tiistai 12. toukokuuta 2015

Eskariopeille muistaminen









 Niin se aika vierähtää ja nuorimmainenkin aloittaa koulun... Ihan tosi outoa ajatella, että meillä on nyt eskari vuosikin jo takana!! Enään ei meidän perheestä mennä kerhoilemaan eikä päiväkotiin. Yksi aika on siis takana. On aika muistaa aivan mahtavia eskaropettajia!!! <3 Poika on mennyt eskariin aina tosi mielellään, joka aamu reippaasti toimii ja lähtee. Ihan muutama aamu on ollut sellaisia, että ei olisi meinannut suostua lähteä, mutta siihen on aina ollut syynä ihan joku muu, kun se, että eskarissa ei olisi ollut kivaa!! Tosi hieno vuosi siis takana ja taitoja on tullut hurjan paljon lisää ja reipastunut ihan älyttömästi. Poika oppi myös lukemaan vähän aika sitten ja nyt lukee pieniä, helppoja sanoja jo tosi hyvin. Toki tämä vaatii sen, että on sellaisella tuulella, että tämä homma huvittaa. ;) Mutta taito on opittuna, samoin laskemisen taitoja on karttunut hurjasti. Ja monia, monia muitakin taitoja!!
Eskarissa on ollut kaksi ryhmää, joista on on sitte muodostettu pienempiä ryhmiä. Ovat päässeet jumppaamaan, tekemään eskaritehtäviä, valitsemaan oman pienen touhun ym. Kivoja juttuja ovat olleet kaikki!! Toki meidän pojan suosikkeja on ollut ehdottomasti nuo jumppahetket, futis ja säbä!! :) No, tämä ei yllättänyt kyllä ketään. :D ;)
Tästä mahtavasta vuodesta haluamme antaa kiitokseksi jotain pientä ja sellaista, joka ei jää sinne nurkkiin pyörimään, vaan ajan myötä kuluu pois. Poika maalasi juuriharjan ensin yksiväriseksi ja sen jälkeen maalasi jokaiselle opelle omanlaisen kuvion harjaan. Näin upeita taideteoksia niistä sitten tuli!! <3 Juuriharjat on maalattu ihan akryylivärillä ja pintaan on suihkutettu lakka. Kestää sitten sen aikaa, kun on hyvä aika. :) Mutta on ainakin pojan oma tekemä. Sellofaaniin nätisti kääräistiin harjat, mäntysuovat ja kortit.
Korttiin kirjoitettiin seuraava teksti:
"Eskarin kun aloitin,
uuden open tavoitin.
Neuvoi monta asiaa,
jotka mieleen jäädä saa.
Kiitos niistä hetkistä,
jotka oltiin yhdessä."

Tämä teksti ei ole omani, vaan tuolta netistä sen bongasin. Oli vaan niin kaunis ja kiva, että sen valkkasin näihin kortteihin. Poika rupesi juttelemaan kortteja askarrellessa mitä kaikkea kivaa on opettajien kanssa tehnyt, joten jokaisen korttiin kirjoitettiin sitten joku kiva yhteinen tekeminen. :)

Muutama viikko enään ja sen jälkeen onkin sitten kevätjuhla ja muutama päivä eskaria, jonka jälkeen alkaa kesäloma. Sitten onkin tiedossa ihan uudet kuviot!! :)

Mukavaa tiistaita ihan jokaiselle!! <3

6 kommenttia:

  1. Voi miten kiva lahjaidea ja hienosti toteutettukin ♡
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! <3 Nuorin oli ihan innoissaan tuosta maalaamisesta. Ja tosi tyytyväinen oli aikaansaannoksiinsa. Onhan se mukava antaa osittain itse tehtyä. :)
      Kiitos, samoin sinne!! <3

      Poista
  2. Ihan mahtavia! =) Ja noillehan on ainakin kesällä käyttöä.
    Lapsista sen näkee miten nopeasti aika rientää... Liian nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :D Kyllä on sellainen lahja, josta on ihan oikeesti hyötyä ja aika moni tämmöistä käyttääkin. ;)
      Oon samaa mieltä, että liian nopeasti tuo aika menee... Hurjaa tajuta, että nyt ei oikeesti ole enään pieniä meilläkään! Mutta näinhän se tietty menee ja tulee uutta tilalle. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      On mukavaa, kun lapsi saa itse ottaa osaa siihen mitä opeille annetaan. :)

      Poista