sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Meidän perheen päivä


Nyt monessa blogissa oon lukenut monien päivistä mitä heidän päivän aikana on tapahtunut, täällä Nooran päivää Together in Wonderland blogissa, joten päätinpä minäkin kirjoitella. Tämä nyt ei tuorein päivä ole, kun tuli tietokoneen kanssa ongelmia... Nyt se on korjattu ja toivon mukaan toimii hiukan paremmin. :D Kirjoittelen meidän keskiviikko päivästä, kun silloin niitä postauksia lueskelin ja omani kirjoitin.

Klo 8 Herätys, kaksi nuorinta kouluun. Mieheni oli tässä kohtaa jo käynyt kuntosalilla. Toiseksi vanhin lähti itsekseen kouluun klo 8, mieheni usein hänet herättää, mutta hänellä myös oma herätyskello soimassa. Tässä kohtaa aamupalat ja lääkkeet lapsille. Tietty pitää aina katsoa, että heillä on sellaiset siistit vaatteet päällä ja silmälasit päässä tai lähinnä nuorimmalla. ;) Neiti nyt osaa jo hommansa hoitaa.

8.40 Kaksi nuorinta lähetettiin kouluun ja samalla vanhimmalle tietoa, että jos haluaa kyydin bussipysäkille, niin ylös sängystä. Omat aamutoimet, aamupalat ym.

9.10 Lähtö vanhinta viemään bussipysäkille
9.30-12 Itselläni oli päiväompelukurssi, mieheni minut sinne vei, koska opiston vieressä tehdään siltatöitä, niin parkkipaikat on tosi hankala löytää.

12.10 Tulin kotiin ja söin lounasta mieheni kanssa sekä laitoin pyykit kuivumaan ja uuden koneellisen pyörimään. Mieheni oli tehnyt meille broitsukastikkeen valmiiksi.


13 Lähdin viemään miestäni työpalaveriin, kotona olin klo 13.20

13.15 Pääsivät koulusta kaksi nuorinta, nuorimmalle tuli kaveri kylään suoraan koulusta. Autoin välipalaa heille ja tarkistin läksyt. Sekä juttelin koulupäivän kuulumisia molempien kanssa. Neidille ohjeistin tekemään biologiaa yhden kappaleen eteenpäin ja historiaa myös yksi kappale (nämä kun kuuluu meidän kotikouluun). Meillä on nuorimman kanssa sopimus, että kun 10 päivää peräkkäin on läksyt kirjoitettu siistillä käsialalla, niin hän pääsee leffaan. Hänellä kun on hiukan oneglmia tuon käsialan huolellisuuden kanssa, kirjoittaminen on kuulemma tosi typerää ja tylsää. ;) Pakko oli joku porkkana laittaa, jos edes vähän auttaisi. :D
Tässä välissä itse kudoin muutaman rivin tumppua, laitoin pyykkejä kuivumaan ja seuraavan koneellisen pyörimään sekä ehdin jutella ystäväni kanssa puhelimessa, hän kun oli aamusta jo yrittänyt soittaa. Katsoin myös neidin tekemän biologian ja historian. Soittelin myös muutamia hoideltavia asioita.

14.15 Pääsi toiseksi vanhin koulusta, hänen kanssaan koulukuulumisten vaihtoa, hän itse itselleen välipalan laittoi ja söi.

14.20 Pikaisesti muutamien pyykkien viikkaamista ja neidin vienti koriskerhoon, toiseksi vanhin jäi kotiin nuorimman ja hänen kaverinsa kanssa.
N. 15.10 Hain mieheni palaverista ja toin kotiin, mieheni jäi kotiin ja toiseksi vanhin hyppäsi kyytiin, hänet vein bussipysäkille. Nuorin lähti kaverinsa kanssa ulkoilemaan.

16 Istahdin hetkeksi aikaa sohvalle ja otin hetkeksi kutimet käteen ja kävin facebookissa kurkkimassa vähän kavereiden päivityksiä, mieheni kävi hakemassa neidin koriskerhosta.

17 Nuorin ja hänen kaverinsa huudeltiin sisälle syömään. Söimme yhdessä sillä porukalla ketä meitä täällä kotona oli eli mieheni, minä, kaksi nuorinta ja nuorimman kaveri. Ruuaksi oli edellisen päivän ruokaa eli riisiä ja itse tehtyä kebablihaa sekä kaalia ja valkosipuli-kermaviilikastike ja tomaattikastike tai sitten broitsukastiketta. Neiti kun ei pysty syödä ollenkaan muuta lihaa, kun broitsua tai kalkkunaa, siksi hänelle tehdään aina oma ruoka, kun muut tykkäämme syödä välillä vähän muitakin lihoja. Sitten pyykkien kuivumaan laittamista, keittiön siivoaminen ja sänkyjen kuntoon laittaminen iltaa varten sekä säbävehkeiden pakkaamista.

17.45 Lähtö perhesäbään, mieheni käy nuorimman kanssa kerran viikossa perhesäbässä ja kerran viikossa on nuorimman joukkueella harjoitukset. Itse menin kuoroharjoituksiin tosi pitkästä aikaa ja neiti tuli mukaan, koska ei halunnut jäädä yksin kotiin.


18-19 Oli säbä ja nuorin kävi siellä samalla suihkussa, niin jäi kotiin yksi homma vähemmän ja kului minun odottaminen vähän mukavammin.

19.30 Loppui minun kuoroharjoitukset, vähän aikaa juteltiin siinä vielä ja lähdettiin kohti bussipysäkkiä. Käytiin hakemassa kaksi vanhinta bussipysäkiltä. Vanhin oli mennyt suoraan koulusta kaverinsa luokse ja toiseksi vanhin oli oman kaverinsa kanssa kaupungilla.

20.10 Iltapalat, iltalääkkeet, iltasuihkut, iltasatu. Tässä kohtaa päivää meillä on aina kaikista kovin meteli, kun kaikkia väsyttää, eikä ketään kuitenkaan huvittaisi suunnistaa kohti sänkyjä. Kaksi nuorinta saadaan suht reippaasti yleensä sänkyyn, neiti on kyllä ruvennut ihan kiitettävästi venyttämään nukkumaanmenoa... Nuorin oli jo klo 20.30 unessa. Oli riittävästi tälle päivälle touhua ja tohinaa hänelle. ;) Kun aina sitä ei riittävästi meinaa olla. Neiti hoiti lemmikkinsä ja antoi ruuan heille.

21 Neiti vihdoin saatiin sänkyyn ja kaksi vanhinta vielä pakkailivat torstain koulukamoja ja touhusivat omia juttujaan. Itsekin katsoin nuorimmalle seuraavan päivän vaatteet valmiiksi, niin helpottaa tuota aamulähtöä, huomaa kyllä koska niitä ei ole valmiiksi katsottu. ;)
Itse tässä kohtaa söin iltapalaa, juttelin äitini kanssa puhelimessa, hoidin iltapesut ja taas muutama kerros lapasia tuli tehtyä. Facebookissa kävin, ystävien kanssa viestittelin ja netissä surffailin. Juteltiin mieheni kanssa päivästä ja mitä seuraavana päivänä pitää hoitaa, iloksemme todettiin, että torstaina ei ole ihan niin paljoa juttuja, kun tänään oli ollut. Uni meinas kyllä jo väkisin tulla, mutta hetken aikaa pitää hengähtää ihan itsekseen ennenkun nukahtaa. Usein tulee tässä kohtaa näpyteltyä viestit, sähköpostit, wilmaviestit ym. Kun saa ajatuksensa kasaan paremmin, kun ei ole ketään häiritsemässä, eikä ajatus katkeile. Tässä vaan on sellainen pieni ongelma, että kun sähköposteja illasta kirjoittelee, niin tulevat ne asiat uniin... Yritän ne hoitaa päivällä, mutta aina ei vaan ehdi, eikä muista. :D

22.30 Laitoin kaikki tavarat pois ja kävin nukkumaan

Tässä meidän yhden keskiviikon puuhat. :) Joskus on ihan mukavaa, kun ei ole ihan näin paljoa ohjelmaa. Mutta toisaalta, tämä puuhailu takaa kunnon yöunet ja onhan puuhaa päivään, ettei käy aika pitkäksi.


Mukavaa sunnuntaita kaikille!! <3

6 kommenttia:

  1. Hulinakeskiviikko ollut teillä.
    Oikein ihanan aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tässä touhua ja puuhaa riittää. :) Mutta ihan kiva se on, kun lapsilla on kavereita ja puuhaa, ettei ihan koko aikaa vaan maata sängyillä ja surffata netissä puhelimilla. ;)
      Kiitos, samoin!! <3 Oikein aurinkoista sunnuntaita myös teille!!

      Poista
  2. Touhukas päivä. :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo! :D Kyllähän sitä päiviin mahtuu kaikenlaista puuhaa. Isommilla kun on vielä omat menot ja sitten yrittää jonnekin koloon omiakin juttuja. Mutta onhan se mukavaa, kun on elämää. :)
      Kiitos, samoin teille mukavaa alkanutta viikkoa!! <3

      Poista
  3. Touhukasta teidänkin elämä! Tuo leffa porkkana on huippu idea ! Kiitos vinkistä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei täällä kyllästyyn pääse!! :D Eikä varmasti löydy kahta samanlaista päivää. Mutta vaihtelu virkistää. ;)
      Nuorin on tarkkaan laskenut ja kovin harmitteli, kun kymmenen ei tullut täyteen ennen lomaa. Sanoin, että joskus urakkaa riittää vähän pidemmäksikin aikaa. Odottaminenkin on hyväksi ja se, että kun on pitkään hommia tehnyt, niin kyllä se palkinto tuntuu mukavalta siinä kohtaa. :) Opettaja kehui, kun olin viime pe koulussa, että hienosti on menty käsialassa eteenpäin. :)

      Poista