sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Retki Vapriikkiin













Käytiin testaamassa eläinvaaka ja mun kohdalla näytti tältä :) 




Käytiin eilen retkeilemässä nuorimman ja mieheni kanssa Vapriikissa. Neiti kiersi näyttelyt partiokavereidensa kanssa. Neiti sanoi, että voitte te sinne tulla, mutta me ei saada heidän kanssaan kulkea. ;) Onneksi paikka on sen verran suuri, että ihan heti ei välttämättä törmää. Ja kun sovittiin heidän laumanjohtajan kanssa, että he aloittavat eläintieteelliseltä puolelta ja me mammuteista. Kerran törmättiin ja silloinkaan neiti ei ollut tuntevinaankaan meitä. ;D

Oli ihanaa, kun kerrankin saatiin mennä nuorimman mielenkiinnon ehdoilla. Kun on neljä eri ikäistä lasta, niin tokihan mielenkiinnon kohteetkin on hiukan toisenlaisia. Sehän on selvä juttu! Nuorinta ja vanhinta kyllä yhdistää jääkiekon fanittaminen. Me käytiin ensin kiertämässä se mammuttinäyttely ja olihan se hieno kokemus. Kovin suuri ei ollut mammuttien osuus, mutta olihan se nuorimmalle tosi jännittävää, kun ne mammutit oli niin suuria kooltaan.
Mammuttien jälkeen mentiin jääkiekkomuseoon ja siellä me sitten oltiin ihan reilusti! :) Tämän nyt tiesikin sinne jo mennessä. Nuorimmainen pääsi lämäripeliä pelaamaan monta kierrosta, kun siellä museossa ei ollut ruuhkaa. Kuunneltiin joukkueiden maalilauluja ja ihasteltiin sielläkin viedolta Granlundin ilmaveiviä (meillä on olemassa dvd, jossa on -95 ja -11 maailmanmestaruus jutut). Mutta onhan sitä ilmaveiviä hieno tuollakin ihailla. :D Neiti partiokavereiden kanssa oli ehtinyt kiertää jo monta museota, kun me oltiin käyty vasta mammutit ja jääkiekko...
Lelumuseossa käytiin tosi pikaisesti. Siellä ei ollut kovinkaan suurta mielenkiinnon kohdetta. Sitten toinen paikka mihin nuorin halusi oli linja-auto, jonka kyydissä voi ihastella matkaa Hämeenkadulta Härmälään. Jääkiekkomuseo ja linja-auto kun oli käyty, niin siinä kohtaa hän oli valmis lähtemään jo kotiin. ;) Sanoin sitten hänelle, että äiti haluaa kyllä luonnontieteelliseen käymään vielä. Nuorin ei oikein innostunut, mutta kun sieltä löydettiin sellainen tehtävä lappunen, mistä piti etsiä eläimiä, puita, ötököitä ym. niin innostui kovasti. Luonnontieteelliseen oli tullut lisää juttuja sen jälkeen, kun mitä itse olen viimeksi siellä käynyt. Toki siitä on jo useampi vuosi aikaa... ;) Oli ihania öisiä juttuja!! Lapset pääsivät puunrungon sisään konttaamaan, missä oli sitten kaikenlaisia ötököitä ym. Öinen maisema oli itsestäni jotenkin ihana.
Muita museoita me emme tällä kertaa ehtineetkään kiertää. Mutta ei se mitään!! Tuossa oli kyllä ihan riittävästi ihailemista ja aikaakin meni usempi tunti. Ihana reissu oli kyllä!! <3 Vanhin vähän jäi harmittelemaan, että ei lähtenyt matkaan, mutta sanoin hänelle, että joku toinen kerta kyllä voidaan lähteä sinne aivan hyvin! :)

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!! <3

4 kommenttia:

  1. Ihanaa kun pääsitte yhdessä nuorimman kanssa päivästä nauttimaan.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli niin mukava retki meillä!! <3
      Mukavaa alkanutta viikkoa!!

      Poista
  2. Mä haluan tuonne kyllä uudestaan jos vielä niille kulmille eksyn. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan!! :) Kyllä tuolla voi käydä hiukan useamminkin, kun monen vuoden välein. Mutta kiva pikku retkipäivä oli kyllä.

      Poista