sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Aurinkoista palmusunnuntaita



Aurinkoinen palmusunnuntain tervehdys ihan jokaiselle!! <3 Kuvassa meidän nuorimmainen lähdössä reissulle isänsä kanssa (poskeen piti maalata Angry Birds possu, neidille tipu ;))!! Hän kävi muutamien ystävien luona virpomisreissussa. Tänä vuonna sentään jo uskalsi sinne ovelle. Viime vuonna olivat toiseksi vanhimman kanssa liikkeellä ja ensimmäisten ystävien luona oli piiloutunut terassin portaiden alle. ;) Toiseksi vanhin sitten siinä kohtaa soitti mieheni mukaan matkaan. Tänä vuonna sujui siis paljon paremmin jo! Lorustakin oli oppinut loppujutun, palkka mulle. Mitäs sitä muita juttuja opiskelemaan. ;) Onneksi isi osasi ne hommat! Neiti kävi kavereidensa kanssa reissussa ja saalis oli kyllä sitten hurjan suuri... Ihan kaikkea ei itse saanut neiti syödä, mutta kiva oli kun joukossa oli myös sopivia nameja. Meillä siis tänään on lapset saaneet herkutella! Toki aikuisetkin, kun eilen urakoin leipomusten suhteen. Tänään ollutkin sitten ihan vaan oleilu päivä. Paitsi vähän aika sitten mieheni lähti neidin kanssa hiihtämään. Neidistä saa jo ihan hyvän hiihtokaverin, kun jaksaa hiihtää jo pidempiä lenkkejä. Viime kerralla taisivat ainakin 5 km hiihdellä. Vai oliko peräti enempikin... Mutta tosi hyvän matkaa ja sillä reissulla neiti olisi vielä halunnut enempikin, mutta isi sitten oli sanonut, että jos nyt kuitenkin lähdettäisiin kotiin päin. :) Ihanaa, kun neiti on sen verran jo kunnossa, että jaksaa lempipuuhaansa!! <3
Aurinkoista päivää!!! <3

8 kommenttia:

  1. Meilläpäin ei käy virpojia, vaan Nuutinpäivänä nuuttipukkeja - tosin niitäkään ei käynyt muuta kuin yksi porukka, joka ilmoitti tekstiviestillä tulostaan, että osasin varautua ;) Varasin kyllä karkit virpojia varten, mutta pitää varmaan itse syödä ne :)

    Mukavaa sunnuntaipäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on niin erilaisia tapoja joka puolella. :) Meilläpäin taas ei noita nuuttipukkeja käy ollenkaan.
      Olipas kiva, kun ilmoittivat tulostaan aiemmin! :) Me asutaan keskellä sellaista aluetta, jossa on tosi paljon lapsiperheitä, niin sen tietää, että virpojia käy ihan reilusti. Taisin nyt sunnuntaina laskea, että heitä kävi joku 30.

      Mukavaa keskiviikkoa!! <3

      Poista
  2. Hi hi, pikkumies tietää mikä on lorun tärkein osa omalta kannalta. ;)
    Ihana kuulla, että neiti on päässyt jo hiihtelemään oikein kunnolla vielä näin talven loppuun ennenkuin lumet sulaa aivan kokonaan pois. :)
    Meillä ei käynyt virpojia joten saadaan syödä kaikki namit ite. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan!! :D Tulivat mieheni kanssa myös mua virpomaan, niin silloinkin mieheni loruili ja nuorimmainen sanoi, että mulle palkka!! :D Oli kuitenkin jo tosi hienoa, kun uskalsi siihen ovelle mennä!! Tutuissa paikoissahan nuorimmainen kävi, mutta niin hän kävi viime vuonnakin... ;)
      On ihanaa, kun neiti sen verran kunnossa, että pääsi hiihtämään jo!! <3 Sanoinkin, että ens vuonna täytyy varmaan neiti laittaa jonnekin hiihtokouluun. Niin kovin, kovin innokas on siihen puuhaan! Ja olivat hiihtäneet sunnuntaina 6 km. Ettei mikään ihan pieni matka!

      Ihanaa keskiviikkoa!! <3

      Poista
  3. Hieno virpomisasu! :)

    Minä olin joskus aikoinaan kummitytön ja siskonsa tukena, kun kävivät virpomassa ja maalla matkat olivat pitkät talosta taloon maantietä pitkin. Muistan, kun pienempi mutisi kierroksen lopuksi "mä en enää jaksa virvon varvon", kun käveleminen väsytti ja kahvipannukin laahasi melkein maata. ;) Mutta siskokset kiersivät sisukkaasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Viime vuonna ei suostunut juuri mitään pukea, mutta tänä vuonna halusi essun laittaa, kun siskokin laittoi. Angry Birds possu komeilee edelleen poskessa, kun ei kunnolla lähtenyt vieläkään pois... Meillä oli uudet värit, joita ei olla koskaan aiemmin käytetty, niin emme tienneet, että saa oikein kunnolla hangata pois. Ja kun kahden nuorimman ihot näin talvisin niin kuivat, niin ei kovasti viitsi hankailla.
      Täällä kanssa toiset juuri tuota samaa puhuvat, että kun välimatkat on pitkiä, niin pienet ei pääse itsekseen virpomaan. Mutta siellä kuulemma nykyään vuorotellaan, että pääsee muutaman paikan käymään. Onhan ne pitkiä matkoja ja varsinkin takaisin tullessa tuntuu pitkältä,kun tekis jo mieli niitä herkkujakin maistella. ;) Mutta kivat muistothan niistä jää! :)

      Mukavaa keskiviikkoa!! :)

      Poista
  4. Meilläpäin virvotaan vasta tulevana lauantaina. Jännästi näissäkin on paikkakuntakohtaisia eroja :) voi, kyllä sitä lapsena tuli kierrettyä virpomassa parhaan kaverin kanssa ja kyllä sitä karkkia tulikin. Valitettavasti ei enää kulje kovin paljon noita trulleja, mutta täytyy kyllä varata silti karkkia. Ja meidän pikkunen, 1v3kk lähtee kyllä kans isovanhemmilleen ja kummeille käymään noidan asussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans huomasin saman asian, että toisilla paikkakunnilla virvotaan vasta ens lauantaina! Ja toisilla paikkakunnilla ei virvota ollenkaan.
      Mä muistan kans, kun me käytiin isovanhemmilla aina virpomassa! :) Mutta meilläpäin oli tapana, että palmusunnuntaina virvottiin ja vasta Pääsiäisenä sai palkan. Muistan, että se oksien tekeminen oli tosi kivaa! :) Veljeni eivät siitä hommasta ihan kauheesti kyllä välittäneet. ;D Onneksi oli sisko, joka tykkäsi auttaa.
      Mukavaa keskiviikkoa!! :)

      Poista