keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Päivä arkeani


Nappasin haasteen mukaan Sirpan elämää blogista. Haasteessa kerrotaan, mitä yhden päivän aikana on puuhaillut! :)

Klo 8.20 herätys (keskiviikko on aina sellainen päivä, kun mieheni hoitaa kaikki lapset kouluun ja me saadaan nuorimman kanssa rauhassa heräillä ja aloittaa päivän touhut, siis ihan luksusta!)
klo 9 aamupala
klo 9.30 suihku
klo 10 kodin siivousta, tavaroita paikoilleen, pyykin viikkaamista, puhelimella soittelua, blogipäivitysten lukemista, imurointi, nuorimmainen lähes koko aamun makaili kun yö meni yskien
klo 12.05 Hakemaan neitiä koulusta
klo 12.15 Neiti pääsi koulusta, kaupan kautta kotiin
klo 12.45 Neidin kaveri, joka kolmena päivänä viikossa tulee meille hoitoon, niin saapui myös koulusta. Välipalan laittamista, nuorimmalle ruoka ja itse syöden myös, läksyjen tarkastamista. Hiukan aikaa ehdin jopa kutoa, kunnes mies laittoi viestin, että oli unohtanut ottaa tietokoneen laturin mukaan. Hän meni luennoimaan, joten laturi olisi ollut ihan tärkeä kapistus. ;) Onneksi paikka oli lähellä, mutta hiukan siihenkin aikaa meni.
Klo 14 Laturin vienti miehelle
Vähän ennen puolta kolmea kotiin
Tavarat paikoilleen ja hoputtamaan toiseksi vanhinta pakkaamaan uimakamat itselleen ja veljelleen.
Klo 15.15 Uimareeneihin lähtö, matkan varrelta poimittiin mies ja vanhin mukaan
Klo 15.45 Kotiin ja yhdessä miehen kanssa tehtiin iltaruoka, perunamuusia ja lihapullia. Mun homma oli perunamuusin tekeminen ja mieheni teki lihapullat. Vähän grillin kautta lihapullia, kun lapset niin ihastuivat sellaisiin lihapulliin viime viikonloppuna. Syötiin kahden nuorimman ja mieheni kanssa. Vähän kutimia käteen tässä välissä myös. ;)
klo 17 Lähtö hakemaan kaksi vanhinta uimahallilta.
Takaisin tullessa yhden kirjan haku, jonka olin varannut fb:n kirppiksen kautta
Klo 17.45 Mieheni otti auton ja pakkasi kaksi omaa lasta sekä yhden ystävien lapsen matkaan mukaan ja suuntasivat kohti seurista ja sählyä pelaamaan.
Itse jäin nuorimman kanssa kotiin, kun hänellä ihan hirmuinen yskä ja nuha. Aamupäivä hänen kanssaan otettiin ihan rauhallisesti, kun virtaa ei oikein hänellä ollut. Viime yö meni yskiessä. Toiseksi vanhin jäi meidän kaveriksi. Taas vähän kutimia käteen ja vähän tietsikalla pelailua! :D Nuorin katseli lastenohjelmia telkkarista ja itse sain hetken aikaa hengähtää.
Klo 19.30 Suihkut ja iltapala
klo 20.45 Kaikki lapset omiin sänkyihin, kahdelle nuorimmalle iltasatu ja iltarukous ja itselle pieni hetki hiljaisuutta. Kaksi vanhinta saattaa keskiviikko iltaisin nukahtaa jopa klo 21.30. Vanhin kun tuntuu valvovan useana iltana tosi myöhään. Pienet kyllä nukahtaa klo 21 mennessä.
Nyt täytyy itsekin suunnata nukkumaan!!

Siinä se meidän yksi päivä taas menikin!! :) Äkkiä ne päivät vaan menee... Joskus miettii, että mitähän sitä on päivän aikana edes tehnyt! :D Tää haaste oli kyllä tosi hauska!! Se, ken haluaa, niin saa napata itselleen tämän matkaan!! :)

Kauniita unia ihan jokaiselle!! <3

4 kommenttia:

  1. Teillä on ollut tapahtumarikas päivä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä jotain aina joka päivälle mahtuu!! ;D Joskus olisi ihanaa, kun voisi hetken aikaa hengähtää... Mutta kohta ne koulut loppuu ja pyöräkelit alkaa, niin sitten onnistuu lastenkin itekseen kulkea! :)

      Poista
  2. Teidän päivänne tuntuu olevan täynnä menoa ja tuloa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin, kun juttuani luin!!! :D Illasta ei tartte nykyään paljon unta hakea... Se tulee ihan itekseen. ;) Onneksi kohta on kesä ja kaikki pääsee omin avuin kulkemaan!! Sitä odotellessa... :)

      Poista