maanantai 11. toukokuuta 2015

Äitienpäiväkakku


Tänä vuonna äitienpäiväkakku näytti tältä. :D Ei mikään kaikista kaunein, mutta hyvin näytti maistuvan kahvipöydässä.

Täytekakkupohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
Kananmunat ja sokeri vaahdotetaan. Sekaan laitetaan perunajauho ja kaakaojauheseos. Seos kaadetaan voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Itse jauhotin Risentan polentaryyneillä, ovat maissiryynejä ja näin ollen gluteenittomia. On myös olemassa ihan gluteenittomia korppujauhoja, mutta niissä on niin paljon kaikkea seassa, että meillä ei sellaista voi käyttää. Tässä on ainoastaan maissi ainesosana. Voiteluun käytin Keiju margariinia, se on maidoton. Paistetaan 175 asteessa n. 1 tunti. Itse otin pois jo 50 minuutin jälkeen, mutta paistoaikahan riippuu ihan uunista.

Päällisen tein kauravispikermasta ja Pandan hurmaava tummasuklaasta. Ensin vaahdotin kauravispikerman ja sulatin suklaan vesihauteessa. Laitoin yhden levyllisen suklaata ja 2 dl kauravispikermaa.
Väliin laitoin vähän kaurakerma-suklaata ja mustikoita. Hyvin yksinkertainen kakku siis meillä oli. :)


Tämä kakku on maidoton ja gluteeniton. Jos haluaa laittaa päälle strösseleitä/nonparelleja, niin kannattaa aina tarkistaa, että niissä ei ole vehnää!! Niin monet sisältää. Suklaista olen löytänyt maidottomana ainoastaan tuon Pandan hurmaava tummasuklaa ja Dammenbergin suklaanapit. Kultasuklaalla tais olla kans jotain maidottomia suklaita.
Mukavaa alkanutta viikkoa ihan jokaiselle!! :)

4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen kakku. Tulee mokkapalat kakun muodossa mieleen. Oli varmaan hyvää.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vähän samaan tyyliinhän tää onkin tehty, kun mokkapalat. Eikä ihme, että kakku kauppansa teki, koska mokkapaloja lapset toivoo aina herkuiksi. ;)
      Kiitos, samoin mukavaa viikkoa myös sinne! :)

      Poista
  2. Ei se näkö vaan maku ratkasee. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai se menee! :D Olis vaan joskus kiva saada jotain kaunista aikaan, mutta ehkä se on parempi, että maku on hyvä. Sehän se kai tosiaan on pääasia.
      Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista