maanantai 4. maaliskuuta 2013

Jokohan vois huokasta?

Muutama tuubihuivi (jotka kauheen vaikeet kuvata) ja yksi kokeilu pääpannasta
Ensimmäinen kuumeeton päivä lähes kahteen viikkoon!!! :) Ihanaa!!! <3 Tänään alkoi arki ihan normaalisti ja kaikki kolme koululaista lähtivät kouluun. Olipahan sitten vuorossa äidin pyykkipäivä. ;) Eipä ollut kasat mihinkään hävinneet... Kiltisti odottivat mua pyykkikaapissa! Viime viikolla ei juurikaan kone pyörinyt, kun kukaan ei jaksanut olla oikein pystyssä ja toisaalta eipä sitä pyykkiä ihan kauheesti tullutkaan, kun yökkäreissä lähes tulkoon oltiin. Kova oli tauti, kun niin monella oli kuume 39 ja nuorimmalla melkein 40. Influenssaa kyllä ihan varmasti, onpahan sekin sitten sairastettuna. Nyt meille ei kiitos yhtään tautia enään!! :)

Tällä viikolla onkin sitten hulinaa tiedossa, samoin varmaan puuhaa riittää ens viikolle. Tällä viikolla on vanhimman kummi-isovanhempi synttärit lauantaina, jotka piti viime lauantaina viettää, mutta jostain syystä päivä vaihtui. Sinne jotain valmisteluita tarttis tehdä. Ainakin leipomisia voi tehdä jo etukäteen. Ja ehkä tätä pienoista kaaostakin raivattua saa ennen sitä. Onneksi sentään jotain jo saatiin eilen ja tänään tehtyä. Huh! En muista, että kotimme olisi ollut tuollaisessa kaaoksessa, kun se nyt oli. Varmaan viimeksi silloin, kun koko porukalla podettiin noroa, joskus monia vuosia sitten. No eipä kovasti ole ollut tunkua myöskään vieraiden suhteen.

Torstaille on varattuna kirppispöytä, jonne olen kaivanut kaikenlaista kamaa. Kyllä sitä voikin kertyä nurkkiin kaikenlaista! Joita muka joskus ehkä saattaa tarvita. No nyt ei enään tarvita! :D Meillä ei kyllä ihan kauheesti tuota säilytystilaa ole, joten ylimääräisiä kyllä ihan tasasin väliajoin laitetaankin pois. Vaatteet kiertää ystäväperheiden kanssa, on muuten tosi ihana juttu! Ne tavarat, mitkä ei siellä kirpparilla kaupaksi mene, niin vien sitten meiltä pois.

Sunnuntaina lähtee mieheni ja toiseksi vanhin kauan odotettuun leirikouluun! :) 6 vuotta tässä onkin kerätty rahaa ja nyt on sitten työt tehtynä ja palkinto odottaa. Mieheni lähtee sinne, kun toiseksi vanhinta en ehkä uskalla lähettää yksin matkaan. ;) Yksi hiihtoreissu koulun kanssa teki sen, että hänellä on oltava vanhemmista toinen mukana, vaikka ikää onkin nyt jo enempi. Olivat hiihtoreissulla koulun kanssa ja toiseksi vanhin oli sitten saanut päähänsä, että tää ei olekaan oikea suunta, vaan lähtenyt yksi hiihtämään pois päin koululta. ONNEKSI hänellä oli kännykkä mukana sillä reissulla, että pystyi soittamaan miehelleni! Mä olin silloin jossain, etten pystynyt puhelimeen vastata. Itkuisena sitten sieltä soittanut ja sanonut, että ei hän tiedä missä on. On muuten vanhemmista tosi kiva tunne tuollainen! Mieheni lähti autolla ajamaan tienvarsia ja onneksi sitten eksynyt lapseni löytyi. <3 Tässä suuri syy, miksi mieheni lähtee matkaan mukaan. Toki hän ei pahakseen laita, vaikka pääsee itsekin hiihteleen ja lasketteleen! :) Meillä siis kamojen etsiminen ja sovittaminen, että on oikeat välineet matkassa mukana. Meillä kun esim. suksia on samanlaisia, mutta eripituisia. Viime kerralla koulun kanssa, kun toiseksi vanhin hiihti, niin sukset olivat eriparia. ;D Ja kaikki pitää nimikoida tai niitä on ihan turha odottaa kotiin päin takaisin. Sen verran hyvin lapseni tunnen! :D

Tässä sitä puuhaa tälle viikolle ja ens viikollekin riittää kyllä hommia!! Yksin kun hoitaa kuskaamiset ym. ja yksi Turun lääkärireissukin toki osuu just ens viikkoon. Mutta ei se mitään! Nopeesti se viikko menee kuitenkin!! :)

Tulipahan kirjoiteltua, huomaa, että ollut kipeenä, eikä ajatus ole oikein kulkenut, nyt on nukuttu ja pääkin toimii jo jollain tavalla! :) Netti vaan ei ole oikein muutamaan päivään toiminut, vaikka olen yrittänytkin postata. Onneksi nyt pelittää sekin!! :)

Ihanaa alkanutta viikkoa ihan jokaiselle!! <3

9 kommenttia:

  1. Mukavia synttäreitä! :) Lapsille ne ovat tosi tärkeitä tapahtumia läheisten kanssa. :)

    Leirikoulut ovat kivoja. Hyvää reissua toiseksi vanhimmalle ja miehelle! :)

    Minullakin on joskus ollut kirppispöytä - joskus yksin ja joskus parin ystävän kanssa. Kirppiksellä pääsee hyvin eroon tavaroista (saa kotiin tilaa) ja minä puolestani löysin tänään itselleni yleiskoneen kirppikseltä - enää ei tarvitse sekoittaa taikinaa käsin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :) Kyllä noita synttäreitä kovasti aina odotetaan. Ens viikolla on ihan virallinen ja oikea päivä. Jo 14-v täyttää meidän vanhin! Nopeesti ne vuodet on menneet!

      Kiitos!! :) Kyllä leirikoulua on odotettu ja vihdoin se on noin lähellä. Ottavat monia kameroita sinne mukaan, niin jää tosi kivat muistot kaikille!

      Mulla on kans ollut tuo kirppispöytä muutaman kerran yhden ystäväni kanssa ja äitini kanssa myös joku kerta. On ihanaa, kun pääsee kamoistaan eroon. Mutta myös tulee hyvälle tuulelle, kun tekee jotain edullisia löytöjä! :) Just vähän aika sitten mä ostin nuorimmalle collegehousuja, joista maksoin 2€/kpl ja olivat tosi hyvässä kunnossa. Kyllä tuli hyvä mieli! :)

      Poista
  2. Kirjoittaminen helpottaa oloa ja saa mielen päältä asiat pois. :) Aivan mahtava uutinen, että teillä on alettu tervehtyä! <3
    Toivotaan että nyt ne pöpöt lentäis sinne missä pippuri kasvaa eikä takaisin tulisi.
    Sehän on tavallaan hyvä että puuhaa riittää. Sinä et missään töissä ehtis olemaankaan. Tämä tuli ihan omasta kirjoituksesta mieleen, kun toiset mittaa ihmisarvoa työllä. Kyl se koti ja perheen hyvinvointi menee työn edelle. <3 Rahassa ja menoissa ehkä joutuu tinkimään, mutta ei ajassa perheen kanssa.
    Mukavaa alkanutta viikkoa ja aurinkoisia ajatuksia! :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä tää kirjoittaminen on tosi ihana juttu!! :) Pää kun on täynnä paljon ajatuksia, niin on hyvä, kun välillä ne kirjoittaa sieltä ulos.
    Kyllä on niin ihanaa, kun voi nukkua yönsä ja porukka jaksaa jo jotain puuhailla!! <3 Viime viikolla oli useampi päivä, kun ei lapset juuri edes puhuneet mitään... Kyllä meillä oli hiljaista! Nyt on ihanaa, kun on sellasta normaalia hälinää.
    Ei täällä tosiaan hommat ehdi kesken loppua! ;) Juuri sain viikattua sellaisen ison kasan pyykkiä... Nekään ei ollut hävinnyt mihinkään! Odotti tosi kiltisti mua siinä paikassa, mihin ne jätin. ;) En edes kehtaa kertoa kuinka monen koneellisen pyykit siinä oli. Mutta nyt ne on siististi kaapeissa.
    Oon niin samaa mieltä tuosta, että kyllä se ihmisarvo on jossain muualla, kun siinä työnteossa!! <3 Kirjoitit niin tosi hyvin tuosta asiasta!! Jos perheessä kaikki voi hyvin, niin onhan täällä paljon mukavampaa kaikkien olla. Kyllä sitä tosiaan rahoja saa laskea, mutta aina on kaikkea ollut riittävästi!! <3 Sehän se on pääasia!! :)
    Aurinkoisia ajatuksia myös sinulle Minttu!! <3

    VastaaPoista
  4. hyvä että tauti on väistynyt, toivottavasti pysyykin poissa! pyykkikasat on tuttuja, nytkin tarttis olla tyhjentämässä kuivausrumpua, mut mitä mä teen? lueskelen blogeja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi ihanaa, kun taudit helpotti!! <3 Eiköhän ne nyt jo kierrä meidätkin kaukaa!! :)
      Mutta blogien lukeminen auttaa rentoutumaan!! ;D Kyllä niitäkin hetkiä päivässä tarvitaan.
      Mä istahdin hetkeksi hengähtämään, kun sain vaatehuoneen melkein kaikki tavarat vedettyä jo pois sieltä! :D Inspiraatio aina välillä hukkuu, mutta kun vähän syö, niin sitten taas jaksaa. Isot kasat kirpparijuttuja odottaa myös tuossa hinnoittelijaa. Tähän kaaokseen on täällä nyt niin totuttu, että ihan tutunnäköistä. :D
      Ei vaan, nyt täytyy lähteä raivaamaan kämppää ja laittamaan seuraavaa koneellista pyykkiä! :)

      Poista
  5. Jaksamista sen pyykin ja kirpparijuttujen kanssa! Kiva kun voitte jo paremmin.

    VastaaPoista