huolista huolimatta vuosi saatu pakettiin. Näiden asioiden takia halusimme ostaa jokaiselle lapselle oman pienen jutun. Pojille on lahjakortit Makuuniin, nuorimmalle eri määrä, kun isommille pojille. Vähän herkkuja, nuorimmalle Trash pack ukkoja (jotka ovat niin suosikkeja) ja neidille lahjakortti H&M:lle. Meillä ei ole koskaan aiemmin lapsille mitään ostettukaan, mutta tämän vuoden jälkeen haluttiin heidät palkita. <3 Ne aineet mitä itse opetin neidille, niin menivät niin hyvin, että todistuksessa oli kiitettävät ja kiitettävän ja hyvän välissä (pakko oli kuitenkin tää mainita ;)). Eli kotikoulussakin voi oppia, vaikka neiti mulle sanoikin, että oot maailman huonoin ope. ;) Ansaittu kesäloma siis koululaisilla alkanut!!! <3


Eilen pääsimme vielä juhlistamaan vanhempieni 40-v hääpäivää!! <3 Oltiin koolla yhdessä veljieni ja vanhempieni kanssa ja tietty myös koko meidän perhe. Ihanaa oli olla melkein koko porukalla yhdessä, ainoastaan yksi puuttui joukosta. Porukalla syötiin ja osa porukasta kävi saunassa. Siinähän se iltapäivä menikin mukavasti. :) Oli kyllä tosi kivaa!!! Vähän lautapelejäkin ehti lapset siinä porukalla pelailla. Kun on enempi porukkaa, niin keksivät itse touhua, eikä tartte olla koko aika miettimässä, että mitä he tekisivät seuraavaksi. Vanhemmilleni annettiin lahjaksi lahjakortti, niin voivat sitten itse valita kohteen missä käydä. :)

On siis juhlittu viime viikolla oikein urakalla!! :) Mutta kiireestä huolimatta oli tosi kiva viikko!! Tänään on sitten toiseksi vanhin viety riparille ja ensi viikolla juhlitaan lisää. ;) On tiedossa siis rippijuhlat. Hiukan tarttee niitä ruveta nyt valmisteleen ja miettimään, että kaikki on varmasti mietitty loppuun saakka. Tänään täytyy ruveta vähän kaiveleen toiseksi vanhimman kuvia ja tekemään hänelle oma juttu.

Mukavaa alkanutta viikkoa ihan jokaiselle!! <3

4 kommenttia:

  1. Oikein kunnon juhlaviikonloppu teillä ollut. Hyvää rippijuhlan suunnittelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli juhlaa juhlan perään!! :D Hienosti lapset kyllä jaksoivat!! Kiitos, pikkuhiljaa rupee valmistakin tulemaan ja onneksi suunnitelmat ovat jo hyvällä mallilla. :) Servetit tilasin jo ja odottavat postissa kunhan selviä hakemaan. Kun tykkään niistä, missä on lapsen nimi. :)

      Poista
  2. Kivahan se on, että teidänkin elämä on välillä (edes viikon verran vuodessa) yhtä juhlaa. :)
    Ihanaa kesää ja tapaamisiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tää on ollut mukavaa!! :) Nyt on päästy nauttimaan parina päivänä ihan kauniista kelistäkin. Tällä viikolla saadaan tramppakin tuohon pihaan, joten lapsillekin vähän tekemistä. ;)
      Kiitos, samoin sinne ihanaa kesää ja nähdään!! <3

      Poista